Soihdun vuosikertomus 2020 on julkaistu

JYY-konsernin vuosi 2020 oli haastava taloudellisesta näkökulmasta. Silti vuoden 2020 aikanakin tehtiin uudistuksia, investoitiin ja toimittiin aktiivisesti koronapandemian aiheuttamassa uudenlaisessa toimintaympäristössä.

Toimitusjohtaja: Poikkeusvuodessa paljon hyvää

Katsauksessaan vuoteen 2020 toimitusjohtaja Timo Lahtinen näkee haasteiden rinnalla merkittäviä saavutuksia. Soihtu-nimen ja visuaalisen ilmeen julkaisu on tuonut selkeyttä ennen hajanaiseen liiketoiminnan viestintään. JYYn Ilmastotiekartan julkaisu antoi myös Soidulle selkeät suuntaviivat tulevaisuuteen. Investoinnit olivat ennätystasolla, ja vuoden 2020 pandemia ja sen asettamat rajoitukset vaativat jatkuvaa muutoskykyä koko henkilöstöltä – hyvää työtä onnistuttiin tekemään myös poikkeusoloissa.

Talousjohtaja: Suunnitelmat etenivät myös 2020

Talouden näkökulmasta Soihdun työtä tarkasteleva Jaakko Pelkonen toteaa Soihdun vuoden 2020 olleen taloudellisesti haastava, mutta hankkeiden pysyneen silti aikataulussa. Neljä uutta tytäryhtiötä perustettiin palvelemaan tulevia kiinteistöhankkeita, ja JYY-Palvelut Oy vaihtoi nimensä Soihtu-Palvelut Oy:ksi liiketoiminnan profiloituessa Soihtu-nimen alle. Nostona yhteisötyöstä talousjohtaja mainitsee jatkuvan vuoropuhelun asiakaskunnan kanssa. Tutkimusten perusteella saatuja palautteita on jo otettu huomioon toiminnan toteuttamisessa.

Kiinteistöjohtaja: Työtä ilmastokestävyyden edistämiseksi

Kiinteistöjohtaja Kimmo Moilanen tarkastelee katsauksessaan Soihdun toiminnan ilmastovaikutusten merkitystä ja työn mahdollisuuksia. Määrätietoinen työ energiansäästön eteen palvelee nyt myös ilmastotiekartan tavoitteita. Soihtu on työssään kunnianhimoisempi kuin ympäröivä yhteiskunta, ja asettaa tavoitteensa korkealle. Ilmastotietoisille nuorille aikuisille rakentaminen ja selkeät tavoitteet kuitenkin motivoivat soihtulaisia työssään yhteisen päämäärän eteen.

Soihdun vuosikertomus 2020 on toteutettu verkkosisältönä. Soihdun johtoryhmän katsaukset, talouden tunnusluvut ja tiivistelmä Kortepohjan ylioppilaskylän energiansäästötoimenpiteiden onnistumisesta muodostavat helposti lähestyttävän kokonaisuuden, johon voit tutustua Vuosikertomus 2020-sivulla.

Ajankohtaista

Osa Rentukan julkisivua ja R-tunnus. Taustalla A-talon pääty.

Muutostyöt käynnistyvät Rentukan aukiolla

, , , / 21.7.2026

Rentukan edustan aukion kehittämistä turvallisemmaksi ja viihtyisämmäksi on suunniteltu jo jonkin aikaa. Suunnitelmista on käyty keskustelua myös Kylän asukastoimikunnan kanssa. Muutostöiden yhteydessä aukiolle tuodaan lisää...

Kaksi henkilöä kantaa muuttolaatikoita asuintalon ulko-ovella.

Elokuun asunnot on nyt tarjottu – yli 400 uutta opiskelijaa muuttaa Soihdulle

, , , , / 8.7.2026

Kuva: Visual Friday Oy Soihdun asuntoihin muuttaa elokuussa reilu 400 opintonsa Jyväskylässä aloittavaa opiskelijaa. Soihdulla on Jyväskylässä kolme asuntokohdetta: Kortepohjan ylioppilaskylä, Soihtu Korttelikylä ja Soihtu...

Henkilö pyyhkii pöytää, toisessa kädessään suihkepullo ja toisessa siivousliina.

Soihtu Kiinteistöhuolto etsii työntekijöitä puhdistuspalveluihin

, / 16.6.2026

Soihtu Kiinteistöhuolto hakee työntekijöitä tuottamaan puhdistuspalveluita osana kiinteistöhuollon tiimiä. Työ painottuu viikonloppuihin, arkipyhiin ja lomakausiin, joten se sopii hyvin esimerkiksi opiskelijoille tai muille, jotka etsivät lisätyötä osa-aikaisesti. Hae viimeistään 30.6.2026.