Tähtitaivaan alla
Teksti: Jenna Pigg | Kuvat: Tiina Salminen, Tiitu Design
Soihdun siivouksen palveluohjaajalta Jonna Klingalta kysyttäessä lempipaikka on perheen mökki Rutalahdessa, lähellä Leivonmäen kansallispuistoa. Mökki on ollut Jonnalle lapsuudesta saakka tärkeä paikka, josta on oman perheen kanssa voinut hiljalleen luoda omannäköistä paikkaa.
Kuten suomalaisilla mökeillä usein, ei Klingojenkaan mökillä ole sähköjä tai juoksevaa vettä. Jonnan mielestä tämä on kuitenkin juuri se juttu, joka mökistä tekee niin tärkeän paikan. Metsän keskellä saa nauttia luonnosta ja olla täysin oma itsensä.
Mökki on pääsääntöisesti käytössä vain kesäisin. Silloin siellä vietetään paljon aikaa ja perheen Diana-corgi saa juosta vapaana. Talvisin mökille on hankala päästä, sillä teitä ei aurata. Toisinaan mökkikaipuu kuitenkin vie voiton ja mökille on päästävä lumikinoksista huolimatta. Apuna toimivat esimerkiksi lumikengät, joiden avulla mökille pääsee järven jäitä pitkin reippaillen.
Syrjäisen sijainnin ja sähköjen puuttumisen ansiosta mökillä ei ole lainkaan valosaastetta. ”Tähtitaivas ei näytä missään niin upealta, kuin mökin rannalla”, Jonna ylistää.
”Tähtitaivas ei näytä missään niin upealta, kuin mökin rannalla”
Jonna Klinga, Soihdun siivouksen palveluohjaaja
Ajankohtaista
Muutostyöt käynnistyvät Rentukan aukiolla
Rentukan edustan aukion kehittämistä turvallisemmaksi ja viihtyisämmäksi on suunniteltu jo jonkin aikaa. Suunnitelmista on käyty keskustelua myös Kylän asukastoimikunnan kanssa. Muutostöiden yhteydessä aukiolle tuodaan lisää...
Elokuun asunnot on nyt tarjottu – yli 400 uutta opiskelijaa muuttaa Soihdulle
Kuva: Visual Friday Oy Soihdun asuntoihin muuttaa elokuussa reilu 400 opintonsa Jyväskylässä aloittavaa opiskelijaa. Soihdulla on Jyväskylässä kolme asuntokohdetta: Kortepohjan ylioppilaskylä, Soihtu Korttelikylä ja Soihtu...
Soihtu Kiinteistöhuolto etsii työntekijöitä puhdistuspalveluihin
Soihtu Kiinteistöhuolto hakee työntekijöitä tuottamaan puhdistuspalveluita osana kiinteistöhuollon tiimiä. Työ painottuu viikonloppuihin, arkipyhiin ja lomakausiin, joten se sopii hyvin esimerkiksi opiskelijoille tai muille, jotka etsivät lisätyötä osa-aikaisesti. Hae viimeistään 30.6.2026.