Vaihto-opiskelijana kaupungissa kaupungin sisällä 

Teksti: Anna-Leena Kauppila | Kuvat: Tiitu Design

Hugo Garcia matkusti Etelä-Ranskasta Kortepohjaan helmikuussa 2025 opiskelijavaihtoaan varten. ”Olen asunut Välimeren rannikon tuntumassa, joten ilma tuntui aika kylmältä, mutta onneksi ihmiskeho on hyvä sopeutumaan kaikenlaisiin ympäristöihin”, Hugo muistelee saapumistaan.  

Kaupunki kaupungin sisällä 

Aiemmin Hugo oli jo käynyt Helsingissä, Lappeenrannassa, Tampereella ja Turussa, joten hän tiesi jo hieman mitä odottaa, mutta Jyväskylä oli hänelle vielä tuntematon paikka. Jyväskylää hän kuvailee sopivan kokoiseksi kaupungiksi. ”Mutta entä ylioppilaskylä? Kaupunki kaupungin sisällä! Meidän käytössämme on kaikkea: kauppa, ravintola, kuntosali ja muut yhteiset tilat.”  

Erityisesti opiskelijaravintola yllätti Hugon positiivisesti. Hänen suosikkinsa Kortepohjan palveluista on kuntosali, joka on sopivan kokoinen, siisti ja toimiva. Rentukan kuntosali on kaikkien Soihdun asukkaiden käytettävissä. 

Leffailtoja ystävien kanssa 

Hugo on asunut Kortepohjan soluasunnoissa muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa. Hän on tutustunut eri puolilta Eurooppaa tulleisiin opiskelijoihin, ja osasta on tullut hänelle ystäviä. ”Paras muistoni on se, kun kokoonnuimme iltaisin ystävieni kanssa yhteisiin tiloihin katsomaan elokuvia. Toisaalta omaan huoneeseen voi vetäytyä opiskelemaan rauhassa.” Hänelle osui mukavat kämppikset, jotka eivät aiheuttaneet meteliä tai muuta häiriötä. 

Hugon mielestä opiskelijaelämä Jyväskylässä on ollut helpompaa kuin Ranskassa. ”Opiskelu ei ole yhtä tiivistä vaan jakaantuu tasaisemmin. Täällä kannustetaan enemmän ryhmä- kuin itsenäistä työskentelyä.” 

Luonto houkutteli jäämään 

Opiskelijavaihtonsa jälkeen Hugo jäi töihin Jyväskylään. ”Täällä on koko ajan järviä ja metsiä ympärillä. Nautin elämästä täällä enemmän kuin Ranskassa. Päätin jäädä, hankkia työn ja rakentaa elämäni tänne.” Ranskasta hän kaipaa lähinnä perhettään ja ystäviään.  

Vinkkejä vaihto-opiskelijoille 

Hugo jakaa vinkkinsä uusille vaihto-opiskelijoille: ”Nauti vaihto-opiskelusta Jyväskylässä ja tutustu ympäröivään luontoon. Jos sinulla on mahdollisuus jäädä kesäksi, tee se. Kesäinen Suomi on mahtava! Päivät ovat pidempiä eikä silloin ole niin kylmä kuin monet luulevat. Toivon, että saat yhtä hienoja muistoja kuin minä. Muista kuitenkin keskittyä myös opintoihisi!” 

”Mutta entä ylioppilaskylä? Kaupunki kaupungin sisällä! Meidän käytössämme on kaikkea: kauppa, ravintola, kuntosali ja muut yhteiset tilat.” 

Hugo Garcia, Soihdun asukas

Henkilö nojaa puuta vasten ja katsoo hymyillen kameraan. Taustana vaalean vihreä metsä ja edustalla puun oksia.

Vaihto-opiskelijat Soihdulla 

  • Soihtu tekee yhteistyötä Jamkin ja Jyväskylän yliopiston kanssa vaihto-opiskelijoiden majoittamiseksi. 
  • Vaihto-opiskelijoille on varattu n. 220 kalustettua asuntoa ja soluhuonetta Kortepohjan ylioppilaskylästä. 
  • Useimmat vaihto-opiskelijat asuvat Soihdulla elokuusta joulukuuhun. 
  • Vaihto-opiskelijoille varatut huoneet ja asunnot ovat kesä- ja elokuussa vuokrattavissa esimerkiksi kesätöihin Jyväskylään tuleville. Myös vaihto-opiskelijoilla on mahdollisuus jäädä kesäksi Kortepohjaan. 

Kuva: Visual Friday Oy

Kaverukset parvekkeella

Ajankohtaista

Henkilö seisoo metsäisellä kävelytiellä ja katsoo kameraan. Taustalla vaalea kerrostalo.

Vaihto-opiskelijana kaupungissa kaupungin sisällä 

, , , , / 25.9.2026

Teksti: Anna-Leena Kauppila | Kuvat: Tiitu Design Hugo Garcia matkusti Etelä-Ranskasta Kortepohjaan helmikuussa 2025 opiskelijavaihtoaan varten. ”Olen asunut Välimeren rannikon tuntumassa, joten ilma tuntui aika kylmältä, mutta onneksi...

Muutoksia vuokra-asumiseen 1.10.2026 alkaen – mitä Soihdun asukkaan kannattaa tietää?

, , , , / 18.9.2026

Asuinhuoneistojen vuokrausta koskeva lainsäädäntö (AHVL) uudistuu 1.10.2026. laki tulee näkymään myös Soihdun asukkaiden arjessa. Yhtenäistämme kaikkien asukkaidemme vuokrasopimusehdot vastaamaan uuden lainsäädännön kirjauksia. Toimitamme siis pian jokaiselle vuokralaiselle allekirjoitettavaksi uudet vuokrasopimusehdot.

Henkilö hymyilee ja katsoo kameraan, taustalla kerrostalo ja edustalla kukkivia kirsikkapuita.

Hengähdys arjessa 

, , , , , / 18.9.2026

Teksti: Anni Pajari | Kuvat: Tiitu Design Raj Tiwari muutti Nepalista Suomeen kymmenisen vuotta sitten. Hän opiskeli ensin Turussa, jossa tykästyi kaupungin ylioppilaskylän tunnelmaan. Opintojen jatkuessa Jyväskylässä oli siis luontevaa...