Vuokrat nousevat keskimäärin 1,0 % maaliskuussa – myös käyttömaksuihin muutoksia

Kortepohjan ylioppilaskylän talousarvion vahvistaa vuosittain Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto, Soihtu Vehkakujan talousarvion puolestaan JYYn liiketoimintajohtokunta. JYYn edustajisto on vahvistaessaan Kortepohjan ylioppilaskylän talousarvion vuodelle 2022 hyväksynyt keskimääräiseksi vuokrankorotukseksi 1,0 % / kk. JYYn liiketoimintajohtokunta on vahvistaessaan Soihtu Vehkakujan talousarvion vuodelle 2022 hyväksynyt keskimääräiseksi vuokrankorotukseksi 1,0 % (korotus ei koske Soihtu Vehkakujan kaksioita).

Perusteena korotukseen ovat korko- ja lainanhoitokustannusten nousu sekä yleinen ylläpitokustannusten nousu. Soihtu Vehkakujan vuokraa arvioidessa on otettu huomioon tämän hetkinen markkinatilanne ja siksi vuokrankorotus kohdistuu vain yksiöihin.

Soihdun asukkaana saat vuokrankorotusilmoituksen sähköpostitse. Henkilökohtaisessa vuokrakorotusilmoituksessa on nähtävillä asuntosi/soluhuoneesi uusi vuokra. Pyydämme asukkaita huomioimaan, että vuokrankorotus astuu voimaan maaliskuussa 2022, joten joulu- tammi- ja helmikuulta maksat samaa vuokraa kuin aiemminkin. Vuokraa maksaessa tulee käyttää viitenumeroa, jotta maksu kirjautuu oikein. Vuokrankorotuksen yhteydessä viitenumero ei vaihdu.

Käyttömaksut yhtenäistetään

Sauna- ja autopaikkamaksuissa on ollut eroavaisuuksia ylioppilaskylän ja Soihtu Vehkakujan osalta. Käyttömaksut yhtenäistetään maaliskuussa 2022.

Käyttömaksut maaliskuusta 2022 alkaen ylioppilaskylässä ja Soihtu Vehkakujalla:
Saunamaksu 8 € / kk
Kylmäpaikka 8 € / kk
Lämpötolppapaikka 10 € / kk
Kylmäpaikka katoksessa 12 € / kk
Lämpötolppapaikka katoksessa 20 € / kk

Käytännössä saunamaksu nousee maaliskuussa 8 euroon ylioppilaskylässä (nykyisin 5 €), mutta autopaikkamaksuihin ei tule ylioppilaskylässä muutoksia. Soihtu Vehkakujalla autopaikkamaksut 1.3.2022 alkaen: lämpötolppapaikka 10 € / kk (nykyisin 8 €) ja lämpötolppapaikka katoksessa 20 € / kk (nykyisin 12 €). Saunamaksuun ei muutoksia Soihtu Vehkakujalla.

Ajankohtaista

Artikkelikuva Opiskelija-asuntojen kysyntä ylittää tällä hetkellä tarjonnan

Opiskelija-asuntojen kysyntä ylittää tällä hetkellä tarjonnan

, / 27.9.2023

Tänä syksynä Soihdun opiskelija-asuntojen kysyntä on ylittänyt tarjonnan reilusti. Soihdun asuntoja vuokrataan ensisijaisesti opiskelijoille ja näistä asunnoista osa on valtion tukemia vuokra-asuntoja (ns. ARA-asuntoja), joiden...

Häiriötilanne puhelinpalvelussa

, / 26.9.2023

Soihtu Asumisen puhelinpalvelun vaihteessa on häiriö, jonka vuoksi puhelut eivät tällä hetkellä ohjaudu oikein. Selvitämme tilannetta parhaillaan. Otathan meihin yhteyttä sähköpostitse, mikäli et tavoita meitä puhelimitse....

Havainnekuva Kartanonkujan varrelle sijoittuvasta kerrostalosta

Soihdun uudisrakennushankkeella Kortepohjan ylioppilaskylässä myönteiset näkymät

, , , / 31.8.2023

Soihtu tavoittelee Kortepohjan ylioppilaskylään uudisrakennusta palvelemaan mm. opiskelijaperheitä. Uudisrakennus sijoittuu Kartanonkujan varteen, Q- ja E-talojen väliin. Edellyttäen, että Soihdun uudiskohde saa rakennusluvan Jyväskylän kaupungilta ja aloitusluvan Aralta, voidaan rakentaminen aloittaa loppusyksystä 2023.