Ylioppilaskylässä asuminen on elämää muuttava kokemus

Sosiologian opiskelija Viljami Hammarberg on asunut Kortepohjan ylioppilaskylässä viisi vuotta, eli koko opiskeluaikansa. Viljamin mukaan ylioppilaskylä on elävä ja mukava naapurusto. Opiskelijoille on tarjolla muun muassa harrastetiloja ja vuonna 2018 avattu opiskelijaravintola Rentukka.

Kortepohjan ylioppilaskylässä on useita erilaisia asuntotyyppejä. Vesi, sähkö ja nettiyhteys kuuluvat aina edulliseen vuokraan. Oman asunnon lisäksi käytössä on kylän monipuoliset palvelut saunoista ravintolaan.

– Itse asun Q-talossa, joka on pieni ja sievä kolmikerroksinen allergiatalo. Asun kolmen hengen solussa kahden kämppiksen kanssa, Viljami kertoo.

Q-talon soluasunnoissa on iso, yhteinen keittiö ja pesu- sekä wc-tilat. Talossa on myös asukassauna ja sisävarasto urheiluvälineille. Vuonna 2007 peruskorjattu Q-talo on pieni ja rauhallinen. Talon sijainti ylioppilaskylän reunalla Emännäntien varrella on loistava Kortepohjan kaupunginosan palveluihin ja Rentukka-taloon nähden.

Rauhallisesta naapurustosta löytyy paljon tekemistä

– Kortepohja on erittäin rauhallinen paikka. Yleensä ihmiset olettavat, että ylioppilaskylässä olisi riehumista, mutten ole törmännyt sellaiseen vuosinani täällä, Viljami kertoo.

Toisaalta Kortepohjassa riittää myös tekemistä. Kylässä toimii erilaisia kerhoja ja harrasteryhmiä. Lisäksi Rentukassa järjestetään konsertteja, ja saunomaan pääsee yleisillä saunavuoroilla vaikka joka päivä. Rentukassa on myös uusi kuntosali.

– Täältä on hyvät bussiyhteydet yliopistolle ja keskustaan. Myös pyöräily- ja kävelyreitit ovat erittäin hyvät, Viljami toteaa.

Vuokranantajalla riittää ymmärrystä

Kortepohjan asuntoja korjataan jatkuvaan tahtiin. Vuokranantajaa Viljami kuvailee ymmärtäväiseksi. Esimerkiksi myöhästymisiä vuokranmaksussa ymmärretään, mikäli opintotuet ovat tulleet myöhässä ja asiasta sopii ajoissa vuokranantajan kanssa. Viljami kertoo tulevansa hyvin toimeen myös muiden kortepohjalaisten kanssa.

– Tämä kokemus on kyllä elämää muuttava. Olen löytänyt täältä paljon uusia ystäviä ja kokemuksia.

Viljami Hammarberg

Katso Viljamin haastattelu videolta! Video on julkaistu ensi kertaa vuonna 2018.

Ajankohtaista

Viljelylaatikossa tomaattipensas, jossa vihreitä tomaatteja. Käsi pitää yhtä tomaateista.

Kestävä arki –info Lillukassa 11.2.⁠

, , / 2.2.2026

Haluatko tehdä arjestasi kestävämpää ja tutustua samalla naapureihin? Osallistu mukaan Kestävä arki –infoon keskiviikkona 11.2.2026 klo 16–18 Lillukassa. Luvassa konkreettisia vinkkejä kierrätykseen,...

Asumisen neuvontaa Rentukassa maanantaina 2.2.2026

/ 30.1.2026

Soihtu Asumisen POP UP -neuvontapiste Rentukan aulassa keväällä aina kuun ensimmäisenä arkipäivänä klo 12-15. Tule tapaamaan Soihdun henkilökuntaa - kysymään asumisesta tai muuten vain juttelemaan mukavia. Mahdollisuus noutaa myös...

Tammikuun asukasinfo

, / 12.1.2026

Soihdun asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen...