Asumisen häiriöt

Valitettavasti myös häiriötilanteet kuuluvat toisinaan arkeen, etenkin kerrostalossa asuessa. Siksi erityisesti kerrostaloasuminen vaatii yhteisiä pelisääntöjä sekä suvaitsevaisuutta elämisen ääniä kohtaan. Mikäli naapurivälit kuitenkin syystä tai toisesta hiertävät, täältä löydät tarkempia ohjeita tilanteiden ratkaisuun. 

Soihdun kaikissa kohteissa noudatetaan yleistä järjestyslakia, eikä kukaan asukas saa käyttäytymisellään tai muulla tavoin tarpeettomasti häiritä toisten asukkaiden asumisviihtyvyyttä. Lisäksi jokaisessa asuinkohteessa noudatetaan asuinkohteen omia järjestysmääräyksiä. Naapureille on suotava ehdoton yörauha klo 23 – 07 välisenä aikana. Asukas vastaa lakien ja määräysten noudattamisesta myös vieraidensa osalta niin asunnossa kuin yhteisissä tiloissakin. 

Jos koet naapurisi elämäntavan häiritsevän asumistasi toistuvasti, pyri ensin puhumaan asiasta asianomaisen kanssa. Voihan olla, että asianomainen ei ole tiennyt aiheuttavansa häiriötä. Mikäli häiriö on erittäin häiritsevää tai jatkuvaa, ota yhteys Soihtu Kiinteistöhuollon päivystysnumeroon, jotta häiriön laatu ja lähde voidaan todentaa vartijan toimesta. Vartija voi huomauttaa asukkaalle häiriöstä tai kutsua harkintansa mukaan poliisit paikalle. Kutsu vartija myös siinä tapauksessa, että havaitset häiriötä, esimerkiksi asiattomia oleskelijoita, asuintaloissa tai asuinkohteen muissa yhteisissä tiloissa.

Häiriön ollessa vakavaa (esim. väkivallan uhka, päihteet) turvaudu heti suoraan poliisin apuun, jotta tilanne saadaan rauhoitettua pikaisesti. Yleinen järjestyksenvalvonta kuuluu viime kädessä viranomaisille ja jokaisella on oikeus kutsua poliisi apuun. Poliisin hätänumero on 112. Kutsuttuasi poliisin ilmoitathan asiasta aina myös huoltoon, jotta myös vuokranantajalle jää tieto poliisin käyntiä vaatineesta vakavasta häiriöstä. Huomioithan, että poliisi ei ilmoita mahdollisista käynneistään vuokranantajalle. 

Toistuvasta häiriöstä voit tehdä kirjallisen häiriöilmotuksen Häiriöilmoitus-lomakkeen avulla.

Usein kysytyt kysymykset asumisen häiriötilanteissa

Häiriöilmoitus

Mikäli naapurisi häiritsevä elämä on toistuvaa ystävällisestä huomautuksesta huolimatta, voit täyttää häiriöilmoituksen.

Järjestysmääräykset

Soihdun asuinkohteissa noudatetaan yleistä järjestyslakia sekä kylän omia järjestysmääräyksiä. Asukas vastaa lakien ja järjestysmääräysten noudattamisesta myös vieraidensa osalta niin asunnossa kuin yhteisissä tiloissakin.

Ajankohtaista

Uusi vaihtotori toi jälleen kiertotalouden osaksi ylioppilaskylää

, , , , / 9.6.2026

Ylioppilaskylään on avattu uusi vaihtotori, joka tarjoaa helpon ja yhteisöllisen tavan antaa tavaroille uusi elämä. Vaihtotorilla asukkaat voivat tuoda itselleen tarpeettomia, hyväkuntoisia tavaroita ja ottaa maksutta tilalle jotakin itselleen...

Toukokuun asukasinfo

, / 5.5.2026

Soihdun asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen. Tämän kuun Asukasinfon...

Kestävä Kylä kokoaa opiskelijat yhteen 22.5. – tule mukaan tekemään arjesta vastuullisempaa!

, , , , / 4.5.2026

Miltä näyttäisi opiskelijayhteisö, jossa tavarat kiertävät, pyörät pysyvät kunnossa ja luovuus kukoistaa? Tähän pääset tutustumaan Kestävä Kylä -tapahtumassa torstaina 22.5. klo 12–18 Rentukka-aukiolla.  Tapahtuma tarjoaa...