Kylässä kaikki tärkeä on lähellä
Teksti: Anni Pajari | Kuvat: Visual Friday Oy
Pieksämäeltä kotoisin oleva Tom Sundberg muutti joitakin vuosia sitten Jyväskylään tietojärjestelmätieteiden opintojen perässä. Ylioppilaskylä ei paikkana ollut ennestään tuttu, mutta Tomille riitti tieto siitä, että tulevan kodin vieressä olevasta Rentukasta löytyisi kuntosali ja opiskelijaravintola.
Ensimmäinen oma koti sijaitsi E-talossa. Myöhemmin peruskorjauksen alkaessa Tom halusi jäädä edelleen asumaan Kylään, ja edessä oli muutto nykyiseen kotiin H-taloon.
”Talomme on niin rauhallinen, että välillä mietin, onko mulla naapureita ollenkaan”, hän kertoo nauraen.
Vaikutusmahdollisuus löytyi asukastoimikunnasta
Kuntosalitontuksikin kutsuttu Tom on monille kyläläisille tuttu näky Rentukan salilla. Halu vaikuttaa kuntosalin varusteluun sai hänet liittymään viime vuonna mukaan Kylän asukastoimikuntaan. Asukastoimikunnassa nimettynä kuntosalivastaavana hän katsoo paikkojen perään salilla ja tekee kehitysehdotuksia. Hän toimii myös asukastoimikunnan rahastonhoitajana. Tom toivoisi enemmänkin kyläläisiä mukaan asukastoimikunnan kokouksiin.
”Ei ole hyvä, jos pieni porukka päättää keskenään kaikkia koskevista asioista. Kokouksiin saa tulla mukaan myös ihan vaan hengaamaan ja kuuntelemaan, vaikkei varsinaisesti kuuluisi asukastoimikuntaan”, hän rohkaisee.
Kuten moni Soihdun asukas, Tom arvostaa huoletonta asumista, kun monet palvelut kuuluvat vuokraan. Tom arvostaa myös Kylän yhteisöllisyyttä ja pitää siitä, että salille tai Rentukkaan syömään mennessä tulee aina tuttuja vastaan.
”Arjen pyhä kolminaisuus on kuntosali, Rentukan ravintola ja oma kämppä. Nykyinen kaveripiirinikin koostuu hyvin pitkälle ihmisistä, jotka olen tavannut ensi kertaa Rentukan salilla.”
Aktiivinen arki koirakaverin kanssa
Enää Tom ei asu yksin, vaan nykyään seurana on vuoden ikäinen staffordshirenbullterrieri Tera. Opiskelun, kuntosalin ja asukastoimikunnan tehtävien lisäksi Tom käy töissä ja harrastaa kitaran soittelua, maastopyöräilyä ja laitesukellusta. Arki vaatiikin tiukkaa kalenterointia.
”Tera pitää aktiivisena, mutta toisaalta myös jarruttaa ja auttaa pitämään rutiineja yllä. Se on niin läheisyydenkipeä, että välillä on pakko rauhoittua sohvalle pötköttelemään yhdessä.”
Koska Kylä tuntuu kodilta, Tom suunnittelee asuvansa täällä ainakin opintojensa loppuun saakka. Nykyinen asuntokin riittää itselle ja koirakaverille ainakin toistaiseksi.
”Kyllä täällä hyvin mahtuu kaksi ukkoa olemaan”, hän toteaa kompaktista yksiöstään.
”Arjen pyhä kolminaisuus on kuntosali, Rentukan ravintola ja oma kämppä.”
Tom Sundberg, Kortepohjan ylioppilaskylän asukas
Ajankohtaista
Toukokuun asukasinfo
Soihdun asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen. Tämän kuun Asukasinfon...
Kestävä Kylä kokoaa opiskelijat yhteen 22.5. – tule mukaan tekemään arjesta vastuullisempaa!
Miltä näyttäisi opiskelijayhteisö, jossa tavarat kiertävät, pyörät pysyvät kunnossa ja luovuus kukoistaa? Tähän pääset tutustumaan Kestävä Kylä -tapahtumassa torstaina 22.5. klo 12–18 Rentukka-aukiolla. Tapahtuma tarjoaa...
Emma-sovellus helpottaa muuttoa Soihdulla
Soihtu on ottanut toukokuusta 2026 alkaen pysyvään käyttöön uuden digitaalisen selainpohjaisen työkalun, Emman. Emma tuo asuntotarkastukset suoraan asukkaan ulottuville ja tekee muuttoprosessista sujuvamman. Sovellus on ollut käytössä...