JYY luopuu vakuuksista
JYYn hallituksen tekemän päätöksen mukaisesti JYY ei peri vakuutta uusilta Soihdun vuokralaisilta 1.1.2022 alkavista sopimuksista. Tämä koskee 1.1.2022 alkavia sopimuksia, joiden tarjous on lähetetty asunnonhakijalle 1.12.2021 tai myöhemmin. Vakuusmaksua ei tämän muutoksen jälkeen pääsääntöisesti peritä, mutta vakuus voidaan kuitenkin periä, jos hakijalla on esimerkiksi maksuhäiriömerkintä tai ilmenee muu vastaava vakuuden perimisen aiheuttama syy. Tällöin vakuus vastaa yhden kuun vuokraa. Vakuuden perimisestä luovutaan asteittain, joten ulkomaalaisilta vaihto- ja tutkinto-opiskelijoilta vakuutta ei peritä 1.6.2022 alkaen.
Nykykäytännön mukaan asunnonhakija hyväksyy asuntotarjouksen maksamalla vakuusmaksun, minkä jälkeen hän allekirjoittaa vuokrasopimuksen JYYn (Soihdun) kanssa. Vakuuden perimisestä luovuttaessa asunnonhakija hyväksyy saamansa asuntotarjouksen allekirjoittamalla vuokrasopimuksensa sähköisesti. Jos hakija ei voi tunnistautua sähköisesti eli siten allekirjoittaa vuokrasopimusta sähköisesti, tulee hänen hyväksyä asuntotarjous maksamalla ensimmäisen kuun vuokra ennakkoon. Tällöin vuokrasopimus katsotaan syntyneeksi vuokran maksamisella ennakkoon.
Aiemmin maksetun vakuuden JYY (Soihtu) palauttaa vuokralaiselleen vuokrasopimuksen päättyessä. Vakuus on tällä hetkellä 300 euroa (soluhuoneissa ja yksiössä) ja 600 € (muissa asuntotyypeissä). Osalla JYYn (Soihdun) vuokralaisista on pienempi vakuus, mikäli sopimus on solmittu ennen nykyisten vakuussummien voimaantuloa.
Tarkennamme vakuuden osalta nettisivumme ohjeistuksiamme ja päivitämme lomakkeitamme loppuvuoden aikana. Mikäli asuntotarjouksen saaneella on kysyttävää, pyydämme heitä olemaan yhteydessä Soihtu Asumisen asiakaspalveluun.
Myös JYYn (Soihdun) vuokrasopimusehdot päivitetään. Uudet ehdot astuvat voimaan 1.1.2022 alkaen.
Ajankohtaista
Joulukuun asukasinfo
Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...
Naapureista tuli ystäviä
Teksti: Anna-Leena Kauppila | Kuvat: Tiitu Design Kun Matti Heikkilä vuonna 2018 sai paikan Jyväskylän yliopistosta, valintakirjeessä muistutettiin myös asunnon hakemisesta. Matti on kotoisin Turusta eikä tuntenut Jyväskylästä ketään...
Vuokrat nousevat maaliskuussa 1,5-2,5 %
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on vahvistaessaan Kortepohjan ylioppilaskylän ja liiketoimintajohtokunta vahvistaessaan Soihtu Vehkakujan sekä Soihtu Korttelikylän talousarvion vuodelle 2025 hyväksyneet keskimääräisen...