JYYn jäsenille tarjottu kotivakuutus poistuu

Kortepohjan ylioppilaskylässä sekä Soihtu Vehkakujalla asuville JYYn jäsenille tarjotun kotivakuutuksen voimassaolo päättyy kuluvan vuoden loppuun, 31.12.2022. Näin asukkailla on aikaa tutustua vaihtoehtoihin ja valita mieleisensä vakuutus haluamaltaan palveluntarjoajalta. Soihdun asukkaita kannustetaan ottamaan oma kotivakuutus viimeistään 1.1.2023 alkaen.

Nykyinen kotivakuutus on koskenut Kortepohjan ylioppilaskylässä ja Soihtu Vehkakujalla asuvia JYYn jäseniä ja tarjonnut toissijaista, suppeaa turvaa rajatuissa vahinkotilanteissa. Vakuutuksen tarjoama turva on alhainen suhteessa sopimuksen hintaan. Opiskelijan oma, henkilökohtaisesti solmima vakuutussopimus on aina hänen vakuutusturvansa kannalta edullisempi vaihtoehto. JYYn jäsenilleen tarjoama kotivakuutus ei ole ollut voimassa Soihtu Korttelkylässä asuvilla asukkailla.

Kotivakuutuksen poistuminen liittyy JYYn vakuutussopimusten kilpailutukseen, jota on käsitelty JYYn hallituksen kokouksissa kevään ja kesän 2022 aikana. Myös Soihtu on viestinyt kilpailutuksesta verkkosivuartikkelissa toukokuussa 2022.  

Olemme lähettäneet aiheesta sähköpostia jokaiselle asukkaalle henkilökohtaisesti.

Ajankohtaista

Soihtu Kiinteistöhuolto etsii työntekijöitä puhdistuspalveluihin

/ 23.5.2025

Avoin tehtävä: Siivoustyöntekijä (tarpeen mukaan töihin kutsuttava) Soihtu Kiinteistöhuolto hakee työntekijöitä tuottamaan puhdistuspalveluita osana kiinteistöhuollon tiimiä. Työ painottuu viikonloppuihin, arkipyhiin ja lomakausiin, joten se sopii hyvin esimerkiksi opiskelijoille tai muille, jotka etsivät lisätyötä osa-aikaisesti.

Vinkit opiskelija-asunnon hakuun

, / 19.5.2025

Kesän tullen useat tulevat opiskelijat saavat tiedon uudesta opiskelupaikastaan ja sen myötä ajankohtaiseksi tulee myös asunnon etsiminen. Soihtu saa kesäkuukausien aikana useita satoja hakemuksia kuukausittain. Listasimme meidän kolme...

Soihtu - Asukasinfo - Tenant information

Toukokuun Asukasinfo

, / 13.5.2025

Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...