Asukkaiden kokous herätti kiinnostusta – ylioppilaskylään saatiin muodostettua uusi asukastoimikunta
Keskiviikkona 16.2.2022 järjestettiin Kortepohjan ylioppilaskylän asukkaiden ylimääräinen kokous, jonka asialistalla oli asukastoiminnan määrärahat sekä asukastoimikunnan valinta vuodelle 2022.
Asukkaiden kokoukseen saapui paikan päälle sekä etäyhteyksin runsas määrä osallistujia. Keskustelua käytiin määrärahojen lisäksi myös kuntosalista, yhteisten tilojen jakamisperiaatteista sekä uusista lainatavaroista.
Vuoden tauon jälkeen ylioppilaskylään saatiin myös muodostettua asukastoimikunta, kun yhteensä kymmenen asukasta osoitti kiinnostuksensa toimintaa kohtaan. Asukastoimikunnan järjestäytymiskokous kutsutaan koolle viipymättä, jotta asukastoimikunta pääsee aloittamaan toimintansa asuinyhteisön viihtyvyyden ja yhteisöllisyyden edistämiseksi mahdollisimman pian.
Aikaisempina vuosina asukastoimikuntaan on voinut liittyä myös toimikauden aikana – tästä kuitenkin uusi asukastoimikunta linjaa vielä järjestäytymiskokouksessaan. 16.2.2022 kokouksen kokouspöytäkirja tulee tarkastuksen jälkeen nähtäville Asukassivulle.
Ajankohtaista
Muutostyöt käynnistyvät Rentukan aukiolla
Rentukan edustan aukion kehittämistä turvallisemmaksi ja viihtyisämmäksi on suunniteltu jo jonkin aikaa. Suunnitelmista on käyty keskustelua myös Kylän asukastoimikunnan kanssa. Muutostöiden yhteydessä aukiolle tuodaan lisää...
Elokuun asunnot on nyt tarjottu – yli 400 uutta opiskelijaa muuttaa Soihdulle
Kuva: Visual Friday Oy Soihdun asuntoihin muuttaa elokuussa reilu 400 opintonsa Jyväskylässä aloittavaa opiskelijaa. Soihdulla on Jyväskylässä kolme asuntokohdetta: Kortepohjan ylioppilaskylä, Soihtu Korttelikylä ja Soihtu...
Soihtu Kiinteistöhuolto etsii työntekijöitä puhdistuspalveluihin
Soihtu Kiinteistöhuolto hakee työntekijöitä tuottamaan puhdistuspalveluita osana kiinteistöhuollon tiimiä. Työ painottuu viikonloppuihin, arkipyhiin ja lomakausiin, joten se sopii hyvin esimerkiksi opiskelijoille tai muille, jotka etsivät lisätyötä osa-aikaisesti. Hae viimeistään 30.6.2026.