Opiskelija-asuntoa hakevalle ohjeita
Soihdun vapautuvat asunnot täyttyvät syksyllä uusien opiskelijoiden aloittaessa opintonsa. Asuntohakemuksia saapuu vuosittain Soihdulle kesän aikana runsaasti – niin tänäkin kesänä. Elokuun alusta vapautuvat asunnot ja huoneet varataan aina uusille, opintonsa Jyväskylässä aloittaville opiskelijoille. Parhaillaan lähetämme asuntotarjouksia elokuussa vapautuviin asuntoihin. Joitakin asuntoja on vielä heinäkuun alkuun myös tarjottavana.
Soihtu Asumisen palvelupisteeltä tiedustellaan asuntotilannetta päivittäin. Pahoittelemme asiakaspalvelumme ajoittaista ruuhkautumista. Pyydämme huomioimaan, että täysi-ikäisen hakijan asioita ei voi hoitaa tai tiedustella toinen henkilö ilman valtakirjaa.
Asukasvalinta perustuu asuntotarpeen kiireellisyyteen
Soihdun asuntoja vuokrataan ensisijaisesti opiskelijoille, joista ensimmäisinä huomioimme Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYYn) jäsenet. Soihdun asunnoista osa on valtion tukemia vuokra-asuntoja eli ns. ARA-asuntoja, joiden asukasvalinnassa noudatetaan ARAn asukasvalintaohjetta.
ARA-asunnoissa varsinaisia asuntojonoja ei ole, vaan asukasvalinta tehdään tarveharkinnan mukaan. Tarveharkinnassa huomioidaan muun muassa hakijan asunnon tarve, tulot ja varallisuus. Asuntoa siis tarjotaan ensisijaisesti sille, joka on eniten asunnon tarpeessa.
Ethän rajaa hakemuskohteita liikaa
Soihdun asuntoja ja huoneita tarjotaan hakemusten perusteella. Kaikille kiireisessä asunnon tarpeessa oleville hakijoille ei kuitenkaan voida taata asuntoa syksyksi, johtuen suuresta kysynnästä.
Hakijan kannattaa huomioida, että mitä useampaan asuntokohteeseen ja asuntotyyppiin hakemus kohdistuu, sitä todennäköisempää on saada Soihdulta asuntotarjous. Tällä hetkellä esimerkiksi Soihtu Korttelikylää ei kannata valita ainoaksi hakukohteeksi, koska asuntotarjouksen saaminen tuosta kohteesta on epätodennäköistä.
Omalle hakemukselle kannattaa valita kohteita ja asuntotyyppejä mahdollisimman laajasti. Näin parantaa mahdollisuuksiaan asuntotarjouksen saamiseen. Asunnon vaihtaminen Soihdun asuntojen välillä on myöhemmin helppoa.
Vinkit hakijalle
- Seuraa sähköpostiasi. Lähetämme asuntotarjouksen hakemuksella ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.
- Lähetämme asuntotarjouksen, kun pystymme tarjoamaan toiveitasi vastaavaa asuntoa.
- Jos haluat päivittää hakemustasi, muokkaa sitä sähköisen hakemuspalvelun kautta.
Asuntotarjouksia syksyn asunnoista lähetetään koko kesän ajan. Seuraa sähköpostiasi aktiivisesti niin kauan kuin asunnon tarve on kohdallasi ajankohtainen ja poista hakemuksesi, jos asunnontarpeesi poistuu.
Voit olla Soihdun asiakaspalveluun yhteydessä, jos mieltäsi askarruttaa jokin asia hakemiseen liittyen. Huomioithan, että asiakaspalvelussamme emme voi antaa muuta tietoa asuntohakemuksesi tilasta kuin sen mitä näet hakijan sivulla.
Ajankohtaista
Joulukuun asukasinfo
Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...
Naapureista tuli ystäviä
Teksti: Anna-Leena Kauppila | Kuvat: Tiitu Design Kun Matti Heikkilä vuonna 2018 sai paikan Jyväskylän yliopistosta, valintakirjeessä muistutettiin myös asunnon hakemisesta. Matti on kotoisin Turusta eikä tuntenut Jyväskylästä ketään...
Vuokrat nousevat maaliskuussa 1,5-2,5 %
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on vahvistaessaan Kortepohjan ylioppilaskylän ja liiketoimintajohtokunta vahvistaessaan Soihtu Vehkakujan sekä Soihtu Korttelikylän talousarvion vuodelle 2025 hyväksyneet keskimääräisen...