Muutostyöt käynnistyvät Rentukan aukiolla

Rentukan edustan aukion kehittämistä turvallisemmaksi ja viihtyisämmäksi on suunniteltu jo jonkin aikaa. Suunnitelmista on käyty keskustelua myös Kylän asukastoimikunnan kanssa.

Muutostöiden yhteydessä aukiolle tuodaan lisää kasvillisuutta sekä asukkaiden käyttöön tulevia oleskelualueita. Uusien piharakenteiden, istutusten ja pihakalusteiden avulla pyritään laskemaan ajoneuvojen nopeuksia alueella ja siten parantamaan alueen turvallisuutta sekä tarjoamaan viihtyisiä ulkoalueita asukkaiden käyttöön. Muutostöiden suunnittelussa on huomioitu pelastustiet ja huoltoliikenne, jota alueella tulee jatkossakin olemaan.

Rentukan aukion muutostyöt aloitetaan torstaina 23.7.2026. Päivittäinen työaika on pääsääntöisesti 7-18. Raskaampien rakennustöiden ennakoidaan valmistuvan viimeistään 21.8.2026. Istutustöiden ja pihakalusteasennusten aikataulu varmistuu, kun toimitusajat tarkentuvat.

Töiden myötä alueelle tulee väliaikaista työmaaliikennettä, joihin pyydämme asukkaita kiinnittämään huomiota ja varomaan. Työalueet aukiolla aidataan, eikä aitojen sisäpuolelle saa mennä.

Asukkaiden tiedusteluihin vastaa Soihdun kiinteistöjohtaja Kimmo Moilanen, kimmo.moilanen@soihtu.fi

Ajankohtaista

Osa Rentukan julkisivua ja R-tunnus. Taustalla A-talon pääty.

Muutostyöt käynnistyvät Rentukan aukiolla

, , , / 21.7.2026

Rentukan edustan aukion kehittämistä turvallisemmaksi ja viihtyisämmäksi on suunniteltu jo jonkin aikaa. Suunnitelmista on käyty keskustelua myös Kylän asukastoimikunnan kanssa. Muutostöiden yhteydessä aukiolle tuodaan lisää...

Kaksi henkilöä kantaa muuttolaatikoita asuintalon ulko-ovella.

Elokuun asunnot on nyt tarjottu – yli 400 uutta opiskelijaa muuttaa Soihdulle

, , , , / 8.7.2026

Kuva: Visual Friday Oy Soihdun asuntoihin muuttaa elokuussa reilu 400 opintonsa Jyväskylässä aloittavaa opiskelijaa. Soihdulla on Jyväskylässä kolme asuntokohdetta: Kortepohjan ylioppilaskylä, Soihtu Korttelikylä ja Soihtu...

Henkilö pyyhkii pöytää, toisessa kädessään suihkepullo ja toisessa siivousliina.

Soihtu Kiinteistöhuolto etsii työntekijöitä puhdistuspalveluihin

, / 16.6.2026

Soihtu Kiinteistöhuolto hakee työntekijöitä tuottamaan puhdistuspalveluita osana kiinteistöhuollon tiimiä. Työ painottuu viikonloppuihin, arkipyhiin ja lomakausiin, joten se sopii hyvin esimerkiksi opiskelijoille tai muille, jotka etsivät lisätyötä osa-aikaisesti. Hae viimeistään 30.6.2026.