Hyvien yllätysten Jyväskylä 

Teksti: Jenni Kirkkomäki | Kuvat: Mari Mansikkamäki, Visual Friday

Osa Soihdun asunnoista varataan lukuvuosittain vaihto-opiskelijoille. Yksi Kortepohjan ylioppilaskylässä asuvista vaihto-opiskelijoista on Jenna Fontaneau.  

Jenna on saapunut Jyväskylään Etelä-Ranskan Bordeauxista vuoden alussa. Siinä missä yliopiston opiskelijavaihdot ajoittuvat pääsääntöisesti tietylle lukuvuodelle, ammattikorkeakoulun vaihto-opiskelijoista osa opiskelee JAMKissa kevät- ja syyslukukauden. Heidän vaihtonsa alkaa tammikuussa ja päättyy joulukuussa.  

“Saavuin Jyväskylään tammikuun loppupuolella, kesäloman vietin Ranskassa ja tulin takaisin taas elokuun lopulla”, kertoo Jenna vaihtovuotensa kulusta.  

Hän suorittaa kansainvälistä liiketalouden tutkintoa, johon kuuluu kotimaan Ranskan opintojen lisäksi useampi vaihtojakso.  

“JAMKissa opiskeltavat aineet kiinnostivat enemmän kuin muiden paikkojen”, kertoo hän valinnastaan. “Myös se, että JAMKin valittuani minulla on mahdollisuus suorittaa opintojeni viimeinen lukukausi Argentiinassa, vaikutti ratkaisuuni.”  

Kodikas koti  

Jennan ja hänen kämppiksensä asunnon kodikkuus ja lämpö yllättävät MNOP-rakennuksien karun ulkokuoren nähneet. Massiivista asuinkohdetta koristavat graffitit. Pitkillä, kolkoltakin tuntuvilla, käytävillä vieretysten olevien kaksioiden ovien sisäpuolella tunnelma voi olla kuitenkin toinen.  

Näin on Jennan asunnon kohdalla. Sekä kämppis että asunto ovat hänelle mieleiset. Kämppiksenä on paras kaveri ja asuntoon kuuluvien kalusteiden lisäksi Jenna on luonut huoneeseen kodikkuutta torkkupeitolla, tyynyillä ja tunnelmavaloilla.  

Ylioppilaskylä kokonaisuudessaan saa Jennalta kehuja. “On hienoa, että saunat, kuntosali, opiskelutilat ja grillikatokset ovat asukkaiden vapaasti käytettävissä.”  

Hiljaisuus yllätti  

Ennen opiskelijavaihtoaan Jenna ei ollut käynyt Suomessa. Jyväskylästä hän tiesi vuosittaisen MM-rallikilpailun. “Ainoa asia, minkä tiesin Jyväskylästä, oli rallit”, naurahtaa Jenna.  

Vaihdon ensimmäinen lukukausi alkoi talvisissa tunnelmissa tammikuussa. Talvinen Jyväskylä itsessään ei yllättänyt, mutta talven tuoma hiljaisuus kaupungin kaduilla hämmästytti.   

“Yllätyin kovasti siitä, kuinka vähän ihmisiä liikkuu talvisin kaduilla, koska se poikkeaa niin paljon kotikaupungistani.”  

Kaupungin rauhallisuus on kuitenkin juuri niitä asioita, joita hän vaihtokaupungissaan arvostaa. Samoin luonnon runsaus. “Pidän luonnosta paljon ja tykkään esimerkiksi käydä vaeltamassa.”  

Jo kevätlukukaudella hän ehti reissata Suomessa, kuten Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Yksi reissuista ylitti kuitenkin muut. Opiskelijakavereiden kanssa tehdystä Lapin matkasta tuli kevään kohokohta.  

“Saariselän reissu oli uskomaton, sillä näimme poikaystäväni ja parhaan kaverini kanssa yhdessä revontulia”, kuvailee Jenna.  

Syyslukukaudestaan hän toivoo kokemusrikasta. “Toivon pääseväni tekemään ja kokemaan enemmän nyt kuin ensimmäisellä lukukaudellani ja tutustumaan paremmin eri paikkoihin sekä Jyväskylässä että muualla Suomessa”, hän haaveilee. 

“Yllätyin kovasti siitä, kuinka vähän ihmisiä liikkuu talvisin kaduilla.”

Jenna Fontaneau, Soihdun asukas

Vaihto-opiskelija Jenna Fontaneau omassa asunnossaan

Ajankohtaista

Soihdun asukasverkko uudistuu vuodenvaihteessa 2024-2025 

, , , , / 7.10.2024

JYY (Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta) ja suomalainen valokuituyhtiö Lounea ovat sopineet  tietoverkkoyhteyden rakentamisesta Kortepohjan ylioppilaskylän, Soihtu Korttelikylän ja Soihtu Vehkakujan asukkaille.   Uudistus ei...

Soihtu hakee palveluneuvojaa

, / 7.10.2024

Oletko asiakaspalveluhenkinen ja ymmärrät asiakaskokemuksen tärkeyden? Sujuuko asiakaspalvelu sinulta luontevasti, myös tiukoissa tilanteissa? Haluatko osaksi reipasta ja ammattitaitoista Soihtu Asumisen tiimiä? Tule Soihdulle...

Kuvan etualalla henkilö asettelee valoja seinällä olevan peilin ympärille ja taustalla toinen henkilö asettelee verhoja seisoen sängyllä.

Energiansäästöviikkoa vietetään jälleen 7.-13.10.2024

, , / 7.10.2024

Energian ja veden säästeliäs käyttö on tärkeää vuoden ympäri, mutta lokakuussa vietetään myös valtakunnallista Energiansäästöviikkoa, jonka tavoitteena on muistuttaa pientenkin arkisten energiatekojen tärkeydestä. Myös Soihtu on...