Ylioppilaskylän ja Vehkakujan viljelylaatikot varattavissa jälleen 14.3. alkaen

Vuosittain Kortepohjan ylioppilaskylässä asukkaiden on ollut mahdollisuus varata viljelylaatikoita sekä -palstoja maksutta omaan käyttöön. Viime vuosina kysyntä on kasvanut ja tästä syystä viljelylaatikoita tullaan lisäämään tänä keväänä. Viime vuonna myös Soihtu Vehkakuja sai oman pienviljelyalueen C-talon piha-alueelle.⁠

Ylioppilaskylässä on yhteensä 20 viljelylaatikkoa ja Vehkakujalla 6 kappaletta. Kaikki viljelylaatikot jaetaan maksutta asukkaiden käyttöön varausten mukaan. Lisäksi kummassakin asuinkohteessa jää 1 laatikko asukkaiden yhteiseen käyttöön. Yhteisen laatikon istutuksista on mahdollista järjestää kummassakin asuinkohteessa omat talkoot, joihin kaikki halukkaat voivat osallistua.

Mikäli haluat tulevalle kesälle oman viljelylaatikon, voit varata sellaisen alla olevan lomakkeen kautta. Sekä ylioppilaskylän että Vehkakujan varauslomakkeet avautuvat 14.3.2021 klo 12.00.

Kortesuolla sijaitsevien viljelypalstojen jako tapahtuu myöhemmin keväällä, tiedotamme asiasta sähköisessä uutiskirjeessä.

Linkit avautuvat uusiin välilehtiin.

Ajankohtaista

Osa Rentukan julkisivua ja R-tunnus. Taustalla A-talon pääty.

Muutostyöt käynnistyvät Rentukan aukiolla

, , , / 21.7.2026

Rentukan edustan aukion kehittämistä turvallisemmaksi ja viihtyisämmäksi on suunniteltu jo jonkin aikaa. Suunnitelmista on käyty keskustelua myös Kylän asukastoimikunnan kanssa. Muutostöiden yhteydessä aukiolle tuodaan lisää...

Kaksi henkilöä kantaa muuttolaatikoita asuintalon ulko-ovella.

Elokuun asunnot on nyt tarjottu – yli 400 uutta opiskelijaa muuttaa Soihdulle

, , , , / 8.7.2026

Kuva: Visual Friday Oy Soihdun asuntoihin muuttaa elokuussa reilu 400 opintonsa Jyväskylässä aloittavaa opiskelijaa. Soihdulla on Jyväskylässä kolme asuntokohdetta: Kortepohjan ylioppilaskylä, Soihtu Korttelikylä ja Soihtu...

Henkilö pyyhkii pöytää, toisessa kädessään suihkepullo ja toisessa siivousliina.

Soihtu Kiinteistöhuolto etsii työntekijöitä puhdistuspalveluihin

, / 16.6.2026

Soihtu Kiinteistöhuolto hakee työntekijöitä tuottamaan puhdistuspalveluita osana kiinteistöhuollon tiimiä. Työ painottuu viikonloppuihin, arkipyhiin ja lomakausiin, joten se sopii hyvin esimerkiksi opiskelijoille tai muille, jotka etsivät lisätyötä osa-aikaisesti. Hae viimeistään 30.6.2026.