Yhteisömanagerin viikko

Teksti: Anni Pajari | Kuvat: Mari Mansikkamäki, Visual Friday

18.9.2023

Tärkeä osa työtehtäviäni on asukasneuvonta, joka auttaa asukkaita asumiseen tai yleisesti elämänhallintaan liittyvissä ongelmissa. Tänään esimerkiksi kirjoitan huomautuksia vuokravelasta ja kontaktoin asukkaita, jotta heidän asumisensa ei vaarantuisi.

Useimmiten asiat järjestyvätkin, kun asukas saa apua tilanteensa selvittämiseen. Joskus asukasta ei tavoiteta tai tehdyt toimenpiteet eivät auta, ja vuokrasopimus pitää purkaa. Purkamisilmoitusten toimittaminen asukkaalle on aina jännittävä tilanne. Silloin yritän muistaa, että joskus se on tarpeellista asukkaalle, joka ehkä viimein haluaa ottaa apua vastaan, jotta asuminen voisi jatkua.

Asukasneuvonnan työtehtäviin kuuluu myös esimerkiksi häiriöilmoitusten käsittely sekä yhteistyö muiden asukasneuvontaan liittyvien toimijoiden, esimerkiksi sosiaalitoimen, kanssa.

20.9.2023

Yhteisömanageri on yhteyshenkilö Soihdun ja sen asuinkohteiden asukastoimikuntien välillä. Valmistelen marraskuussa järjestettäviä asukkaiden kokouksia, joissa valitaan seuraavan vuoden asukastoimikunnat ja joihin siksi kutsutaan koolle kaikkien kohteiden asukkaat. Olen iloinen siitä, että meillä on aktiiviset asukastoimikunnat kaikissa kohteissa; ylioppilaskylässä, Vehkakujalla ja Korttelikylässä. Olen tarvittaessa itse yhteydessä puheenjohtajiin ja vastailen heidän kysymyksiinsä, lisäksi käyn pyydettäessä kokouksissa kertomassa ajankohtaisia kuulumisia.

Päivän päätteeksi katson vielä vapaiden asuntojen tilanteen. Työhöni kuuluu myös asukasvalinta, johon vaikuttaa moni asia erityisesti ARA-kohteiden kohdalla. Asukasvalinnassa noudatetaan ARAn asukasvalintaohjeita sekä JYYn Asumisen ohjesääntöä, joten jokaisen asunnon kohdalla tulee punnita sitä hakeneiden hakijoiden tilannetta ja tehdä valinta tarveharkinnan mukaan. Kun sopiva asunto ja sitä eniten tarvitseva hakija on löytynyt, lähetän asuntotarjouksen hakijalle. Olen erityisen iloinen, jos onnistun löytämään hakijalle juuri sellaisen asunnon, jota hän on toivonut.

21.9.2023

Päivä alkaa Vehkakujan toimiston väen yhteisellä aamupalalla, jossa kerran kuussa vaihdetaan kuulumisia koko porukalla. Tällä kertaa puhuttiin hybridirakennuksen rakennustöiden alkamisaikatauluista ja käytiin läpi ajankohtaisia asioita tiimikohtaisesti.

Välissä lähdin käymään luennolla yliopistolla. Arvostan sitä, että työnantaja tukee kouluttautumista, ja saan opiskella työn ohessa. Opiskelun ja työskentelyn yhdistäminen vaatii kuitenkin minuuttiaikatauluttamista, varsinkin kun kaikenlaisia eteen tulevia tilanteita ei aina voi etukäteen ennakoida.

Tapahtumien järjestäminen ei varsinaisesti kuulu yhteisömanagerin työnkuvaan; Asukastoimikunnat sen sijaan ovat innostuneita järjestämään tapahtumia, ja he saavat tuekseen sekä vuosittaisen määrärahan että apua ja neuvontaa yhteisömanagerilta, esimerkiksi tiedottamiseen ja tilavarauksiin liittyen.

Tämä päivä on kuitenkin poikkeus ja venyy iltaan asti, koska olen järjestämässä Soihdun uusille ja vanhoille asukkaille suunnattua Kyläiltaa. Järjestelyissä on ollut säätämistä ja pelkään unohtaneeni jotain olennaista, mutta onneksi mitään suurempaa kömmähdystä ei tällä kertaa käy: Rentukka on tupaten täynnä ihmisiä kaikista Soihdun kohteista viihtymässä yhteisen iltapalan ja elävän musiikin parissa.

”Olen iloinen siitä, että meillä on aktiiviset asukastoimikunnat kaikissa kohteissa.”

Anni Pajari, Soihtu Asumisen yhteisömanageri

Ajankohtaista

Joulukuun asukasinfo

, / 9.12.2024

Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...

Asukaslehti Kylä Tenant magazine Kylä

Naapureista tuli ystäviä 

, , , , , / 3.12.2024

Teksti: Anna-Leena Kauppila | Kuvat: Tiitu Design Kun Matti Heikkilä vuonna 2018 sai paikan Jyväskylän yliopistosta, valintakirjeessä muistutettiin myös asunnon hakemisesta. Matti on kotoisin Turusta eikä tuntenut Jyväskylästä ketään...

Kuva kalustetusta huoneesta Kortepohjan ylioppilaskylän R-talossa. Huoneessa on kirjoituspöytä, pöytälamppu, tuoli, roskakori ja vaaleanpunaiset verhot. Lattialla on tummansininen matto ja kuvan etualalla näkyy osa sänkyä. Lattia on puuta imitoivaa vinyyliä ja muuten asunnon pinnat ovat valkoiset.

Vuokrat nousevat maaliskuussa 1,5-2,5 %

, , , , / 3.12.2024

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on vahvistaessaan Kortepohjan ylioppilaskylän ja liiketoimintajohtokunta vahvistaessaan Soihtu Vehkakujan sekä Soihtu Korttelikylän talousarvion vuodelle 2025 hyväksyneet keskimääräisen...