Keidas kaupungin kupeessa
JYYn hallituksessa korkeakoulupolitiikasta ja kansainvälisyydestä vastaava Jenna Simonen löytää rauhan luonnosta – erityisesti Korkeakosken vesiputoukselta. Vain parin kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta sijaitseva kohde on hänelle tärkeä hengähdyspaikka arjen keskellä.
Korkeakoski on osin ihmisen muokkaama ja puro saa alkunsa Köhniönjärvestä. Voimakkaimmillaan virtaus on rautatietunnelin jälkeen, missä kuohut tarjoavat näyttävän näkymän. Vaikuttava veden liike vetää puoleensa niin kävijöitä kuin valokuvaajiakin.
Vertaalasta kotoisin olevalle Jennalle luonnonläheisyys on tärkeää. Korkeakoskella hän kävi ensimmäisen kerran lukion päättyessä ystäviensä kanssa, mutta paikka sai uuden merkityksen medianomiopintoihin hakeutumisen myötä, jolloin hän ikuisti kosken kuohuja kamerallaan.
Sittemmin Korkeakoskesta on tullut Jennalle paikka, jossa hän käy yksin rauhoittumassa. “Vesi on minulle tärkeä elementti, ja veden kohina rauhoittaa”, hän kuvaa. Kosken äärellä meno hidastuu ja ajatukset selkiytyvät – siksi se on ehdottomasti yksi Jyväskylän kätketyistä helmistä.
Teksti: Jenna Pigg | Kuvat: Tiina Salminen
“Vesi on minulle tärkeä elementti, ja veden kohina rauhoittaa”
Jenna Simonen
Ajankohtaista
Keidas kaupungin kupeessa
JYYn hallituksessa korkeakoulupolitiikasta ja kansainvälisyydestä vastaava Jenna Simonen löytää rauhan luonnosta – erityisesti Korkeakosken vesiputoukselta. Vain parin kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta sijaitseva kohde on hänelle...
Vaihto-opiskelijana kaupungissa kaupungin sisällä
Hugo Garcia matkusti Etelä-Ranskasta Kortepohjaan helmikuussa 2025 opiskelijavaihtoaan varten. ”Olen asunut Välimeren rannikon tuntumassa, joten ilma tuntui aika kylmältä, mutta onneksi ihmiskeho on hyvä sopeutumaan kaikenlaisiin...
Muutoksia vuokra-asumiseen 1.10.2026 alkaen – mitä Soihdun asukkaan kannattaa tietää?
Asuinhuoneistojen vuokrausta koskeva lainsäädäntö (AHVL) uudistuu 1.10.2026. laki tulee näkymään myös Soihdun asukkaiden arjessa. Yhtenäistämme kaikkien asukkaidemme vuokrasopimusehdot vastaamaan uuden lainsäädännön kirjauksia. Toimitamme siis pian jokaiselle vuokralaiselle allekirjoitettavaksi uudet vuokrasopimusehdot.