Ylioppilaskylässä asuminen on elämää muuttava kokemus

Sosiologian opiskelija Viljami Hammarberg on asunut Kortepohjan ylioppilaskylässä viisi vuotta, eli koko opiskeluaikansa. Viljamin mukaan ylioppilaskylä on elävä ja mukava naapurusto. Opiskelijoille on tarjolla muun muassa harrastetiloja ja vuonna 2018 avattu opiskelijaravintola Rentukka.

Kortepohjan ylioppilaskylässä on useita erilaisia asuntotyyppejä. Vesi, sähkö ja nettiyhteys kuuluvat aina edulliseen vuokraan. Oman asunnon lisäksi käytössä on kylän monipuoliset palvelut saunoista ravintolaan.

– Itse asun Q-talossa, joka on pieni ja sievä kolmikerroksinen allergiatalo. Asun kolmen hengen solussa kahden kämppiksen kanssa, Viljami kertoo.

Q-talon soluasunnoissa on iso, yhteinen keittiö ja pesu- sekä wc-tilat. Talossa on myös asukassauna ja sisävarasto urheiluvälineille. Vuonna 2007 peruskorjattu Q-talo on pieni ja rauhallinen. Talon sijainti ylioppilaskylän reunalla Emännäntien varrella on loistava Kortepohjan kaupunginosan palveluihin ja Rentukka-taloon nähden.

Rauhallisesta naapurustosta löytyy paljon tekemistä

– Kortepohja on erittäin rauhallinen paikka. Yleensä ihmiset olettavat, että ylioppilaskylässä olisi riehumista, mutten ole törmännyt sellaiseen vuosinani täällä, Viljami kertoo.

Toisaalta Kortepohjassa riittää myös tekemistä. Kylässä toimii erilaisia kerhoja ja harrasteryhmiä. Lisäksi Rentukassa järjestetään konsertteja, ja saunomaan pääsee yleisillä saunavuoroilla vaikka joka päivä. Rentukassa on myös uusi kuntosali.

– Täältä on hyvät bussiyhteydet yliopistolle ja keskustaan. Myös pyöräily- ja kävelyreitit ovat erittäin hyvät, Viljami toteaa.

Vuokranantajalla riittää ymmärrystä

Kortepohjan asuntoja korjataan jatkuvaan tahtiin. Vuokranantajaa Viljami kuvailee ymmärtäväiseksi. Esimerkiksi myöhästymisiä vuokranmaksussa ymmärretään, mikäli opintotuet ovat tulleet myöhässä ja asiasta sopii ajoissa vuokranantajan kanssa. Viljami kertoo tulevansa hyvin toimeen myös muiden kortepohjalaisten kanssa.

– Tämä kokemus on kyllä elämää muuttava. Olen löytänyt täältä paljon uusia ystäviä ja kokemuksia.

Viljami Hammarberg

Katso Viljamin haastattelu videolta! Video on julkaistu ensi kertaa vuonna 2018.

Ajankohtaista

Avoimet työpaikat

Haemme kesätyöntekijää lyhytaikaisen majoituksen ylläpitoon Kortepohjassa

, , / 19.3.2024

Etsimme joukkoomme kahta-kolmea (2 – 3) ahkeraa ja motivoitunutta kesätyöntekijää auttamaan meitä varustelemaan ja ylläpitämään lyhytaikaisen majoituksen asuntoja kesä-heinäkuun 2024 ajaksi.

Asukasinfon artikkelikuva

Maaliskuun asukasinfo

, / 11.3.2024

Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...

Avoimet työpaikat

Taloushallinnon työntekijä, määräaikainen

/ 7.3.2024

Haemme Soihdun talousosastolle harjoitteluun / opintovapaan sijaisuuteen taloushallinnon työntekijää monipuolisiin tehtäviin. Työmahdollisuuksia on tarjolla kahdessa jaksossa. Ensimmäiseen toivomme aloitusta mahdollisimman pian ja ensimmäinen jakso jatkuu 30.9.2024 saakka. Toinen jakso alkaisi 1.10.2024 ja jatkuisi huhtikuuhun 2025 asti. Toisen jakson tarve varmistuu kesän jälkeen.