Ylioppilaskylä on koti myös lapsille

Teksti: Anni Pajari, Kuva: Mari Mansikkamäki

Luokanopettajaksi opiskelevan Sara Ailun perheeseen kuuluvat mies Mika sekä lapset, pian 4-vuotias Aamu ja 6-vuotias Ami. Muutto Jyväskylään tuli perheelle ajankohtaiseksi nopealla aikataululla muutama vuosi sitten, kun Sara sai tietää saaneensa opiskelupaikan yliopistosta. Nuorempi lapsista oli tuolloin vasta vauva, ja Sara muistelee suhtautuneensa hieman epäluuloisesti Kortepohjan ylioppilaskylään asuinalueena.

”Koitin etukäteen kysellä kavereilta, onko ylioppilaskylässä meininki ympärivuorokautista bilettämistä. Onneksi kauhuskenaariot eivät käyneet toteen.”

Lapset käyvät päiväkotia Kortesuolla, ja päiväkodin läheisyys onkin Saran mukaan merkittävä arjen helpottaja. Hän on iloinen, että esikoinen pääsee aloittamaan koulutiensä Kortepohjan pian valmistuvassa päiväkoti-koulun uusissa tiloissa. Myös muut alueen palvelut saavat Saralta kehuja.

”Kun kaikki tarvittava on niin lähellä, voin todella keskittyä vain opiskeluun, ja aikaa ei mene ylimääräiseen.”

Rentukan ravintola helpottaa osaltaan perheen hektistä arkea.

”Kun ei kerta kaikkiaan jaksa alkaa kokkailemaan, on mahtavaa vain kävellä muutama metri Rentukkaan syömään valmiiseen pöytään.”

Pihalta löytyy aina kavereita

Perheen lasten lempipaikkoja ovat läheiset uimarannat sekä Laajavuoren ja Haukanniemen retkeilypaikat. Hauskaa on myös viilettää pyörillä ympäri pihaa.

”On ihanaa, kun A-talon sauna on lämmin joka ilta, se on meidän ja lasten yhteinen arjen elämys.”

Kylän nuoremmat opiskelijat suhtautuvat Saran mukaansa alueen lapsiin ystävällisesti, ja hän kokee, että myös perheelliset asukkaat
ovat kylään tervetulleita. Hän arvostaa sitä, että perheet huomioidaan myös alueella järjestettävissä tapahtumissa. Esimerkiksi Kortepohja Festivalien pomppulinna ja kasvomaalaus olivat isoja juttuja perheen pienimmille. Kylässä parasta Saran mielestä onkin avoin ja yhteisöllinen ilmapiiri.

”Pihalla on aina joku pienistä harjoittelemassa pyöräilyä, ja juttu lähtee helposti käyntiin muiden perheiden kanssa. Täällä on helppoa pyytää naapureita kahville ja lapsia leikkimään.”

Alueesta tekee hänen mielestään uniikin ympäri maailmaa tulleet asukkaat, joiden tarinoita hän mielellään kuuntelee.

”Eräänkin juttutuokion seurauksena ovellemme ilmestyi myöhemmin naapuri tarjoamaan maistiaisia pakistanilaisesta perinneruoasta, jota oli juuri valmistanut. Ajattelin, että tällaista ei kyllä voisi tapahtua missään muualla.”

Päivällä opiskelua, illalla leikkiä

Perhe on viihtynyt S-talon asunnossaan, vaikka tilaa ei ole liikaa omakotitalosta muuttaneelle nelikolle. Iloa tuo oma pieni aidattu patio, johon mahtuu uima-allas lapsille ja grilli.

Saran mukaan häneltä kysytään usein, millaista on opiskella ja olla pienten lasten vanhempi.

”Monia opiskelijoita pelottaa se kombo, eikä ehkä uskalleta ajatellakaan perheen perustamista opintojen aikana.”

Opintojen ja perhe-elämän yhdistäminen vaatii suunnittelua ja aikatauluttamista. Sara kertoo kalenteroivansa opiskelunsa tarkkaan ja olevansa hyvin laadittujen listojen ystävä. Opiskelu on hänelle omaa aikaa, josta hän todella nauttii.

”Olen jälkikäteen tosi iloinen siitä, että hain kouluun, ja nyt olen sekä opiskelija että perheenäiti. Opiskelu on minulle omaa aikaa, josta todella nautin – illalla kotona taas leikitään yhdessä. Se tuo elämään kivaa tasapainoa.”

Perhe viihtyy kylässä vielä ainakin Saran valmistumiseen asti.

”Viihdymme niin hyvin, että nyt jo välillä iskee pieni haikeus, etten haluaisikaan opintojen päättyvän ihan vielä”, Sara nauraa.

Teksti on julkaistu Kylä-lehdessä 2/2021.

Ajankohtaista

Soihdun asuinkohteen Kortepohjan ylioppilaskylän sisääntuloaukio, tornitaloja ja Rentukan julkisivu

Vinkit opiskelija-asunnon hakuun

, / 24.5.2023

Kesän tullen useat tulevat opiskelijat saavat tiedon uudesta opiskelupaikastaan ja sen myötä ajankohtaiseksi tulee myös asunnon etsiminen. Soihtu saa kesäkuukausien aikana useita satoja hakemuksia kuukausittain. Listasimme meidän kolme...

Kaverukset parvekkeella

Asukastyytyväisyyskysely on uudistunut toukokuussa

, / 12.5.2023

Soihtu haluaa jatkuvasti kehittää asumisen palveluitaan. Olemmekin jo useita vuosia seuranneet asukastyytyväisyyttä kaksi kertaa vuodessa tehdyillä laajoilla asukaskyselyillä. Toukokuusta alkaen asukastyytyväisyyttä mitataan lyhyemmillä,...

Vedensäästökilpailun voittaja on ratkennut – onnea Soihtu Vehkakuja!

, , / 8.5.2023

Soihtu järjesti keväällä asuinkohteiden yhteisen vedensäästökilpailun, jonka tavoitteena oli saada asukkaat kiinnittämään huomiota omaan vedenkulutukseen. Kilpailu oli voimassa 1.1.-30.4.2023. Kilpailun on voittanut Soihtu Vehkakuja...