Oman näköinen koti

Teksti: Anni Pajari | Kuva: Tiina Salminen

Luokanopettajaksi Jyväskylän yliopistossa opiskeleva Tiia Hallamaa sai somen kautta tietää Mäki-Mattiin valmistuvista uusista opiskelija-asunnoista, mutta ei tuolloin vielä itse ajatellut päätyvänsä sinne asukkaaksi. Soihtu Korttelikylä on Soihdun uusin asuinkohde, joka käsittää 158 asuntoa kahdessa kerrostalossa.  

”Kävelin kuitenkin monesti rakennustyömaan ohi ja mietin, että kylläpä jotkut onnekkaat pääsevät kivalle paikalle asumaan”, Tiia nauraa. Tiiaa kohde kiinnosti ennen kaikkea hyvän sijainnin takia; sekä keskusta että kampus ovat aivan lähellä. Myös se, että vuokraan kuuluvat esimerkiksi sähkö ja netti, tekee hänen mukaansa asumisesta helppoa. 

Onni potkaisi

Kohteen erikoisuutena on ylimpien kerrosten loft-tyyppiset asunnot, joissa on tilava parvi. Tällainen asunto oli myös Tiian haaveena. ”Yhtenä iltana kouluhommia vältellessäni laitoin lähinnä huumorimielessä hakemuksen ajatellen, etten kuitenkaan tule saamaan asuntotarjousta”, Tiia muistelee. 

Yllätys olikin suuri, kun asuntotarjous kilahti sähköpostiin, ja sen hyväksyttyään Tiia pääsi muuttamaan uuteen taloon ensimmäisten joukossa kesällä 2022.  ”Tämä koti on kaikin tavoin ihan mun näköiseni.” 

Yhteisöllisyys on oleellinen osa asumista Soihdulla, ja Tiian mielestä sen kehittymiselle on Korttelikylässä hyvä perusta. Soihtu pyrkii luomaan puitteet yhteisöllisyyden syntymiselle, ja loppu riippuu asukkaiden innokkuudesta. Korttelikylän uusille asukkaille järjestettiin syksyllä oma asukasilta, ja myöhemmin asukkailla on mahdollisuus perustaa oma asukastoimikunta ja vaikuttaa siten omaan asumiseensa. 

”Asukkaat ovat jo perustaneet keskenään oman Telegram-ryhmänsä, jonka kautta pidetään yhteyttä. Itse kyselin juuri taannoin siellä kakkuvuokaa lainaksi”, Tiia kertoo. 

Parvi ihastuttaa vieraita

Kotonaan Tiia tykkää laittaa ruokaa ja kutsua kavereita kylään. Virallisia tupareita ei ole Tiian uudessa kodissa vielä ehditty järjestää, mutta kavereiden käydessä kylässä reaktio on aina sama.  ”Jokainen kävelee ensin huoneeseen ja sitten kääntyy katsomaan parvea – ja hämmästyy, että sehän on kuin toinen huone asunnossa. Mielikuvissa parvi on yleensä matala ja pimeä luola, johon pitää ryömiä sisään.” 

Tällä hetkellä Tiia odottaa malttamattomana yhteistilojen valmistumista vielä rakenteilla oleviin viereisiin taloihin. Luvassa ovat muun muassa kaikille Korttelikylän asukkaille avoimet opiskelutilat, saunatilat sekä omat tilansa leffojen katseluun ja yleiseen hengailuun. 

”Melkein harmittaa, että omat opinnot alkavat olla jo loppusuoralla, kun opiskelijoille tulee juuri nyt kaikkea uutta ja hienoa”, Tiia naurahtaa. 

”Melkein harmittaa, että omat opinnot alkavat olla jo loppusuoralla, kun opiskelijoille tulee juuri nyt kaikkea uutta ja hienoa.”

Tiia Hallamaa huomasi Soihtu Korttelikylän valmistuvat asunnot somesta ja laittoi huumorimielessä hakemuksen – yllätys olikin suuri, kun asuntotarjous kilahti sähköpostiin.

Ajankohtaista

Joulukuun asukasinfo

, / 9.12.2024

Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...

Asukaslehti Kylä Tenant magazine Kylä

Naapureista tuli ystäviä 

, , , , , / 3.12.2024

Teksti: Anna-Leena Kauppila | Kuvat: Tiitu Design Kun Matti Heikkilä vuonna 2018 sai paikan Jyväskylän yliopistosta, valintakirjeessä muistutettiin myös asunnon hakemisesta. Matti on kotoisin Turusta eikä tuntenut Jyväskylästä ketään...

Kuva kalustetusta huoneesta Kortepohjan ylioppilaskylän R-talossa. Huoneessa on kirjoituspöytä, pöytälamppu, tuoli, roskakori ja vaaleanpunaiset verhot. Lattialla on tummansininen matto ja kuvan etualalla näkyy osa sänkyä. Lattia on puuta imitoivaa vinyyliä ja muuten asunnon pinnat ovat valkoiset.

Vuokrat nousevat maaliskuussa 1,5-2,5 %

, , , , / 3.12.2024

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on vahvistaessaan Kortepohjan ylioppilaskylän ja liiketoimintajohtokunta vahvistaessaan Soihtu Vehkakujan sekä Soihtu Korttelikylän talousarvion vuodelle 2025 hyväksyneet keskimääräisen...