Kortepohja

Soihdun uudisrakennushankkeella Kortepohjan ylioppilaskylässä myönteiset näkymät
Soihtu tavoittelee Kortepohjan ylioppilaskylään uudisrakennusta palvelemaan mm. opiskelijaperheitä. Uudisrakennus sijoittuu Kartanonkujan varteen, Q- ja E-talojen väliin. Edellyttäen, että Soihdun uudiskohde saa rakennusluvan Jyväskylän kaupungilta ja aloitusluvan Aralta, voidaan rakentaminen aloittaa loppusyksystä 2023.

Soihdun seuraava uudiskohde on asumista ja kaupallisia palveluita yhdistävä ”hybridirakennus”
...valossa näyttää mahdolliselta, että kaupunginosan asemakaavaehdotuksen ensimmäinen vaihe etenisi Jyväskylän kaupunkirakenteen käsittelyihin joulukuun 2022 aikana. Mikäli kaavamuutos ja rakennuslupa hyväksytään kevään 2023 kuluessa, voitaisiin rakennustyöt Kartanonkujan varressa aloittaa kesällä 2023....

Soihtu edesauttamassa opiskelijoiden juurtumista Jyväskylään
Jyväskylä on kasvava kaupunkikeskus, jonne moni opiskelija haluaisi jäädä. Soihtu kehittää Korttelikylää jatkuvasti ja on mukana myös Kortepohjan keskustan ja asumisvaihtoehtojen kehittämisessä, jotta opiskelijoilla olisi entistä paremmat mahdollisuudet jäädä Jyväskylään opintojen jälkeenkin.

Yhteisöllisyys ja sen uudet muodot
Yhteisöllisyys ei tarkoita ainoastaan yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja yhdessä tekemistä – yhteisöllisyys koostuu monesta eri tekijästä. Yksi merkittävä osa yhteisöllisyyttä on osallisuus: kuinka juuri sinä voit vaikuttaa omaan yhteisöösi. Osallisuuden lisäksi oleellisia tekijöitä ovat luottamus, sitoutuminen, motivaatio sekä läheisyys. Yksikään näistä tekijöistä ei kuitenkaan onneksi ole paikkaan sidottuja.
Miljoonakaupungin vilinästä luonnon rauhaan
Vaihto-opiskelijoita saapuu Jyväskylän yliopistoon vuosittain useita satoja. Yksi tämän lukuvuoden vaihto-opiskelijoista on chileläinen englannin opettajaksi opiskeleva Gustavo Orellana Díaz, joka saapui Suomeen tammikuussa.
JYYn peruskorjaushankkeelle vihreää rahaa ensimmäisenä Suomessa – Kuntarahoitus: ”Tällaista edelläkävijyyttä toivoisi laajemminkin”
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY on saanut ensimmäisenä Suomessa Kuntarahoituksen myöntämää vihreää rahoitusta Kortepohjan ylioppilaskylän tornitalojen peruskorjaukseen. Vihreä rahoitus on osoitus panostuksista ympäristön hyvinvointiin. Kuntarahoitus myöntää vihreää rahoitusta rakennushankkeille, joilla on...