Tapahtumatuottaja rakentaa yhteisöä
Teksti: Mari Lähteenmäki | Kuvat: Visual Friday Oy
JYYn tapahtumatuottaja Suvi Liukkonen kuvaa meneillään olevaa työpäivää ”ihan rauhalliseksi”, vaikka on vaihtanut työpistettä jo kahdesti. Työpäivästä tekee tyypillisen vain sen vaihtelevuus.
”Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.”
Meneillään on monta projektia yhtä aikaa. Tapahtuma-alalla niitä kutsutaan tuotannoiksi. Suvi mainitsee esimerkiksi Ilokivi Venuella näytettävät elokuvasarjat ja isommat ja pienemmät yleisötapahtumat. Tuotannoissa Suvi vastaa tapahtumien taloudellisesta onnistumisesta ja markkinointiviestinnästä eri kanavissa. Usein Suvi myös koordinoi käytännön toteutusta.
Työssä tarvitaan taloushallinnon osaamista ja pitkäjänteisyyttä. Suunnitelmia on osattava tehdä, ja samaan aikaan on varauduttava siihen, että ne muuttuvat. Neuvottelutaidoista ja verkostoista on hyötyä sekä tavallisena työpäivänä että yllätysten sattuessa.
Muutoksia voivat aiheuttaa pienet ja isot asiat. Joskus pääesiintyjä sairastuu ja peruu keikkansa. Joskus taas maailmanlaajuiset tapahtumat suistavat koko alan suunnitelmat kerralla uusiksi.
”Pitää säilyttää oma rauhallisuus joka tilanteessa ja lähteä ratkaisemaan, mitä voidaan tehdä.”
JYYn kulttuurisektorin ja Soihdun yhteistyö on lisääntynyt viime vuosina. Tapahtumatuottaja näkee tämän hyvänä kehityksenä. JYY näyttäytyy opiskelijoille selvemmin kokonaisuutena, kun JYYn edunvalvonta ja Soihdun liiketoiminta näkyvät tapahtumissa yhdessä, ja JYY järjestää tapahtumia omissa tiloissaan, joita Soihtu hallinnoi ja kehittää.
JYYn teemana tänä vuonna on yhteisön jälleenrakentaminen. Suvi näkee, että jäsenmaksuvaroin tuotettujen tapahtumien tulee olla saavutettavia ja mahdollisimman hyvin yhteisöä kokoon kutsuvia. Hän on päässyt tuomaan JYYn perinteikkäisiin tapahtumiin raikkaita toteutustapoja. Uudistuksia vaativat muuttunut maailmantilanne ja opiskelijat itse.
”Edeltäjäni joutui elämään raskaan pandemia-ajan varjossa, ja minä olen saanut tarttua uudistustyöhön reippaalla kädellä.”
Suvi on tuulettanut perinteitä lisäämällä tasavertaisuutta ja yhteisöllisyyttä JYYn tapahtumissa. Keinoina ovat olleet esimerkiksi maksuttomuus, turvallisemman tilan periaatteiden käyttöönotto, ja konkreettiset toteutukset opiskelijoiden ideoista. Esimerkiksi vuonna 2022 järjestetyt Kauhuapprot poikivat myös Twilight-maratonin alkuvuodesta 2023.
Juhlaperinteessä uusiksi on menossa ainakin vuosijuhlien toteutus (tällä kertaa cocktail-muotoisena gaalana) ja vappulakitus (Minna Canthin patsas on Kirkkopuiston rakennustöiden ajan varastossa, ja vappuna lakitetaan Uno Cygnaeuksen patsas.)
JYYn valiokuntauudistus näyttää kulttuuri- ja tapahtumatoiminnassa hyvältä. Matalan kynnyksen foorumit ja ryhmät ovat jo tuoneet uusia ihmisiä JYYn kulttuuri- ja tapahtumatoiminnan suunnittelun äärelle.
”Toivon, että voimme tarjota tasapainottavaa vaihtelua opiskelijan vaativaan arkeen. Haluan, että JYY on tässä lähellä opiskelijaa ja tekee sitä, mitä opiskelijat haluavat meidän tekevän.”
”Haluan, että JYY on tässä lähellä opiskelijaa ja tekee sitä, mitä opiskelijat haluavat meidän tekevän.”
Suvi Liukkonen, JYYn tapahtumatuottaja

Ajankohtaista

Nyt vietetään Paloturvallisuusviikkoa – tarkista kotisi paloturvallisuus
Valtakunnallista Paloturvallisuusviikkoa vietetään 25.11.–1.12.2023. Tulipalo on paljon helpompi ehkäistä kuin sammuttaa. Ihan äkkiä ei tule ajatelleeksi, että vaikka palo ei kehittyisi kovin suureksi, sen aiheuttama savu tuhoaa...

Vuokrat nousevat maaliskuussa – myös käyttömaksuihin ja korvaushinnastoon tulossa muutoksia
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on vahvistaessaan Kortepohjan ylioppilaskylän ja liiketoimintajohtokunta vahvistaessaan Soihtu Vehkakujan sekä Soihtu Korttelikylän talousarvion vuodelle 2024 hyväksyneet keskimääräisen...

Yhteisömanagerin viikko
Teksti: Anni Pajari | Kuvat: Mari Mansikkamäki, Visual Friday 18.9.2023 Tärkeä osa työtehtäviäni on asukasneuvonta, joka auttaa asukkaita asumiseen tai yleisesti elämänhallintaan liittyvissä ongelmissa. Tänään esimerkiksi kirjoitan...