Ylioppilaskylän ylimääräinen asukkaiden kokous 16.2.2022

Soihdun asuinkohteissa asukkailla on useita eri tapoja vaikuttaa asumiseen ja yhteisöllisyyteen asuinkohteissa. Asukastoimintaan voit osallistua oman asuinkohteesi asukkaiden kokouksissa ja / tai asukastoimikunnassa. Kortepohjan ylioppilaskylässä on myös mahdollisuus osallistua toimintaan vapaamuotoisimmissa Kylämiiteissä ja -tiimissä.

Ylioppilaskylässä järjestetään vuosittain asukkaiden kokous, jossa käydään läpi ajankohtaisia asumisen asioita sekä valitaan seuraavan vuoden asukastoimikunta. Viimeisin asukkaiden kokous järjestettiin marraskuussa 2021, eikä tuolloin saatu muodostettua asukastoimikuntaa vuodelle 2022. Asukastoiminta on ollut murroksessa viimeiset vuodet ja nykyään vapaamuotoisempi toiminta Kylämiiteissä ja -tiimissä on herättänyt enemmän kiinnostusta.

Kuukausittaisissa miiteissä on suunniteltu yhteisiä tapahtumia ja käyty läpi ajankohtaisia asumiseen liittyviä asioita. Kylätiimillä on oma WhatsApp-ryhmä, joka on kaikille Soihdun asukkaille avoin – ryhmässä jutellaan tapaamisten aiheista sekä suunnitellaan yhdessä tapahtumia. Yhteishallintolain mukaan on kuitenkin tiettyjä asioita, jotka tulee päättää asukastoimikunnassa tai sellaisen puuttuessa asukkaiden kokouksissa – näitä ovat mm. yhteisten tilaisuuksien ja talkoiden järjestäminen sekä asukastoiminnan määrärahan käyttäminen. Siispä kutsumme asukkaat ylimääräiseen asukkaiden kokoukseen helmikuussa. Kokouksen esityslistalla asukastoiminnan määrärahoista ja näin ollen tulevista tapahtumista päättäminen. Ylimääräisessä asukkaiden kokouksessa on myös mahdollista muodostaa asukastoimikunta, mikäli riittävä määrä asukkaita on tehtävästä kiinnostunut.

Kokous järjestetään hybridikokouksena. Paikan päällä tarjolla pizzaa ja etäosallistujat saavat aktiivisuudesta kiitokseksi lounaslippuja. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Lue aiheesta lisää:

Ylimääräinen asukkaiden kokous

Aika: 16.2.2022 klo 17.00-18.30

Paikka: Bertta / Teams

Esityslista:

  1. Kokouksen avaus
  2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus
  3. Kokouksen järjestäytyminen
  4. Esityslistan hyväksyminen
  5. Asukkaiden määräraha 2022
  6. Asukastoimikunta vuodelle 2022
  7. Muut asiat
  8. Kokouksen päättäminen

Ajankohtaista

Joulukuun asukasinfo

, / 9.12.2024

Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...

Asukaslehti Kylä Tenant magazine Kylä

Naapureista tuli ystäviä 

, , , , , / 3.12.2024

Teksti: Anna-Leena Kauppila | Kuvat: Tiitu Design Kun Matti Heikkilä vuonna 2018 sai paikan Jyväskylän yliopistosta, valintakirjeessä muistutettiin myös asunnon hakemisesta. Matti on kotoisin Turusta eikä tuntenut Jyväskylästä ketään...

Kuva kalustetusta huoneesta Kortepohjan ylioppilaskylän R-talossa. Huoneessa on kirjoituspöytä, pöytälamppu, tuoli, roskakori ja vaaleanpunaiset verhot. Lattialla on tummansininen matto ja kuvan etualalla näkyy osa sänkyä. Lattia on puuta imitoivaa vinyyliä ja muuten asunnon pinnat ovat valkoiset.

Vuokrat nousevat maaliskuussa 1,5-2,5 %

, , , , / 3.12.2024

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on vahvistaessaan Kortepohjan ylioppilaskylän ja liiketoimintajohtokunta vahvistaessaan Soihtu Vehkakujan sekä Soihtu Korttelikylän talousarvion vuodelle 2025 hyväksyneet keskimääräisen...