JYYn liiketoiminta on nyt Soihtu, ja jatkamme suunnannäyttäjinä sen valossa

Teksti: Mari Lähteenmäki | Kuva: Petteri Kivimäki

Kun tämä blogiteksti ilmestyy, JYYn liiketoiminnan uusi nimi, Soihtu, on juuri julkaistu. Poikkeustila vaikutti julkaisun aikatauluun, sillä meille oli tärkeää, ettei JYYn liiketoiminta joutuisi outoon valoon julistamalla uutta ilmettään kesken huhtikuulle 2020 sijoittunutta ensimmäistä COVID-19-tartuntahuippua.

Halusimme, että viestimme huomataan ja luetaan oikein: Soihtu on JYYn omistama liiketoimintakokonaisuus, johon kuuluvat JYYn asuinkohteet Kortepohjassa ja Vehkakujalla, Soihtu Kiinteistöhuolto sekä Ilokiven ravintola- ja juhlapalvelut. Soihtu toimii Jyväskylässä ja rakentaa elämisen uutta aikaa.

Kaikki työ on brändityötä

Tällaista isoa nimen ja ulkoasun uudistamista kutsutaan usein brändityöksi, vaikka brändi syntyykin jossakin aivan muualla kuin logon suunnittelijan piirtopöydällä (toki graafisella suunnittelijalla on mille tahansa brändille oma suuri merkityksensä, eikä sitä tule väheksyä). Brändi eli mielikuva yrityksestä rakentuu jokaisessa kohtaamisessa, joka asiakkaalla yrityksen ja sen tuotteiden kanssa on.

Niinpä brändityötä ovat yhtä hyvin avaimet uudelle asukkaalle ojentavan asiakaspalvelijan hymy, tukkeutunutta viemäriä avaavan kiinteistöhuoltajan tervehdys ja taloushallinnon asiantuntijan sähköpostissa lähettämät ohjeet arvonlisäveroprosentin merkitsemisestä oikein laskulle. Soihdun työ on näitä kaikkia, ja näille kaikille meillä on nyt viimein yksi nimi: Soihtu. Tällä nimellä ja uudella ilmeellä voimme viimein viestiä asiakkaillemme selkeästi kaikesta siitä hyvästä, mitä JYYn liiketoimintaomistukset opiskelijaomistajalleen tuottavat.

Rakennetaan parempaa arkea koko kaupungille

Kun Soihdun taustaorganisaatio, Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY alkoi 1960-luvulla puuhata ensimmäistä omaa toimitilaansa – ylioppilastaloa, joka myöhemmin sai nimekseen Ilokivi – eivät sen aikaiset aktiivit voineet kuvitella, miltä saman organisaation kiinteistöomistukset vuonna 2020 näyttäisivät. Tänään Soihtu huolehtii JYYn 80 miljoonan euron arvoisesta kiinteistö- ja muusta liiketoimintaomaisuudesta ja kehittää Rentukka-talon ja Ilokiven tapahtumatalon kaltaisia konsepteja vastaamaan asiakkaiden muuttuvia tarpeita. Kortepohjan ylioppilaskylä ja Ilokivi ovat muuttuneet osaksi Jyväskylän kulttuurista pääomaa.

Niinpä on luontevaa, että JYYn edunvalvonnan äänen rinnalla on nyt toinen, selkeästi ulospäin viestivä ääni: Soihtu. Uusi nimi, Soihtu, syntyi opiskelijoiden osallistamisen tuloksena luontevasta viittauksesta JYYn varsinaisen toiminnan tunnukseen. Se kuvaa sitä, miten JYY on aina halunnut lähteä etujoukoissa kehittämään opiskelijan parempaa arkea ja samalla koko kaupunkia, ja tuoda iloisen valonsa jokaiseen kaupunginosaan, jossa rakennustyöt kulloinkin käynnistyvät.

JYYn liiketoiminta on nyt Soihtu. Soihdun nimi ja ilme ovat työkaluja, joilla viemme viestiä JYYn liiketoiminnan työstä jatkossa yhä laajemmalle yleisölle.

Kirjoittaja toimii Soihdun viestintäpäällikkönä ja on ollut mukana JYYn liiketoiminnan nimen ja ilmeen luomisessa vuodesta 2019 alkaen.

Ajankohtaista

Valokuituverkko tulossa Soihdun asuinkohteisiin – vuokrasopimusehtoja päivitetään

, , , , / 17.10.2024

Soihdun asukasverkko uudistuu vuodenvaihteessa. Uudistus ei aiheuta asukkaille lisäkustannuksia ja Internet-yhteyden nopeus pysyy vähintään nykyisellä tasolla. Muutoksesta johtuen vuokrasopimusehtoja päivitetään.

Poikkea POP UP-pisteellä

, / 10.10.2024

Tule tapaamaan Soihdun henkilökuntaa Asumisen POP UP -pisteelle Rentukassa. Lokakuun POP UP -pisteet 14.10. ja 24.10. klo 12-15 Rentukassa.

Soihdun asukasverkko uudistuu vuodenvaihteessa 2024-2025 

, , , , / 7.10.2024

JYY (Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta) ja suomalainen valokuituyhtiö Lounea ovat sopineet  tietoverkkoyhteyden rakentamisesta Kortepohjan ylioppilaskylän, Soihtu Korttelikylän ja Soihtu Vehkakujan asukkaille.   Uudistus ei...