Soihdun uudisrakennushankkeella Kortepohjan ylioppilaskylässä myönteiset näkymät
Soihtu tavoittelee Kortepohjan ylioppilaskylään uudisrakennusta palvelemaan mm. opiskelijaperheitä. Uudisrakennus sijoittuu Kartanonkujan varteen, Q- ja E-talojen väliin. Olemassaolevaa rakennuskantaa ei pureta uuden, hybridirakennukseksi kutsutun talon tieltä.
Monipuolinen asuntojakauma ja uusi kauppa
Asuinkerroksiin on suunniteltu yhteensä 68 asuntoa. Asunnot sijoittuvat 9-kerroksisen talon 2.-9. kerroksiin. Talon asuntovalikoima on laaja: uudisrakennukseen on suunniteltu sekä yksiöitä, kaksioita että kolmioita.
Talon erilliseen siipeen sijoittuu Keskimaan päivittäistavarakauppa. Sen lisäksi uuden talon katutasossa on liiketilaa yhdelle tai useammalle toimijalle. Uudet liiketilat varmistavat osaltaan Kortepohjan alueen palveluiden säilymistä kaupunginosan kehittyessä.
Rakentamisen aikatauluun vaikuttavat luvat ja rahoituksen varmistaminen
Jyväskylän kaupungin asemakaavaprosessin osuus, joka koskee Kortepohjan ylioppilaskylän eteläisen alueen tonttia, on tullut valmiiksi ja saanut lainvoiman kesäkuussa 2023.
Edellyttäen, että Soihdun uudiskohde saa rakennusluvan Jyväskylän kaupungilta ja aloitusluvan Aralta, voidaan rakentaminen aloittaa loppusyksystä 2023. Hankkeen etenemisestä viestitään Soihdun verkkosivustolla. Aiemmin olemme kertoneet uudishankkeesta mm. verkkosivullamme julkaistussa artikkelissa sekä Kylä-lehdessä keväällä 2023 julkaistussa haastattelujutussa.
Esisopimus allekirjoitettu rakennusliike Soimun kanssa
Soihtu on allekirjoittanut kohteen toteutussuunnitelmasta ja urakoinnista esisopimuksen rakennusliike Soimun kanssa. Rakennusliike Soimu on itäsuomalainen, v. 1990 perustettu rakennusliike, joka on v. 2023 alusta alkanut laajentaa toimintaansa Keski-Suomeen. Soimu luonnehtii tiedotteessaan Soihdun hybridirakennusta ”erittäin merkittäväksi päänavaukseksi uudelle markkina-alueelle”.
Kortepohjan kaupunginosa uudistuu rakennushanke kerrallaan
Jyväskylän kaupunki on sitoutunut Kortepohjan asuinalueen kehittämiseen ja rakennuttanut alueelle vastikään uuden päiväkotikoulu-kirjaston. Kaupunki suunnittelee myös alueen kevyen liikenteen väylien uudistamista.
Soihdun hybridihankkeen yhteydessä uudistetaan lisäksi Kortepohjan ylioppilaskylän Q-talossa toimivan Kortesuon päiväkodin piha. Uudistuvat palvelut parantavat koko kaupunginosan veto- ja pitovoimaa.
Kortepohjan keskusta-alueen asemakaavan kehitystä voi seurata Jyväskylän kaupungin verkkosivustolla.
Lue lisää Kortepohjan hybridirakennuksesta
Ajankohtaista
Poikkea POP UP-pisteellä
Tule tapaamaan Soihdun henkilökuntaa Asumisen POP UP -pisteelle Rentukassa. Lokakuun POP UP -pisteet 14.10. ja 24.10. klo 12-15 Rentukassa.
Soihdun asukasverkko uudistuu vuodenvaihteessa 2024-2025
JYY (Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta) ja suomalainen valokuituyhtiö Lounea ovat sopineet tietoverkkoyhteyden rakentamisesta Kortepohjan ylioppilaskylän, Soihtu Korttelikylän ja Soihtu Vehkakujan asukkaille. Uudistus ei...
Soihtu hakee palveluneuvojaa
Oletko asiakaspalveluhenkinen ja ymmärrät asiakaskokemuksen tärkeyden? Sujuuko asiakaspalvelu sinulta luontevasti, myös tiukoissa tilanteissa? Haluatko osaksi reipasta ja ammattitaitoista Soihtu Asumisen tiimiä? Tule Soihdulle...