Kotivakuutus
Kotivakuutus on loistava turva esimerkiksi vesivahingon tai varkauden sattuessa, sillä vuokranantajan vakuutus ei korvaa sinun irtaimistollesi tapahtuvaa vahinkoa. Soihtu suosittelee asukkailleen oman kotivakuutuksen ottamista. Huomioithan, että JYYn tarjoama kotivakuutus on lakannut 31.12.2022. Asukkaiden suositellaan ottavan oman kotivakuutuksen haluamaltaan vakuutusyhtiöltä 1.1.2023 alkaen.
Kotivakuutus vuokra-asunnossa vakuuttaa ennen kaikkea oman irtaimistosi, mutta myös itseaiheutetut vahingot asunnon pinnoille ja rakenteille. Itse aiheutettujen vahinkojen varalta on hyvä suojautua vastuuvakuutuksella. Useat kotivakuutukset korvaavat irtaimistosi myös vuokra-asuntoon liittyvissä ullakko-, kellari- tai varastotiloissa. Vakuutuksia on erilaisia ja ne kattavat eri asioita – vakuutusyhtiöt osaavat neuvoa sinua sopivan vakuutuksen hankkimisessa.

Miksi kotivakuutus kannattaa hankkia?
- Vuokranantaja ei korvaa varastettua tai hajonnutta omaisuutta. Jos esimerkiksi polkupyöräsi varastetaan pyörävarastosta, Soihtu ei korvaa varastettua pyörää. Oikein säilytetyn pyörän vakuutusyhtiö puolestaan voi korvata.
- Vakuutusyhtiö voi korvata asunnon mahdolliset vesivahingot ja sinun irtaimistolle aiheutuneen haitan. Huomioithan, että astian- ja pyykinpesukoneiden asennuksessa vaaditaan ammattilaisen asennusta. Mikäli ammattilainen ei ole asentanut konetta, vahingon sattuessa kotivakuutus ei usein korvaa vahinkoa.
- Vesivahinko voi vahingoittaa myös naapurin asuntoa ja irtaimistoa. Huolimattomuudesta johtuneen vesivahingon sattuessa vastuuvakuutus korvaa myös naapurin asunnolle tapahtuneet vahingot.
Ajankohtaista

Soihtu Kiinteistöhuolto etsii työntekijöitä puhdistuspalveluihin
Avoin tehtävä: Siivoustyöntekijä (tarpeen mukaan töihin kutsuttava) Soihtu Kiinteistöhuolto hakee työntekijöitä tuottamaan puhdistuspalveluita osana kiinteistöhuollon tiimiä. Työ painottuu viikonloppuihin, arkipyhiin ja lomakausiin, joten se sopii hyvin esimerkiksi opiskelijoille tai muille, jotka etsivät lisätyötä osa-aikaisesti.

Vinkit opiskelija-asunnon hakuun
Kesän tullen useat tulevat opiskelijat saavat tiedon uudesta opiskelupaikastaan ja sen myötä ajankohtaiseksi tulee myös asunnon etsiminen. Soihtu saa kesäkuukausien aikana useita satoja hakemuksia kuukausittain. Listasimme meidän kolme...

Toukokuun Asukasinfo
Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...