Kun Ylioppilaskylä oli nuori 

Ajankohtaista, Asuminen, Kortepohja, Kylä-lehti / 11.9.2026

Teksti: Mari Lähteenmäki | Kuvat: Tiitu Design

Ylioppilaskunnan tavoitteena oli tarjota kasvavalle opiskelijajoukolle kohtuuhintaista asumista. Vuosien varainkeruu ja vaikuttamistyö palkittiin 1966, kun Jyväskylän kaupunki ja agrologi Wilhelm Schildt lahjoittivat maata opiskelija-asuntolaa varten.  

Rakentaminen alkoi jo seuraavana vuonna, ja 1970‑luvun alussa Kortepohjan talot täyttyivät opiskelijoista. Aluksi asuntoihin sijoitettiin kaksi opiskelijaa, jotta keskeneräisessä vaiheessa voitiin majoittaa mahdollisimman monta asukasta toveriyksiö-mallin avulla. 

Kaupungissa entuudestaan asuvat nuoret välittivät tietoa Jyväskylän hyvästä menosta nuoremmille sisaruksille ja serkuille, jotka sitten myös hakeutuivat kasvavaan yliopistokaupunkiin. Näin kävi myös Timolle ja Eevalle, joiden polut kuljettivat heidät Kortepohjaan 1970-luvun alussa. 

Eeva Ruotsalainen sai opiskelupaikan sosiologiasta heti kirjoitusten jälkeisenä syksynä, 1974. Alkuun jännitti. Kun asuintoveriksi C-talon toveriyksiöön sai hyvän kaverin, tutun Ritvan, tuli elämästä ”tosi kivaa. Ei tarvinnut enää kotia lähteä.” Timo Ruotsalainen kävi armeijan ja työskenteli hetken paikallislehdessä kotipaikkakunnalla, kunnes opiskelupaikka Jyväskylästä aukeni 1975. 

Polut kohtasivat Rentukan portaissa 

Rentukka, opiskelijoiden kantapaikka, oli kaupungin nuorten aikuisten suosikkiravintoloita. Vuonna 1972 avautuneessa ravintolassa oli yli 300 asiakaspaikkaa ja pitkät jonot. ”Ihan mukavan näköinen kaveri sattui silmiin”, muistaa Eeva. ”Käytiin ehkä tanssimassakin”, sanoo Timo, vaikka sattuneesta syystä illan vaiheet eivät mieleen ole täysin jääneetkään.  

Seuraavana päivänä Timo lähti tavalliseen tapaan luennolle Villa Ranaan. Sattuman johdattama Eeva oli Ritvan mukana samalla luennolla tutustumassa taloustieteen opintoihin. ”Huomattiin, että tuollahan on se kaveri sieltä Rentukasta. Ajattelin, että varmaan on ihan luotettava, kun opiskelee taloustieteitä.” ”Muuten mukava”, täydentää Timo.  

Ylioppilaskylän tiivis asutustapa ja asukashallintomalli vaikuttivat Kortepohjan yhteisöllisyyden kulttuurin syntyyn 1970‑luvulla. Toveriyksiöissä, kerrostoiminnassa ja Rentukan ravintolassa kohtaamiset olivat liki väistämättömiä.  

Eeva ja Timo moikkailivat toisiaan luennoilla ja matkoilla kampuksen ja Kortepohjan välillä. Sitten tuli se kerta, jolloin M.A. Numminen tuli keikalle Rentukkaan. ”Siellä oli tosi hyvä meno. Silloin me alettiin seurustelemaan.”  

Yhteistiloja ja omia koteja 

Ylioppilaskunnan yhteisöihanteessa ylioppilas oli aktiivinen kansalainen, joka opiskelun lisäksi haluasi mukaan yhteisiin rientoihin ja osallistumaan päätöksentekoon. Sosiaalista eristäytymistä tapahtui, mutta ylioppilaskunta aloitti päättäväisen työn kaikkien mukaan saamiseksi.  

Tornitaloissa (A B C D E -talot) kerrosten keskellä oli yhteiset oleskelutilat, joissa järjestettiin pikkujouluja ja muita kekkereitä. Eeva ja Timo olivat usein mukana kerrosjuhlissa. Kaveripiiri oli laaja, Eeva kertoo. ”Juhlakautta kesti monta iltaa, kun ensin oli kerrosten pikkujouluja, sitten talon pikkujouluja.” Vappuakin juhlittiin monta päivää.  

