Monipuolinen liikuntakeskus

Teksti: Jenni Kirkkomäki | Kuvat: Mari Mansikkamäki, Visual Friday

Jyväskylän Rautpohjassa sijaitseva Hippos toimii monien urheiluseurojen kotina ja alueella on runsaasti kuntoilu- ja kilpailupaikkoja eri lajeille. Yliopistossa tietojärjestelmätieteitä opiskeleva Valtteri Aarnu on kotoisin Jyväskylästä, joten alue rakennuksineen on tuttu hänelle jo lapsuudesta.

“Nykyään pelailen sulkapalloa ja hyödynnän ainejärjestöni ja korkeakoululiikunnan vuoroja, joista osa pidetään Hippoksella”, kertoo Soihtu Korttelikylässä asuva Valtteri.

Jyväskyläläisille Hippos on ollut osa kaupunkikuvaa aina. Vaikka alueella komeilee uusi pesäpallokenttä, on alue muuten säilynyt pitkään samanlaisena. Jääkiekko, telinevoimistelu, yleisurheilu ja jalkapallo kuuluvat esimerkiksi lajeihin, joita Valtteri on harrastanut Hippoksella. Lapsena alkulämpöjä otettiin Köyhälammen ympäri juoksemalla.

“Junnuna tuli käytyä myös katsomassa paljon JYPin pelejä kilpahallissa ja käyn edelleen peleissä pari kertaa vuodessa.”

Alueen sijainti lähellä keskustaa ja sen monipuoliset liikuntamahdollisuudet saavat kehuja Hippoksen lempipaikakseen nimenneeltä Valtterilta.

“Vuorot ovat halpoja ja niistä saa opiskelija-alennusta”, hän vinkkaa.

“Vuorot ovat halpoja ja niistä saa opiskelija-alennusta”

Valtteri Aarnu, Soihdun asukas

Valtteri Aarnu Hipposhallilla

Ajankohtaista

Osa Rentukan julkisivua ja R-tunnus. Taustalla A-talon pääty.

Muutostyöt käynnistyvät Rentukan aukiolla

, , , / 21.7.2026

Rentukan edustan aukion kehittämistä turvallisemmaksi ja viihtyisämmäksi on suunniteltu jo jonkin aikaa. Suunnitelmista on käyty keskustelua myös Kylän asukastoimikunnan kanssa. Muutostöiden yhteydessä aukiolle tuodaan lisää...

Kaksi henkilöä kantaa muuttolaatikoita asuintalon ulko-ovella.

Elokuun asunnot on nyt tarjottu – yli 400 uutta opiskelijaa muuttaa Soihdulle

, , , , / 8.7.2026

Kuva: Visual Friday Oy Soihdun asuntoihin muuttaa elokuussa reilu 400 opintonsa Jyväskylässä aloittavaa opiskelijaa. Soihdulla on Jyväskylässä kolme asuntokohdetta: Kortepohjan ylioppilaskylä, Soihtu Korttelikylä ja Soihtu...

Henkilö pyyhkii pöytää, toisessa kädessään suihkepullo ja toisessa siivousliina.

Soihtu Kiinteistöhuolto etsii työntekijöitä puhdistuspalveluihin

, / 16.6.2026

Soihtu Kiinteistöhuolto hakee työntekijöitä tuottamaan puhdistuspalveluita osana kiinteistöhuollon tiimiä. Työ painottuu viikonloppuihin, arkipyhiin ja lomakausiin, joten se sopii hyvin esimerkiksi opiskelijoille tai muille, jotka etsivät lisätyötä osa-aikaisesti. Hae viimeistään 30.6.2026.