Varastokopit

Soihdun asuinkohteiden asukkailla on käytössään asuntokohtaisia varastotiloja eli varastokoppeja (lukuunottamatta Kortepohjan ylioppilaskylän taloja M, N, O ja P). Asukas voi ottaa oman asuntonsa varastokopin käyttöön omalla lukollaan. Soihdulla on myös vuokrattavana erikseen pienvarastoja, esimerkiksi vaihtoonlähtijöille. Niistä löydät lisätietoja sivun alalaidassa olevan linkin kautta.

Varastotilojen käytävillä ei saa turvallisuussyistä säilyttää mitään tavaraa. Kellarikerroksissa sijaitsevien varastotilojen käyttäjien tulee huomioida tavaroiden vakuutusehtojen mukainen säilyttäminen. Tavaroita ei tule säilyttää suoraan lattialla, vaan muovisissa säilytyslaatikoissa tai kiinteällä alustalla siten, että etäisyys lattiaan on vähintään 10 cm. Poismuuttaessa varastokoppi tulee tyhjentää.

Asuntokohtaisten varastotilojen sijainnit:

Katso myös:

Kortepohjan ylioppilaskylän kartta

Pienvaraston hakeminen

Ajankohtaista

Kalustetun asunnon keittiö, jossa neljän hengen ruokailuryhmä. Taustalla näkyy parveke.

Nyt on paras aika vaihtaa opiskelija-asuntoa

, / 2.5.2025

Tavanomaisesti touko-kesäkuu on aikaa, jolloin vapautuu runsaasti opiskelija-asuntoja, kun valmistuneet opiskelijat muuttavat toisaalle. Nyt onkin hyvä aika vaihtaa asuntoa, mikäli olet haaveillut toisenlaisesta asuntotyypistä. Tällä...

Jyväskylän ylioppilastalo Ilokivi auringonpaisteessa

Soihtu Asumisen palvelupiste suljettu muuton vuoksi 12.-30.5.2025

, / 28.4.2025

Soihdun toimipiste muuttaa toukokuun aikana Ylioppilastalo Ilokivelle, jonka vuoksi Soihtu Asumisen palvelupiste (Vehkakuja 2 B) on suljettu 12.-30.5.2025. Muuton aikana tavoitat palveluneuvojamme puhelimitse ja sähköpostitse. Myös kaikki...

Hymyilevä järjestyksenvalvoja avaa oven farkkutakkiselle asiakkaalle Ilokivi Venuen sisäänkäynnillä

Etsimme viestintäharjoittelijaa Ilokivi Venuen tapahtuma- ja kulttuurivenuen markkinointiin

, , , / 28.4.2025

Oletko opiskelijakulttuurin innokas kuluttaja etsimässä harjoittelupaikkaa viestintä-, kulttuuri- tai markkinointialalta?   Saatat olla etsimämme henkilö!  Ilokivi Venuen tiimissä on tarjolla tilaisuus suorittaa n. 3 kk...