Timo harrasti valokuvausta ja Eeva tottui nuuhkimaan L-talon valokuvalaboratorion kemikaaleja seuratessaan kuvien kehittämistä. Eevan kämppis suunnitteli muuttoa soluasuntoon. Silloin Timo ehdotti Eevalle yhteen muuttamista. ”Minä sanoin, että minä kyllä menen yhteen sitten vasta, kun ollaan menty naimisiin.” Sitten tuli romanttinen kosinta. ”Timo sanoi siihen, että no mennään sitten naimisiin.”  ”Turha monimutkaistaa”, Timo vastaa.  

Häät pidettiin Eevan kotipaikkakunnalla. Juhlat kavereille järjestettiin C-talon yksiössä, joka on jäänyt Eevan mieleen ensimmäisenä yhteisenä kotina. ”Siitä on mahtava valokuva: huone on ihan täynnä porukkaa ja kaikilla naama hymyssä.”  

Aikuisten ihmisten kylä 

Kortepohjan ylioppilaskylän suhtautuminen pariskuntien asumiseen herätti kiinnostusta ja keskustelua lehdistöä myöten. Ylioppilaskylässä miehet ja naiset asuivat samoissa kerroksissa ja jopa naimattomien pariskuntien asuminen yhdessä oli mahdollista jo varhain.  

Vaikka yhteiskunnallinen ilmapiiri suhtautui tällaisiin ”susipareihin” pitkään epäilevästi, oli Kylässä kysymys useimmiten vain järkevästä käytännön järjestelystä. Tiiveimmin asian ilmaisi Ylioppilaskylän ensimmäinen isännöitsijä, kiinteistöneuvos Leo Kamunen, jota haastateltiin historiikkiin 2000-luvun alussa. “Eihän me alun alkaenkaan ruvettu erottelemaan ihmisiä, vaan lähdettiin siitä, että kyllä aikuiset ihmiset tietävät, mitä tekevät”.  

Timo muistaa, että naimisissa olevalle pariskunnalle tarjoutui nopeasti tilaisuus muuttaa E-taloon kulmayksiöön. ”Olihan se selvästi isompi.” Kaveriporukka auttoi nuorta paria muuttosiivouksessa. Vuoden 1978 Lahden MM-hiihtoja seurattiin jo omasta yhteisestä televisiosta, jonka pariskunta oli hankkinut osto- ja myyntiliikkeestä.  

Erilainen maailma 

Kevään 2026 mittaan Soihdun nykyisten asukkaiden joukosta etsittiin pariskuntaa, joka haluaisi kertoa tarinansa tässä artikkelissa. Kukaan ei ilmoittautunut.  

Nuorisobarometri osoittaa, että nuorten elämää värittävät kasvavat paineet ja epävarmuus, jotka heijastuvat myös ihmissuhteisiin ja tulevaisuuden odotuksiin. Väestöliiton Perhebarometri kertoo, että valtaosa suomalaisista kaipaa parisuhdetta, mutta digitaalisessa maailmassa yhä harvempi luottaa kumppanin löytämisessä sattuman johdatukseen Rentukan portaikossa. 

Timo Ruotsalainen avaa vielä yhden toiveikkaan näkökulman aiheeseen. ”Rakastuneet ovat viettämässä aikaa rakastettujensa kanssa, eivätkä lue Soihdun tiedotteita.” 

Lähteitä:  

Kaskinen, Piia 2002: Pirunmaa pellon reunalla. Kortepohjan tarina. Kampus Kustannus, JYYn julkaisusarja n:o 66. 

Lamberg, Marko 2004: Nuoruus ja toivo. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 1934–2003. Kampus Kustannus, JYYn julkaisusarja n:o 70. 

Viikki, Markku 2004: Sunnuntaikahveja ja asukasdemokratiaa. Suomen historian pro gradu -työ. Saatavilla JYX-opinnäytepalvelussa. 

Tämä artikkeli on julkaistu Kylä-lehdessä 11.9.2026.