Huomasitko jo Soihdun rakennushankkeiden oman sivun?

Yksi Soihdun viestintätavoitteista vuodelle 2021 on ollut parantaa rakennushankkeidemme viestintää. Parhaillaan käynnissä on historiallinen tornitalojen peruskorjaushanke Kortepohjassa ja Soihtu Korttelikylän uudiskohteen työmaa Mäki-Matissa, Pitkäkadun ja Nuuskakujan kulmauksessa.

Nämä merkittävät hankkeet paitsi muuttavat kaupunkikuvaa myös näkyvät ja kuuluvat sekä Soihdun omien asukkaiden että monien muiden kaupunkilaisten päivittäisessä arjessa. Saamiemme palautteiden ja kysymysten perusteella on selvää, että hankkeiden edistyminen kiinnostaa Soihdun asukkaita, ylioppilaskunnan jäseniä ja muita sidosryhmiämme, ja haluamme vastata tiedontarpeeseen yhä paremmin.


Olemme nyt koonneet yhdelle sivulle tietoa meneillään olevista rakennustyömaistamme. Lyhyiden hanke-esittelyiden lisäksi sivulle päivitetään ajankohtaista tietoa hankkeiden kulusta. Sivun alalaidasta löytyvät nostot uusimpiin artikkeleihimme Soihdun aluekehityksestä. Sivu on saatavilla suomeksi ja englanniksi.

Soihdun omaa rakennuttamista käsittelevän tiedon lisksi sivulta löytyy myös linkki Kortepohjan päiväkotikoulun työmaan tavoitteista kertovalle sivulle, jossa tätä Jyväskylän kaupungin tilapalveluiden hanketta esitellään tarkemmin. Jyväskylän kaupungin sisällöt ovat saatavissa tällä hetkellä suomeksi.


Ajankohtaista

Osa Rentukan julkisivua ja R-tunnus. Taustalla A-talon pääty.

Muutostyöt käynnistyvät Rentukan aukiolla

, , , / 21.7.2026

Rentukan edustan aukion kehittämistä turvallisemmaksi ja viihtyisämmäksi on suunniteltu jo jonkin aikaa. Suunnitelmista on käyty keskustelua myös Kylän asukastoimikunnan kanssa. Muutostöiden yhteydessä aukiolle tuodaan lisää...

Kaksi henkilöä kantaa muuttolaatikoita asuintalon ulko-ovella.

Elokuun asunnot on nyt tarjottu – yli 400 uutta opiskelijaa muuttaa Soihdulle

, , , , / 8.7.2026

Kuva: Visual Friday Oy Soihdun asuntoihin muuttaa elokuussa reilu 400 opintonsa Jyväskylässä aloittavaa opiskelijaa. Soihdulla on Jyväskylässä kolme asuntokohdetta: Kortepohjan ylioppilaskylä, Soihtu Korttelikylä ja Soihtu...

Henkilö pyyhkii pöytää, toisessa kädessään suihkepullo ja toisessa siivousliina.

Soihtu Kiinteistöhuolto etsii työntekijöitä puhdistuspalveluihin

, / 16.6.2026

Soihtu Kiinteistöhuolto hakee työntekijöitä tuottamaan puhdistuspalveluita osana kiinteistöhuollon tiimiä. Työ painottuu viikonloppuihin, arkipyhiin ja lomakausiin, joten se sopii hyvin esimerkiksi opiskelijoille tai muille, jotka etsivät lisätyötä osa-aikaisesti. Hae viimeistään 30.6.2026.