Ainutlaatuista asumista Kortepohjasta kohti keskustaa

Vuokraamme asuntoja ensisijaisesti opiskelijoille, mutta yhä enemmän myös muille. Kehitämme asuinympäristöjämme yhdessä siellä asuvien kanssa, hyvää elämää sekä yhteisöllisyyttä tukien.

Asuntokohteemme sijaitsevat Jyväskylän Kortepohjan kaupunginosassa, Ylioppilaskylässä ja Savelan Vehkakujalla. Suunnittelilla on myös uusi asuinalue Korttelikylä Mäki-Matissa.

Kortepohjan ylioppilaskylä: 18 kerrostaloa ja Rentukka

Kortepohjan ylioppilaskylän 18 kerrostaloa ovat arkkitehtonisesti ja kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuinen ympäristö. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden, maamerkkimäisten Kortepohjan ylioppilaskylän tornitalojen ja Rentukka-talon muodostama kokonaisuus on tunnistettu maakunnallisella tasolla suojelun arvoiseksi.

Kortepohjan ylioppilaskylä sai alkunsa Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYYn todettua 1960-luvulla, että kaupungin alati huononevan opiskelija-asuntotilanteen ratkaisu oli otettava ylioppilaskunnan omiin käsiin. Rahoitusta alettiin kerätä ensin ylioppilastaloa varten, jolloin haaveissa siinsi monitoimirakennus toimitiloineen ja asuntoloineen. Tavoitteet kuitenkin muuttuivat matkan varrella, ja toteutunut kokonaisuus on yksi Suomen laajimmista ja tunnetuimmista yhtenäisistä opiskelijakampuksista.

Olemme uudistaneet Kortepohjan ylioppilaskylän rakennuskantaa viime vuosina voimakkaasti. Haluamme tarjota 2020-luvun asumisen laatuvaatimuksiin vastaavaa ilmastokestävää, laadukkaasti ylläpidettyä ja viihtyisää vuokra-asumista, josta nauttivat niin opiskelijat kuin muutkin vaivattoman asumisen ja sujuvan arjen ystävät.

Soihtu Vehkakuja: askel kohti keskustaa

Vuosina 2003-2005 rakennettu Vehkakujan kohde oli JYYn ensimmäinen vapaarahoitteinen asuntokohde. Kohteen ajateltiin tarjoavan järkevää vuokra-asumista nuorille aikuisille ilman opiskelija-asuntolan leimaa, joka vielä 2000-luvun alkuvuosina liitettiin Kortepohjan ylioppilaskylään. Kohderyhmäksi muodostuivat opintojensa loppuvaiheessa tai työelämään siirtymässä olevat ihmiset, jotka olivat tottuneet Kortepohjan ylioppilaskylän hyvään palvelutasoon ja JYYn turvallisuuteen vuokranantajana, mutta jotka eivät – tuolloin voimassa olleiden rajoitteiden vuoksi – voineet enää valmistuttuaan asua ylioppilaskylän kohteessa.

Alun perin Vuokra-Savelan nimellä tunnettu kolmen kerrostalon kohde nousi nopeassa tahdissa vasta syntymässä olevaan Savelan kaupunginosaan. JYY pääsi siis heti ensimmäisten joukossa tuottamaan asumista alueelle, joka tunnetaan nyt yhtenä Jyväskylän nopeiten kehittyvistä kaupunginosista. Taloyhtiön nimeksi tuli Asunto Oy Jyväskylän Jyy-Asunnot. Vehkakujan talot eivät siis ole hallinnollisesti Ylioppilaskylää. Vehkakujan kohteen yhteydessä sijaitsevat myös Soihdun toimitilat.

Soihtu Asumisen palvelukonseptin kehittämisen myötä samoja palveluita, kuten Rentukka-talon tilojen käyttömahdolisuus, on lisätty myös Vehkakujan kohteen asukkaiden saataville.

Kortepohjan ylioppilaskylän asuntomäärät 31.12.2019

KiinteistöYksiöitäSoluasuntojaPerheasuntojaYhteensäAsukaspaikat
Kortepohja Eteläinen1 02856681 1521 341
Kortepohja Pohjoinen523851294592
Yhteensä1 03529411914481 935

Takaisin ylös >

Kortepohjan ylioppilaskylän rakentamisvuodet

TalokirjainValmistumisvuosiPeruskorjausvuosi (viimeisin)
A19682018
B19712019
C19692020
D19702021
E19722022
F 1970Jälleenrakennus 2010
H1972Jälleenrakennus 2012
J1969Jälleenrakennus 2012
K19751993
L19741993
M19731992
N19731991
O19741991
P19741992
Q19752007
R19902014
S19902014
T2016
Rentukka19722018
G (varastot)2010

Takaisin ylös >

Soihtu Vehkakujan asuntomäärä 31.12.2019

KiinteistöYksiöitäKaksioitaYhteensä
Vehkakuja A, B, C12640166

Soihtu Korttelikylän asuntomäärät 1.9.2022

KiinteistöYksiöitäKaksioitaYhteensä
Korttelikylä D, E14216158

Takaisin ylös >

Lue artikkelimme aluekehityksestä!

Viljelylaatikot varattavissa 19.2. alkaen

, , , , / 8.2.2024

Kortepohjan ylioppilaskylässä ja Soihtu Vehkakujalla asukkaat saavat varata kesäksi viljelylaatikoita sekä -palstoja. Ylioppilaskylässä on yhteensä 20 viljelylaatikkoa (RS-talojen sisäpihalla) ja Vehkakujalla 6 kappaletta (C-talon…

Kortepohjan ylioppilaskylän kerrostaloja ja Rentukka-talo nähtynä katutasosta Taitoniekantien suunnasta

Sydäniskuri asennettu Rentukan Aulaan Kortepohjan ylioppilaskylään

, , / 18.1.2024

Fysios Mehiläisen Kortepohjan toimipiste tarjoaa 17.1.2024 alkaen Kortepohjassa sydäniskurin eli defibrillaattorin, joka on asennettu Soihdun Rentukka-talon asiakasaulaan. Laite palvelee koko Kortepohjan kaupunginosaa.

Artikkelikuvassa Jenna Fontaneau

Hyvien yllätysten Jyväskylä 

, , , , / 8.12.2023

Teksti: Jenni Kirkkomäki | Kuvat: Mari Mansikkamäki, Visual Friday Osa Soihdun asunnoista varataan lukuvuosittain vaihto-opiskelijoille. Yksi Kortepohjan ylioppilaskylässä asuvista vaihto-opiskelijoista on Jenna…