ONKO KORTEPOHJA HEREILLÄ??
Suosittu Valon kaupunki -tapahtuma järjestetään Jyväskylässä jälleen 23.-25.9.2021 ja Soihtu sekä Rentukka ovat tänä vuonna mukana tapahtumassa!
Kutsummekin nyt ylioppilaskylän asukkaat mukaan toteuttamaan yhteisöllistä valotaideteosta tuona syyskuisena viikonloppuna! Et tarvitse aiempaa osaamista tai omaa välineistöä – tarvikkeet ja ohjeet saat meiltä. Valoja on mahdollista asentaa teosta varten ajastimen avulla, jolloin läsnäolosi tapahtuman aikana ei ole välttämätön.
Valonlähde asennetaan asuntoon tai parvekkeelle niin, että se heijastaa värikkään valaistuksen ikkunaan. Tämän lisäksi teokseen voi tuoda lisää taiteellista näkemystä esimerkiksi kaavapaperista leikatun kuvion tai hahmon avulla. Mitä sinä haluaisit kertoa opiskelijaelämästä muille jyväskyläläisille?
Toivomme osallistujia erityisesti ylioppilaskylän A-, B-, C-, D-, H-, J- ja T-taloista, jotta valoja riittää kaikille. Mahdollisuuksien mukaan valoja voidaan jakaa myös muiden talojen asukkaille tai voit osallistua teokseen omalla valonlähteellä.
Kiinnostuitko?
Lisätietoja:
Jenna Pigg, yhteisömanageri
yhteisomanageri@rentukka.fi
Voit myös ilmoittautua mukaan valotaiteen tekemiseen suoraan oheisella lomakkeella (linkit avautuvat uuteen välilehteen).
Ajankohtaista
Uusi vaihtotori toi jälleen kiertotalouden osaksi ylioppilaskylää
Ylioppilaskylään on avattu uusi vaihtotori, joka tarjoaa helpon ja yhteisöllisen tavan antaa tavaroille uusi elämä. Vaihtotorilla asukkaat voivat tuoda itselleen tarpeettomia, hyväkuntoisia tavaroita ja ottaa maksutta tilalle jotakin itselleen...
Toukokuun asukasinfo
Soihdun asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen. Tämän kuun Asukasinfon...
Kestävä Kylä kokoaa opiskelijat yhteen 22.5. – tule mukaan tekemään arjesta vastuullisempaa!
Miltä näyttäisi opiskelijayhteisö, jossa tavarat kiertävät, pyörät pysyvät kunnossa ja luovuus kukoistaa? Tähän pääset tutustumaan Kestävä Kylä -tapahtumassa torstaina 22.5. klo 12–18 Rentukka-aukiolla. Tapahtuma tarjoaa...