Vuokrasopimuksen irtisanominen
Sekä asunnon että pienvaraston toistaiseksi voimassaolevan vuokrasopimuksen voit irtisanoa sähköisesti yhden kalenterikuukauden irtisanomisajalla. Määräaikaista vuokrasopimusta ei voi irtisanoa.
Jos sopimus on tehty kahdelle henkilölle, tulee heidän kummankin tehdä oma irtisanomisilmoitus.
Toistaiseksi voimassa olevan vuokrasopimuksen irtisanomisaika on yksi kalenterikuukausi, mikä tarkoittaa sitä, että sopimus päättyy irtisanomishetkeä seuraavan kuukauden viimeisenä päivänä. Jos siis irtisanot vuokrasopimuksesi esimerkiksi maaliskuun aikana – minä päivänä tahansa – päättyy vuokrasopimuksesi huhtikuun viimeisenä päivänä. Irtisanomisaika lasketaan siitä päivästä, jolloin se on meille saapunut.
Avaimet tulee palauttaa vuokrasopimuksen päättymistä seuraavana arkipäivänä klo 12 mennessä.
Vuokrasopimus on aina irtisanottava kirjallisesti. Helpoimmin teet irtisanomisilmoituksesi sähköisesti. Huomioi, että Soihtu ei hyväksy sähköpostiviestiä irtisanomiseksi. Lähetämme sähköpostiisi vahvistusviestin, kun olemme käsitelleet irtisanomisesi. Vahvistusviestissä saat ohjeet esimerkiksi avainten palauttamiseksi.
Irtisanomisessa on ensisijaisesti käytettävä vahvaa tunnistautumista vaativaa sähköistä palvelua. Huomaathan, että jos olet alun perin hakenut asuntoa/pienvarastoa ilman suomalaista henkilötunnusta, sinun täytyy ilmoittaa henkilötunnuksesi meille käyttääksesi sähköisiä palveluitamme, eli esimerkiksi tunnistautumista vaativaa irtisanomislomaketta.
Jos Soihtu on irtisanonut vuokrasopimuksesi esimerkiksi asumisoikeuksien tarkastamisen seurauksena, voit tarvittaessa silti itse irtisanoa vuokrasopimuksesi yhden kalenterikuukauden irtisanomisajalla. Tässä tilanteessa et voi käyttää tunnistautumista vaativaa irtisanomislomaketta, vaan sinun tulee käyttää lomaketta, joka ei vaadi vahvaa tunnistautumista.
Jos muutat Soihdun asunnosta toiseen, yhden kalenterikuukauden irtisanomisaikaa ei noudateta. Irtisano nykyinen asuntosi sähköisen lomakkeen avulla. Vuokrasopimuksesi päättymispäivä on uuden vuokrasopimuksesi alkamispäivää edeltävä päivä. Tarkempia ohjeita näihin sisäisiin muuttoihin löydät täältä.
Määräaikaisessa vuokrasopimuksessa molemmat osapuolet ovat sopineet ennakkoon ajanjakson, jolloin sopimus on voimassa eikä sen voimassaoloaikaa voi muuttaa (AHVL:n mukaisesti).
Jos olet irtisanomassa vuokrasopimustasi sähköisellä lomakkeellamme kuun viimeisenä päivänä asiakaspalvelumme sulkeuduttua eikä lomake jostain syystä toimi, ilmoita siitä välittömästi sähköpostitse Soihtu Asumisen asiakaspalveluun. Selvitämme asian seuraavana arkipäivänä.
Mahdollinen vakuusmaksu palautetaan irtisanomisilmoituksessa ilmoittamallesi tilille kahden kuukauden kuluessa sopimuksen päättymisestä.
Vakuusmaksuja ei pääsääntöisesti ole peritty 1.1.2022 alkaen.
Ajankohtaista
Muutostyöt käynnistyvät Rentukan aukiolla
Rentukan edustan aukion kehittämistä turvallisemmaksi ja viihtyisämmäksi on suunniteltu jo jonkin aikaa. Suunnitelmista on käyty keskustelua myös Kylän asukastoimikunnan kanssa. Muutostöiden yhteydessä aukiolle tuodaan lisää...
Elokuun asunnot on nyt tarjottu – yli 400 uutta opiskelijaa muuttaa Soihdulle
Kuva: Visual Friday Oy Soihdun asuntoihin muuttaa elokuussa reilu 400 opintonsa Jyväskylässä aloittavaa opiskelijaa. Soihdulla on Jyväskylässä kolme asuntokohdetta: Kortepohjan ylioppilaskylä, Soihtu Korttelikylä ja Soihtu...
Soihtu Kiinteistöhuolto etsii työntekijöitä puhdistuspalveluihin
Soihtu Kiinteistöhuolto hakee työntekijöitä tuottamaan puhdistuspalveluita osana kiinteistöhuollon tiimiä. Työ painottuu viikonloppuihin, arkipyhiin ja lomakausiin, joten se sopii hyvin esimerkiksi opiskelijoille tai muille, jotka etsivät lisätyötä osa-aikaisesti. Hae viimeistään 30.6.2026.