Soihtu edesauttamassa opiskelijoiden juurtumista Jyväskylään

Artikkelikuva: Anssi Kumpula

Teksti: Kimmo Moilanen | Kuva: Petteri Kivimäki

Kimmo Moilanen

Jyväskyläläiset ovat onnekkaassa tilanteessa, sillä Jyväskylä on kasvava kaupunkikeskus. Ennusteet näyttävät hyvältä sen suhteen, että kasvu jatkuu myös tulevaisuudessa. Laadukkaat opiskelupaikat, luonnonläheisyys ja sopivat välimatkat ovat Jyväskylän vetovoimatekijöitä muita kasvukeskuksia vastaan. Kohtuuhintaiset asunnot ja viihtyisät asuinalueet ovat työpaikan lisäksi oleellisia opiskelijoiden pohtiessa opiskelun jälkeistä kotipaikkaansa. Viime vuosina opeteltu etätyö kauempanakin sijaitseviin työpaikkoihin on onneksi parantamassa hieman työpaikkojen riittävyyttä alueella. Asuinalueet toteutetaan kuitenkin edelleen paikallisesti.

Kortepohjan ylioppilaskylää kehitetään jatkuvasti

Soihtu on jo muutamien vuosien ajan kehittänyt aktiivisesti Kortepohjan ylioppilaskylää kohti tätä päivää. Rakennuksia ja piha-alueita peruskorjaamalla sekä asukkaiden ja koko alueen palveluita kehittämällä kuljetaan kohti entistä viihtyisämpää asuinaluetta. Ylioppilaskylä onkin säilyttänyt hyvin kilpailukykynsä yksityisten tarjoamia keskustayksiöitä vastaan. Nykytilanteeseen ei voi kuitenkaan tuudittautua vaan toimijana Soihdun on pyrittävä katsomaan koko ajan eteenpäin. Näkymä on sen kuuluisan kristallipallon puuttuessa sitä sumuisempi, mitä pidemmälle yrittää katsoa. Soihdun asema osana JYY:tä opiskelijoiden omistamana mahdollistaa kuitenkin uudet tuoreet näkökulmat usein varsin konservatiivisena pidettyyn kiinteistöliiketoimintaan. Soihdun strategiatyössä opiskelijoita halutaankin osallistaa sekä päättäjinä että asiakkaina.

Soihtu mukana kehittämässä Kortepohjan keskustaa

Kortepohjan keskusta-alueen asemakaavoitus on edennyt luonnosvaiheeseen. Soihtu on ollut alueen kehittäjänä aktiivinen kehittääkseen koko kaupunginosaa. Yksin se ei toki onnistu, mutta yleensä tarvitaan aktiivista kehittämistä joko yhden tai useamman toimijan voimin, jotta pyörät lähtevät pyörimään.  Kortepohjan kehittämiseen on onneksi löytynyt tahtotilaa myös Jyväskylän kaupungilta ja muilta alueen isoimmilta kiinteistönomistajilta. Yhteistyö on voimaa tässäkin asiassa.

Uusia palveluita

Kortepohjan julkiset palvelut ovat kehittymässä kaupungin mittavan päiväkotikoulukirjaston investoinnin myötä. Myös alueen kaupalliset palvelut halutaan ylläpitää ja niitä halutaan kehittää. Alueelle onkin kaavoitettu liiketiloja uuden keskusta-aukion ympäristöön. Soihdulla ja Osuuskauppa Keskimaalla on voimassa oleva aiesopimus alueen päivittäistavarakaupan toteuttamiseen. Soihdulla on valmius ottaa myös muita alueen toimijoita omiin tiloihinsa. Toimivat lähipalvelut yhdistettynä hyviin liikenneyhteyksiin mahdollistavat elävien ja viihtyisien asuinalueiden kehittämisen.

Lisää vaihtoehtoja asumiseen 

Soihdun ylioppilaskylän pohjoiselle tontille on suunniteltu lisää rakennusoikeutta, joka tarkoittaa lisää asukkaita. Kaikkia uusia asuntoja ei kuitenkaan ole suunniteltu Soihdun käyttöön. Kaupungin ja Soihdun tahtotila on monipuolistaa alueen asuntokantaa tuomalla omistusasumista ja asumisoikeusasumista opiskelijavuokra-asumisen rinnalle. Näin Soihdun asukkailla olisi mahdollista siirtyä opiskelun loppuvaiheessa tai valmistumisen jälkeen opiskelijan asuntopolulla eteenpäin oman elämäntilanteensa mukaiseen asumismuotoon myös Kortepohjassa.

Tavoitteena kasvattaa Jyväskylän pitovoimaa

Jyväskylän pitovoima, joka täällä vilkkaassa opiskelijakaupungissa käytännössä kuvaa valmistuvien opiskelijoiden kaupunkiin jäämisen osuutta muualle muuttavista, on tärkeä alueen kilpailukykyä kuvaava termi. Pitovoiman kehittymistä Soihtu haluaa yhdessä kaupungin muiden toimijoiden kanssa kasvattaa luomalla isompien ja ruuhkaisempien paikkakuntien vastineeksi viihtyisiä, ihmisen kokoisia ja eläviä asuinalueita varustettuna hyvillä palveluilla ja kullekin sopivalla asumismuodolla.

Kirjoittaja työskentelee Soihdun kiinteistöjohtajana

Ajankohtaista

Kiinteistömanageri Soihtu-Palveluille

, , / 3.12.2021

Soihtu-Palvelut Oy:lle etsitään kiinteistömanageria kokoaikaiseen vakituiseen työsuhteeseen. Kiinteistömanagerina vastaat Soihdun kiinteistöjen ylläpitotoiminnoista. Töiden aloitus on sopimuksen mukaan.

Vuokrat nousevat keskimäärin 1,0 % maaliskuussa – myös käyttömaksuihin muutoksia

, , , / 29.11.2021

Kortepohjan ylioppilaskylän talousarvion vahvistaa vuosittain Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto, Soihtu Vehkakujan talousarvion puolestaan JYYn liiketoimintajohtokunta. JYYn edustajisto on vahvistaessaan Kortepohjan...

Soihtu edesauttamassa opiskelijoiden juurtumista Jyväskylään

, , , , / 25.11.2021

Jyväskylä on kasvava kaupunkikeskus, jonne moni opiskelija haluaisi jäädä. Soihtu kehittää Korttelikylää jatkuvasti ja on mukana myös Kortepohjan keskustan ja asumisvaihtoehtojen kehittämisessä, jotta opiskelijoilla olisi entistä paremmat mahdollisuudet jäädä Jyväskylään opintojen jälkeenkin.