Millaista asuminen on uudessa talossa?

Soihdun asuintaloista jo iso osa on vast’ikään peruskorjattuja tai vastavalmistuneita kiinteistöjä. Uudessa talossa asuminen on varsinkin asunnon ensimmäiselle asukkaalle usein paitsi mukava myös jännittävä kokemus, sillä asumisvalmiissa talossa riittää vielä monenlaista säädettävää – talon mukauttaminen asumiseen voi viedä useampia vuosia. Lue, mitä on luvassa ollessasi uuden talon asukkaana!

Talonrakennus on iso ostos

Kun rakennuttaja, Soihdun kohteissa Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY, päättää rakentaa tai peruskorjata kerrostalon, voi hommaa verrata mihin tahansa isoon hankintaan. Uudisrakentaminen ja olemassa olevien talojen korjaaminen perustuu urakkasopimuksiin. Niissä sovelletaan rakennusalalle vakiintuneita sopimuskäytänteitä ja -ehtoja, jotka vaikuttavat myös kohteiden ensimmäisten asukkaiden elämään.

Yksinkertaistettuna hankinnan, tässä tapauksessa rakentamisen, suunnittelu aloitetaan monien ammattilaisten yhteistyössä jo vuosia ennen toteutuksen alkua. Ennen aloittamista tehdään useiden toimijoiden välillä sitovia sopimuksia toteuttamisesta, toteutusvaihetta seurataan tarkasti jotta kaikki menee kuten pitikin, ja taloa – kuten mitä tahansa tuotetta – koskee takuu vielä vuosien ajan rakennuksen valmistuttuakin. Prosessi on toki mutkikkaampi kuin vastamelukuulokkeiden tai parveketuolin osto, mutta sen suuret vaiheet ovat hahmotettavissa missä tahansa hankinnassa.

Uutta taloa tarkastellaan vielä asumisaikana

Rakennusprojektissa operaation eri vaiheet näkyvät esimerkiksi alueella jo asuvien asukkaiden elämissä eri tavoin, ja esimerkiksi talon takuuaika konkretisoituu asunnon ensimmäisen ja ehkä vielä toisenkin asukkaan elämässä siinä vaiheessa, kun muutto uuteen taloon toteutuu. Asukkaiden koteihin tullaan vain välttämättömissä asioissa, ja uuden asukkaan on hyvä tiedostaa tarkastuskäyntien olemassaolo.

Jälkityöt minimoidaan rakennuttamisvaiheessa

Soihtu pyrkii rakennuttamaan kohteet rakennusvaiheen aikana mahdollisimman valmiiksi, jotta jälkitöiden tai mittaus- ja säätötöiden vuoksi ei tarvitsisi käydä asunnoissa käyttöönoton jälkeen.

Joskus kuitenkin saattaa syystä tai toisesta asuntoon jäädä puute, jota ei ole korjattu tai joka paljastuu vasta käyttöönoton jälkeen. Tällaiset työt pyritään hoitamaan mahdollisimman sujuvasti pois asukkaita ennakkoon tiedottaen ja asuminen huomioiden.

Tiivistetysti rakennuksen käyttöönotto menee näin:

Asukas voi tehdä huomiostaan vikailmoituksen koska vain

Vaikka kaksi vuotta on rakennuksen mittakaavassa lyhyt hetki, on se ihmisen mittakaavassa pitkä aika. Niinpä uuden talon asukkaan ei suinkaan tule sietää asumisen haittaa tai lisävaurioita aiheuttavaa vikaa asunnossaan, ja olemmekin iloisia asukkaidemme aktiivisuudesta vikojen ilmoittamisessa niin sähköisellä vikailmoituksella kuin takuukorjauskyselyissämmekin.

Soihdun asukkaan vastuulla on myös vuokralaisia koskevan lainsäädännön velvoittamana ilmoittaa asunnossa esiin tulevat viat ja tehdä sähköinen huoltopyyntö havaitessaan niitä. Lain vaatimus koskee kaikenikäisissä asunnoissa asuvia asukkaita. Asumista merkittävästi haittaavat tai mahdollisia lisävaurioita aiheuttavat pienemmät asiat korjataan viipymättä, eikä niiden osalta tarvitse odottaa takuuajan päättymistä ja takuukorjauksia.

Ajankohtaista

Asukasinfon artikkelikuva

Huhtikuun asukasinfo

, / 8.4.2024

Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...

Avoimet työpaikat

Haemme kesätyöntekijää lyhytaikaisen majoituksen ylläpitoon Kortepohjassa

, , / 19.3.2024

Etsimme joukkoomme kahta-kolmea (2 – 3) ahkeraa ja motivoitunutta kesätyöntekijää auttamaan meitä varustelemaan ja ylläpitämään lyhytaikaisen majoituksen asuntoja kesä-heinäkuun 2024 ajaksi.

Asukasinfon artikkelikuva

Maaliskuun asukasinfo

, / 11.3.2024

Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...