Ajankohtaista
MNOP-taloihin kaivataan väriä sekä yleisten tilojen siisteyttä
Viime vuosina Soihtu on peruskorjannut Kortepohjan ylioppilaskylän eteläisellä alueella olevia tornitaloja. Kun tuon alueen peruskorjaushankkeet saadaan päätökseen, on vuorossa pohjoisen alueen kehittäminen. Parasta aikaa Soihdulla on...
Muutostöitä Soihtu Vehkakujan piha-alueella
Soihtu Vehkakujan piha-alueella tehdään uudistustöitä marraskuun aikana. Näiden töiden myötä alueelle saadaan muun muassa lisää vieraspysäköintipaikkoja, pyöräkatos Vehkakuja 2B:n toimistojen henkilökunnan ja asiakkaiden käyttöön...
Kestävän tulevaisuuden rakennuttaja
Vuonna 2020 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan kiinteistöomaisuutta kehittävä Soihtu on linjannut kestävien kehityksen periaatteiden noudattamisen osaksi strategiaansa. Olemassa olevaa kiinteistökantaa ja uudiskohteita kehitetään ympäristönäkökulmat laajasti huomioiden.
Uudet autopaikat valmistuvat
Ylioppilaskylään on valmistunut uusia autopaikkoja sekä B-, C- ja T-talon väliselle pysäköintialueelle että oleskelubulevardin lähelle. Uudet paikat ovat käytettävissä 19.10.2020 alkaen. "Osa paikoista on varattu liiketilojen...
Soihtu Kiinteistöhuollon puhelinnumero vaihtuu 19.10. – tallenna uusi numero puhelimeesi nyt!
Soihtu Vehkakujan ja Kortepohjan ylioppilaskylän kiinteistöhuollosta vastaavan Soihtu Kiinteistöhuollon tavoittaa 19.10. alkaen ympäri vuorokauden numerosta 010 524 8315. Tallenna numero puhelimeesi kiireellistä tarvetta, kuten ovenavauspyyntöä ja äkillisiä vikatilanteita varten.
Rekrytoimme uutta Soihdunkantajaa: JYY hakee talousjohtajaa
Rekrytointi-ilmoitus, julkaistu 2.10.2020 | jyy.fi Hakuaika päättyy 18.10.2020 Talousjohtaja toimii valmistelijana ja esittelijänä talouteen ja liiketoimintaan liittyvässä päätöksenteossa ylioppilaskunnan päätöksentekoelimille....
Paljon muutakin kuin asiakastukea
Teksti: Mari Lähteenmäki | Artikkelikuva: Anssi Kumpula Tietojärjestelmäasiantuntija Matias Hämäläisen työpäivät ovat monipuolisia. Työ Soihdun ja sen omistajaorganisaation JYYn toimintaympäristöissä sisältää valvonnan,...
Sähköinen varauspalvelu laajenee – Soihtu Vehkakujan asukkaat saaneet tunnuksensa lokakuun alussa
Lokakuun 2020 alusta Soihdun asukkaiden sähköinen varauspalvelu avataan myös Soihtu Vehkakujan asukkaiden käyttöön. Tunnukset toimintaohjeineen on lähetetty Soihtu Vehkakujan kohteen asukkaille 1.10.2020. Nyt myös Soihtu Vehkakujan asukkaat voivat varata asuinkohteensa palveluita sekä Rentukan yhteistiloja helposti ja vaivattomasti.
Soihtu helpottaa yksityiskäyttöön varattavien tilojen peruutusehtoja tilapäisesti
Normaaleista peruutusehdoista poiketen, Soihdun ylläpitämiin yksityiskäyttöön varattaviin tiloihin tehdyt varaukset on mahdollista perua ilman kuluja tilaisuuden määräpäivään mennessä.
Yhteisöllisyys ja sen uudet muodot
Yhteisöllisyys ei tarkoita ainoastaan yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja yhdessä tekemistä – yhteisöllisyys koostuu monesta eri tekijästä. Yksi merkittävä osa yhteisöllisyyttä on osallisuus: kuinka juuri sinä voit vaikuttaa omaan yhteisöösi. Osallisuuden lisäksi oleellisia tekijöitä ovat luottamus, sitoutuminen, motivaatio sekä läheisyys. Yksikään näistä tekijöistä ei kuitenkaan onneksi ole paikkaan sidottuja.
Soihtu laajentaa palveluvalikoimaansa: Legendaarinen Ilokivi avaa alakerrassaan rennon kahvilan
Seminaarinmäen kampus saa uuden, yhteisöllisen oleskelupaikan, kun Ilokivi Venuen aukiolot laajenevat myös arkipäiville. Aikaisemmin keikkapaikkana ja tapahtumatilana toiminut Ilokiven alakerta, nykyiseltä nimeltään Ilokivi Venue, on syyskuun alusta alkaen avoinna myös arkipäivisin klo 12-17 ja tarjoaa kahvilapalveluita, kampuksen ainoan anniskeluravintolan, hengailutilan ja työskentelypaikkoja esimerkiksi läppärin kanssa saapuville asiakkaille.
Muutoksia jätepisteisiin
D-talon ja Lillukan välissä oleva jätteenkeräyspiste poistuu käytöstä maanantaina 24.8. Samalla otetaan käyttöön tilapäinen jätteenkeräyspiste E- ja G-talojen välissä. Jätteenkeräyspisteitä on siis tällä hetkellä B-talon...