Rentukan palvelut, yhteisöllisyys ja edullinen vuokra houkuttelevat asumaan Kylässä
JYY teettää vuosittain asukkailleen kyselyn, jonka tavoitteena on selvittää Kortepohjan Ylioppilaskylän asukkaiden mielipiteitä alueesta, omasta asuintalostaan, omasta asunnostaan sekä Ylioppilaskylän palveluista. Tänä vuonna halusimme yleisen tyytyväisyyden lisäksi selvittää myös asukkaiden kokemuksia yhteisöllisyydestä.
Tutkimuksen kohderyhmänä ovat Kortepohjan Ylioppilaskylän asukkaat ja aineisto kerättiin internetkyselynä 17.- 31.3.2020 ja vastausprosentti kyselyssä oli 21,8%.
Asunnot ja palvelut
Vastausten mukaan 95% asukkaista kokee JYYn luotettavaksi ja turvalliseksi vuokranantajaksi ja Ylioppilaskylän vuokratason kohtuulliseksi kokee valtaosa. Valtaosa asukkaista kertoo viihtyvänsä Ylioppilaskylässä ja pitävänsä palveluita riittävän monipuolisena. Ylioppilaskylää asuinpaikkana suosittelisi jopa 95% asukkaista – ennen kaikkea edullisen vuokratason ja hyvien palvelujen vuoksi.
Omaan asuintaloon ollaan myös kohtuullisen tyytyväisiä. Tyytyväisimpiä asukkaat olivat yleisesti talon sijaintiin ja tyytymättömimpiä yhteisten varastotilojen riittävyyteen. Myös omaan asuntoon ollaan yleisesti ottaen melko tyytyväisiä ja asuntonsa tuntee omaksi kodikseen valtaosa asukkaista.
Suuri osa vastaajista on kiinnostunut saamaan tietoa oman asuintalonsa energiankulutuksesta ja toimenpiteistä, joita omalle asuintalolle on tehty tai suunniteltu energiakulujen vähentämiseksi. Mieluiten tietoa energiankulutuksesta ja toimenpiteistä energiakulujen vähentämiseksi halutaan saada sähköisen uutiskirjeen, kuukausittain sähköpostiin tulevan Asukasinfon välityksellä. Yleisesti tärkeimpänä viestintäkanavana pidetään Asukaspalvelujen lähettämiä sähköpostiviestejä sekä Asukasinfoa.
Rentukkaan ja sen palveluihin ollaan myös pääosin erittäin tyytyväisiä. Rentukan tiloja arvioitaessa tyytyväisimpiä vastaajat olivat erityisesti ravintolan viihtyisyyteen sekä yleisten tilojen viihtyisyyteen ja siisteyteen. Tyytymättömyyttä puolestaan herättää opiskelutilojen riittävyys.
Yhteisöllisyys ja asukastoiminta
Valtaosa vastaajista pitää Kortepohjan ylioppilaskylästä ja merkittävä osa vastanneista kertoo, että heistä tuntuu hyvältä olla Kortepohjan ylioppilaskylän asukas. Yli puolet vastanneista on ystävystynyt Ylioppilaskylän kautta ja reilusti yli puolet kokee kuuluvansa Ylioppilaskylän yhteisöön. Noin kolme neljästä on toiveikas Kortepohjan ylioppilaskylän tulevaisuuden suhteen ja lähes puolet asukkaista uskoo voivansa vaikuttaa siihen, millainen Ylioppilaskylä on.
Kyselyn mukaan asukastoimikuntaa pidetään tärkeänä, mutta sen toimintaa tunnetaan melko huonosti. Runsas neljännes vastaajista on sitä mieltä, että asukastoimikunnan toiminnasta tiedotetaan kylässä riittävästi. Mieluiten tietoa myös asukastoimikunnan toiminnasta halutaan saada Asukasinfon kautta.
Suuri kiitos kaikille kyselyyn vastanneille – vastausten avulla voimme kehittää palvelujamme asukkaidemme näköiseksi!
Ajankohtaista

Nyt vietetään Paloturvallisuusviikkoa – tarkista kotisi paloturvallisuus
Valtakunnallista Paloturvallisuusviikkoa vietetään 25.11.–1.12.2023. Tulipalo on paljon helpompi ehkäistä kuin sammuttaa. Ihan äkkiä ei tule ajatelleeksi, että vaikka palo ei kehittyisi kovin suureksi, sen aiheuttama savu tuhoaa...

Vuokrat nousevat maaliskuussa – myös käyttömaksuihin ja korvaushinnastoon tulossa muutoksia
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on vahvistaessaan Kortepohjan ylioppilaskylän ja liiketoimintajohtokunta vahvistaessaan Soihtu Vehkakujan sekä Soihtu Korttelikylän talousarvion vuodelle 2024 hyväksyneet keskimääräisen...

Yhteisömanagerin viikko
Teksti: Anni Pajari | Kuvat: Mari Mansikkamäki, Visual Friday 18.9.2023 Tärkeä osa työtehtäviäni on asukasneuvonta, joka auttaa asukkaita asumiseen tai yleisesti elämänhallintaan liittyvissä ongelmissa. Tänään esimerkiksi kirjoitan...