Kestävä kylä -tapahtuma 13.5.2023 klo 12-15

Kestävä kylä on kiertotalouteen keskittyvä tapahtuma Kortepohjan ylioppilaskylässä, Rentukan edustalla. Miksi heittää tavaroita pois ja ostaa uutta tilalle, kun sen sijaan niille voisikin antaa uuden elämän toisessa kodissa tai korjaamalla sekä tuunaamalla niistä itselle vielä mieluisamman?

Tapahtuman pääaktiviteettina on kirpputori, johon kuka tahansa voi tuoda omia tavaroitaan myytäväksi tai lahjoitettavaksi ilman ennakkoilmoittautumista. Lisäksi tapahtumassa on piste, jossa tarjoamme työkaluja ja materiaaleja peruskorjaamiseen ja -tuunaamiseen. Esimerkiksi vaatteiden pieni korjailu, pyörän korjaus, ruuvien kiristys, liimailu ja teippailu onnistuu pisteellämme.

Tapahtumassa on tarjolla myös pientä juotavaa ja purtavaa aivan ilmaiseksi!

Tapahtuman järjestää Kortepohjan ylioppilaskylän ja Soihtu Vehkakujan asukastoimikunnat yhteistyössä Hacklab Jyväskylän kanssa.

Kestävä kylä - Sustainable Village 13.5. klo 12-15 Rentukassa

Haluatko mukaan järjestelyihin?

Mikäli olisit kiinnostunut järjestämään tapahtumaan jonkinlaista ohjelmaa (järjestön pöydänpitoa aiheeseen liittyen, livemusiikkia tai esityksiä, tai vaikkapa letunmyyntiä), niin otathan yhteyttä osoitteeseen asukastoimikunta.vehkakuja@soihtu.fi.

Ajankohtaista

Soihtu Kiinteistöhuolto etsii työntekijöitä puhdistuspalveluihin

/ 23.5.2025

Avoin tehtävä: Siivoustyöntekijä (tarpeen mukaan töihin kutsuttava) Soihtu Kiinteistöhuolto hakee työntekijöitä tuottamaan puhdistuspalveluita osana kiinteistöhuollon tiimiä. Työ painottuu viikonloppuihin, arkipyhiin ja lomakausiin, joten se sopii hyvin esimerkiksi opiskelijoille tai muille, jotka etsivät lisätyötä osa-aikaisesti.

Vinkit opiskelija-asunnon hakuun

, / 19.5.2025

Kesän tullen useat tulevat opiskelijat saavat tiedon uudesta opiskelupaikastaan ja sen myötä ajankohtaiseksi tulee myös asunnon etsiminen. Soihtu saa kesäkuukausien aikana useita satoja hakemuksia kuukausittain. Listasimme meidän kolme...

Soihtu - Asukasinfo - Tenant information

Toukokuun Asukasinfo

, / 13.5.2025

Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...