Vappupiknikille säällä kuin säällä
Teksti: Anni Pajari, Kuva: Mari Mansikkamäki
Keskellä Jyväskylää kohoava Harju on yksi kaupungin tunnetuimpia maamerkkejä ja monelle jyväskyläläiselle rakas ulkoilualue. Paikka on toiminut kaupunkilaisten urheilu- ja virkistysalueena jo 1800-luvun lopulta lähtien.
JYYn jäsenpalvelu- ja järjestösihteeri Eetu Heiska muutti Jyväskylään opintojen perässä vuonna 2008. Hän on ulkoillut ja yleisurheillut Harjulla, mutta tärkeimmät muistot liittyvät erilaisiin opiskelijarientoihin. Harjulla on muun muassa laskettu talvella mäkeä muiden ainejärjestötoimijoiden kanssa ja pidetty rastirataa. Opiskelijan vuoden tärkein juhla sijoittuu myös perinteisesti Harjulle.
”Täällä joko auringonpaisteessa tai räntäsateessa vietetyt vappupiknikit ovat eräänlaisia kollektiivisia muistoja opiskelijoille. Tunnelma on aina iloisen letkeä, kun mukana on hyviä ystäviä ja huolella valmistellut eväät.”
Myös jo vuosikymmeniä kesäiltaisin ympäri kaupunkia Harjulta kaikunut iltasoitto on Eetulle tärkeä.
”Siinä viehättää jonkinlainen yhteisöllisyyden kokemus.”
Teksti on julkaistu Kylä-lehdessä 2/2021.
”Tunnelma on aina iloisen letkeä, kun mukana on hyviä ystäviä ja huolella valmistellut eväät.”
Eetu Heiska
Ajankohtaista
Muutostyöt käynnistyvät Rentukan aukiolla
Rentukan edustan aukion kehittämistä turvallisemmaksi ja viihtyisämmäksi on suunniteltu jo jonkin aikaa. Suunnitelmista on käyty keskustelua myös Kylän asukastoimikunnan kanssa. Muutostöiden yhteydessä aukiolle tuodaan lisää...
Elokuun asunnot on nyt tarjottu – yli 400 uutta opiskelijaa muuttaa Soihdulle
Kuva: Visual Friday Oy Soihdun asuntoihin muuttaa elokuussa reilu 400 opintonsa Jyväskylässä aloittavaa opiskelijaa. Soihdulla on Jyväskylässä kolme asuntokohdetta: Kortepohjan ylioppilaskylä, Soihtu Korttelikylä ja Soihtu...
Soihtu Kiinteistöhuolto etsii työntekijöitä puhdistuspalveluihin
Soihtu Kiinteistöhuolto hakee työntekijöitä tuottamaan puhdistuspalveluita osana kiinteistöhuollon tiimiä. Työ painottuu viikonloppuihin, arkipyhiin ja lomakausiin, joten se sopii hyvin esimerkiksi opiskelijoille tai muille, jotka etsivät lisätyötä osa-aikaisesti. Hae viimeistään 30.6.2026.