Yleistä tietoa soluasumisesta
Kortepohjan ylioppilaskylässä on soluhuoneita kaikkiin tarpeisiin. Soluhuone on varteenotettava ja edullinen vaihtoehto etenkin niillle opiskelijoille, joiden opinnot vaativat läsnäoloa Jyväskylässä vain satunnaisesti tai lyhyen aikaa.
Kalustetut huoneet on varattu elokuusta toukokuun loppuun Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun vaihto-opiskelijoille, mutta meillä on runsaasti myös kalustamattomia soluhuoneita, joihin teemme toistaiseksi voimassa olevia vuokrasopimuksia.
Taloissa F, H ja J on tavallisten soluhuoneiden lisäksi tarjolla myös soluyksiöiksi kutsuttuja huoneita, joissa on oma wc ja parveke.
Lähtökohtaisesti sijoitamme samaa sukupuolta olevat hakijat samaan soluasuntoon. Kämppisten määrä vaihtelee asunnon koon mukaan. Taloissa M, N, O, P, F, H ja J saman asunnon jakaa kaksi henkilöä. Taloissa Q, R, ja S asunnon jakaa kolme tai neljä henkilöä. Voit tarkistaa huoneiden määrän etsimällä tietyn asunnon pohjapiirroksen ”Selaa asuntoja”-sivultamme.
Huomioithan, että emme voi luovuttaa saman asunnon muiden asukkaiden yhteystietoja ilman lupaa. Jos haluat olla etukäteen yhteydessä tulevaan kämppikseesi, voit lähettää meille yhteystietosi (asuminen@soihtu.fi) ja luvan välittää ne kämppiksellesi.
Ajankohtaista

Opiskelija-asuntojen kysyntä ylittää tällä hetkellä tarjonnan
Tänä syksynä Soihdun opiskelija-asuntojen kysyntä on ylittänyt tarjonnan reilusti. Soihdun asuntoja vuokrataan ensisijaisesti opiskelijoille ja näistä asunnoista osa on valtion tukemia vuokra-asuntoja (ns. ARA-asuntoja), joiden...

Häiriötilanne puhelinpalvelussa
Soihtu Asumisen puhelinpalvelun vaihteessa on häiriö, jonka vuoksi puhelut eivät tällä hetkellä ohjaudu oikein. Selvitämme tilannetta parhaillaan. Otathan meihin yhteyttä sähköpostitse, mikäli et tavoita meitä puhelimitse....

Soihdun uudisrakennushankkeella Kortepohjan ylioppilaskylässä myönteiset näkymät
Soihtu tavoittelee Kortepohjan ylioppilaskylään uudisrakennusta palvelemaan mm. opiskelijaperheitä. Uudisrakennus sijoittuu Kartanonkujan varteen, Q- ja E-talojen väliin. Edellyttäen, että Soihdun uudiskohde saa rakennusluvan Jyväskylän kaupungilta ja aloitusluvan Aralta, voidaan rakentaminen aloittaa loppusyksystä 2023.