Työharjoittelijan mietteitä

Teksti: Oona Jantunen
Ja niin vain kaksi kuukautta vierähti, nopeammin kuin osasin kuvitellakaan.

Aloitin työharjoittelun JYY:llä ja Soihdussa huhtikuun ensimmäisenä päivänä, täynnä intoa ja jännittyneisyyttä. Mietin, mitä kaikkea pääsisin tekemään ja kuinka paljon opittavaa minulla olisi. Alussa minua huolestutti se, osaisinko tehdä annettavat tehtävät oikein tai riittävän hyvin, mutta sitten ymmärsin, että tulin juurikin oppimaan ja kehittämään omaa osaamistani ja tutustumaan työelämään. Täydellisyyteen ei ole tarvetta, eikä sitä minulta odotettukaan.

Ensimmäinen kuukausi meni hyvin. Sain tehdä monenlaisia eri tehtäviä ja ne olivat todella mielekkäitä. Sain esimerkiksi suunnitella somepostauksia, tehdä kaavioita, ottaa kuvia ja käsitellä ne sekä tehdä Instagram-pohjia. Opin monenlaisia, hyödyllisiä taitoja, kuten kuinka käyttää eri järjestelmiä (WordPress, Gutenberg, Meta Business Suite jne.) ja myös erilaisia käytännön taitoja, kuten tiimissä työskentelyä ja suunnittelutaitoja. Minua ei koskaan jätetty yksin tehtävien kanssa, vaan sain apua ja ohjausta aina sitä tarvittaessa.

Toinen kuukausi meni yhtä hyvin, ellei paremmin kuin ensimmäinen kuukausi. Olin tutustunut enemmän eri järjestelmiin ja tiesin kuinka ne toimivat ja olin tottunut niihin. Kuitenkin minulla oli vielä paljon erilaista opittavaa ja kehitettävää. Pääsin tekemään somepostauksien ajastuksia, josta pidin paljon ja se oli myös hyvin antoisaa ja palkitsevaa. Tämän lisäksi pääsin tekemään TikTok-videoita yhdessä työkaverin kanssa, mikä oli todella hauskaa ja mieluisaa puuhaa.

Tehtävien monipuolisuus oli minulle mieluista ja pääsin kehittämään, sekä oppimaan paljon erilaisia taitoja. Minuun, osaamiseeni ja kykyihini luotettiin ja minulle annettiin isojakin projektitöitä tehtäväksi, joissa eritysesti pääsin kehittämään osaamistani ja oppimaan uutta.

Olen kiitollinen tästä parista kuukaudesta. En vain oppinut uutta tai kehittänyt taitojani, mutta myös tutustuin uusiin mahtaviin ihmisiin, joiden kanssa oli mukava ja kiva tehdä töitä. Sain myös tästä kosketusta siihen, mitä itse haluan tulevaisuudessa tehdä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

Kirjoittaja on työskennellyt JYYn ja Soihdun yhteisenä viestinnän harjoittelijana keväällä 2022.

Ajankohtaista

Paloturvallisuusviikko 25.11.–1.12.2023

Nyt vietetään Paloturvallisuusviikkoa – tarkista kotisi paloturvallisuus

, / 25.11.2023

Valtakunnallista Paloturvallisuusviikkoa vietetään 25.11.–1.12.2023. Tulipalo on paljon helpompi ehkäistä kuin sammuttaa. Ihan äkkiä ei tule ajatelleeksi, että vaikka palo ei kehittyisi kovin suureksi, sen aiheuttama savu tuhoaa...

Vuokrat nousevat maaliskuussa – myös käyttömaksuihin ja korvaushinnastoon tulossa muutoksia

, / 24.11.2023

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on vahvistaessaan Kortepohjan ylioppilaskylän ja liiketoimintajohtokunta vahvistaessaan Soihtu Vehkakujan sekä Soihtu Korttelikylän talousarvion vuodelle 2024 hyväksyneet keskimääräisen...

Artikkelikuvassa Anni Pajari

Yhteisömanagerin viikko

/ 24.11.2023

Teksti: Anni Pajari | Kuvat: Mari Mansikkamäki, Visual Friday 18.9.2023 Tärkeä osa työtehtäviäni on asukasneuvonta, joka auttaa asukkaita asumiseen tai yleisesti elämänhallintaan liittyvissä ongelmissa. Tänään esimerkiksi kirjoitan...