Kuinka varautua sähkökatkoon Soihdun asukkaana?
Suomessa sähköjä ovat viime aikoina katkoneet lähinnä poikkeustilanteet, kuten myrskyt ja lumikuorma. Kaupungeissa esimerkiksi kaapelirikko tai voimalan vikatilanne voivat pimentää sähköverkon. Tänä talvena voidaan sähköpulan takia joutua turvautumaan ennalta suunniteltuihin, noin kahden tunnin sähkökatkoihin kuorman tasaamiseksi. Sähkökatkokseen varautuminen on yksi kansalaistaidoista.
Lukituksen toimivuus sähkökatkon aikana
Soihdun asuintalojen alaovien sähkölukituksen virransyöttö on varmistettu myös sähkökatkon aikana. Asuntojen ulko-ovien paristovarmistus huolehtii siitä, että kotiovi aukeaa verkkovirran puuttuessakin.
Vedenkäyttö katkoksen aikana ja jälkeen
Vedenkäyttö tulee rajoittaa minimiin, jotta viemäriverkoston kantokyky ei ylity, kun pumppaamot ovat poissa käytöstä. Veden lämpötila voi myös poiketa normaalista.
- Älä huuhtele WC:tä sähkökatkon aikana, vaan käytä WC-toimiin pöntön päälle aseteltua roskapussia. Ohjeita käytännön toteutukseen löytyy esimerkiksi 72tuntia.fi-varautumissivustolta.
- Älä tiskaa astioita tai laske vettä hanasta viemäriin.
- Jos joudut laskemaan vettä hanasta, ota se talteen erilliseen astiaan.
- Veden lämpötila, rakenne tai maku voi olla poikkeava, ja tällaista vettä ei tule käyttää.
Kaukolämmöllä lämpiävän käyttöveden lämpötila voi kerrostalossa kohota vaarallisen kuumaksi, jos veden lämpöä säätelevä venttiili jää auki juuri ennen sähkökatkoa. Tällöin hanasta voi tulla kiehuvan kuumaa vettä. Noudata suurta varovaisuutta vedenkäytössä myös juuri sähkökatkon jälkeen.
Kaukolämpö ja talotekniikka
Lämmönkierron pysähtyminen ei suunnitelluissa katkoksissa ehdi vielä viilentää asuntoja, sillä kerrostalon kiviseinät varaavat lämpöä. Pidemmän katkoksen aikana asunto alkaa viiletä, mutta kerrostaloissa lämpötilan lasku tuntuu hitaasti.
Tietyissä Soihdun kohteissa kiinteistöihin nousevan huleveden poistoon on tehty virransyöttövarmistuksia, jotta poistopumput toimivat myös sähköjen ollessa poikki, eikä talon turvallisuus vaarannu.
Älä mene hissiin
Hissit eivät sähkökatkon aikana kulje. Jokaisesta hissistä löytyy ohjeet, joiden mukaan tulee toimia, mikäli hissi pysähtyy kerrosten väliin tai ovet eivät aukene.
Pidä jääkaappi kiinni
Kylmälaitteet pysähtyvät sähkökatkon aikana, mutta tiiviit kaapit pysyvät kylminä pitkään. Kun jääkaapin ja pakastimen ovet pidetään visusti suljettuina, ei kylmä pääse karkaamaan kaapista ja ruoat säilyvät hyvinä.
Nettiin ei välttämättä pääse
Jos sähkö on poikki koko asuinalueelta, myös Soihdun laajakaistaverkko katkeaa. Soihdun asukkaan käyttöönsä hankkima henkilökohtainen mobiiliverkkoyhteys saattaa toimia riippuen katkon laajuudesta ja operaattorin tekemistä varmistuksista. Soihdun laajakaistayhteydessä runkolinja ja tietyt solmukohdat on varmistettu varavirralla, jotta verkko saadaan palautettua käyttöön sähkökatkon jälkeen mahdollisimman luotettavasti.
Muista huolehtia kotivarasta!
Koska ison sähkökatkon aikana myös kaupat ja ravintolat todennäköisesti joutuvat sulkemaan ovensa, kannattaa huolehtia siitä, että pärjää jonkin aikaa myös ilman ulkopuolista palveluverkostoa. Viranomaiset suosittelevat, että kotona olisi aina tarvikkeet 3 vuorokauden (72 tunnin) varalle.
- Hanki kotiin ennalta sellaista syötävää, joka säilyy kuiva-ainekaapissa ja menee myös kylmänä.
- Tarkista, että kotoasi löytyy tasku- tai otsalamppu ja siihen sopivia paristoja sekä varavirtalähde esimerkiksi kännykkää varten.
- Roskapusseja wc-toimien tekemiseen ilman huuhtelua. Käsidesiä ja kosteuspyyhkeitä hygienian hoitamiseen.
- Lämmin peitto tai makuupussi on hyvä varalta, jos sähkökatkos kestää pidempään.
- Pattereilla toimiva radiovastaanotin tiedonsaantiin, jos netti katkeaa.
Mistä lisätietoa?
Omat varautumistaidot voi tarvittaessa päivittää pelastusviranomaisten ohjeilla. Esimerkiksi Suomen pelastusalan keskusjärjestön SPEKin yhteistyökumppaneineen rakentama 72tuntia.fi sisältää laajasti ohjeita erilaisissa poikkeustilanteissa selviämiseen.
Päivitetty 14.12.2022. Tätä tiedotetta päivitetään, kun saamme uutta tietoa sähköpulaan varautumisesta.
Ajankohtaista

Opiskelija-asuntojen kysyntä ylittää tällä hetkellä tarjonnan
Tänä syksynä Soihdun opiskelija-asuntojen kysyntä on ylittänyt tarjonnan reilusti. Soihdun asuntoja vuokrataan ensisijaisesti opiskelijoille ja näistä asunnoista osa on valtion tukemia vuokra-asuntoja (ns. ARA-asuntoja), joiden...

Häiriötilanne puhelinpalvelussa
Soihtu Asumisen puhelinpalvelun vaihteessa on häiriö, jonka vuoksi puhelut eivät tällä hetkellä ohjaudu oikein. Selvitämme tilannetta parhaillaan. Otathan meihin yhteyttä sähköpostitse, mikäli et tavoita meitä puhelimitse....

Soihdun uudisrakennushankkeella Kortepohjan ylioppilaskylässä myönteiset näkymät
Soihtu tavoittelee Kortepohjan ylioppilaskylään uudisrakennusta palvelemaan mm. opiskelijaperheitä. Uudisrakennus sijoittuu Kartanonkujan varteen, Q- ja E-talojen väliin. Edellyttäen, että Soihdun uudiskohde saa rakennusluvan Jyväskylän kaupungilta ja aloitusluvan Aralta, voidaan rakentaminen aloittaa loppusyksystä 2023.