Nuuskakujan kortteli uudistuu – suunnitelmat kaupunkirakennelautakunnan käsittelyssä ja esillä asukasillassa

Ydinkeskustan kupeessa sijaitsevaa Nuuskakujan korttelialuetta halutaan kehittää. Tällä hetkellä korttelissa on monenlaisia toimintoja: opiskelija-asumista, musiikkiopisto, laaja pysäköintialue sekä K-Market Ruokavinkki. Tontilla sijaitseva kauppa ei kuitenkaan sisälly suunnittelualueeseen, jonka tavoitteena on luoda lisää opiskelija-asumisen mahdollisuuksia.

”Alueen kehittäminen on tullut ajankohtaiseksi musiikkiopiston toimintojen siirtyessä viereiseen ammattikorkeakoulun kortteliin”, kertoo kaavamuutoksen hakijan, Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiön (KOAS) toimitusjohtaja Matti Tanskanen.

”Nuuskakuja sopii opiskelija-asumiselle erinomaisesti, onhan se aivan yliopiston sekä musiikkikampuksen naapurissa”, hän lisää.

KOASin asuintalojen lisäksi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnalle (JYY) on alueelle suunnitteilla asumisen kokonaisuus, josta löytyisi asuntoja niin opiskelijoille kuin vieraileville tutkijoille ja luennoitsijoille.

”Lisäksi tutkimme mahdollisuuksia luoda katutasoon uudenlaisia coworking-tiloja opiskelijoiden ja yritysten kohtaamiseen ja yhteistyöhön”, sanoo JYYn toimitusjohtaja Marko Huttunen.

Korttelin uudistaminen edellyttää asemakaavamuutosta. Kaupunkirakennelautakunnan käsittelyyn 14.11.2017 menevässä muutosluonnoksessa esitetään nykyisen opistorakennuksen ja laajan pysäköintialueen paikalle opiskelija-asumista.

”Alueen keskeinen sijainti asettaa korttelialueen suunnittelulle erityishaasteensa”, kuvaa kaavoitusarkkitehti Mari Raekallio, ”Tontille tavoittelemmekin kaupunkikuvallisesti korkeatasoista arkkitehtuuria.”

Asemakaavaluonnos pohjautuu Serum Arkkitehtien tekemään viitesuunnitelmaan, jossa on idearikkaasti pohdittu opiskelija-asumiseen uusia ratkaisumalleja, kuten parvellisia asuntoja.  Raekallion mukaan myös piha- ja katualueisiin halutaan kiinnittää erityistä huomioita sijainnista ja näkyvyydestä johtuen:

”Viitesuunnitelmassa viherrakentamiseen on esitetty kaupunkikuvallisesti mielenkiintoisia ideoita, joita tuodaan esille myös kaavamääräyksissä.”

Suunnitelmiin on mahdollista tutustua Nuuskakujan asukasillassa Jyväskylän Ammattikorkeakoulun Hannikaissalissa, Pitkäkatu 18-22:ssa, keskiviikkona 22.11.2017 klo 17-19. Tilaisuudessa hanketta ovat esittelemässä ja siitä keskustelemassa kaupungin asemakaavoituksen asiantuntijan lisäksi Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiön, Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan ja Serum Arkkitehtien edustajat.

Lisätietoja

Kaavamuutoksen verkkosivut: http://www3.jkl.fi/kaavoitus/kaava.php/id/982

Mari Raekallio
Jyväskylän kaupunki, asemakaavoitus, kaavoitusarkkitehti
014 266 5047
mari.raekallio@jkl.fi

Matti Tanskanen
Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö sr, toimitusjohtaja
050 545 0010
matti.tanskanen@koas.fi

Marko Huttunen
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta, toimitusjohtaja
050 329 2563
marko.huttunen@jyy.fi

Ajankohtaista

Joulukuun asukasinfo

, / 9.12.2024

Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...

Asukaslehti Kylä Tenant magazine Kylä

Naapureista tuli ystäviä 

, , , , , / 3.12.2024

Teksti: Anna-Leena Kauppila | Kuvat: Tiitu Design Kun Matti Heikkilä vuonna 2018 sai paikan Jyväskylän yliopistosta, valintakirjeessä muistutettiin myös asunnon hakemisesta. Matti on kotoisin Turusta eikä tuntenut Jyväskylästä ketään...

Kuva kalustetusta huoneesta Kortepohjan ylioppilaskylän R-talossa. Huoneessa on kirjoituspöytä, pöytälamppu, tuoli, roskakori ja vaaleanpunaiset verhot. Lattialla on tummansininen matto ja kuvan etualalla näkyy osa sänkyä. Lattia on puuta imitoivaa vinyyliä ja muuten asunnon pinnat ovat valkoiset.

Vuokrat nousevat maaliskuussa 1,5-2,5 %

, , , , / 3.12.2024

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on vahvistaessaan Kortepohjan ylioppilaskylän ja liiketoimintajohtokunta vahvistaessaan Soihtu Vehkakujan sekä Soihtu Korttelikylän talousarvion vuodelle 2025 hyväksyneet keskimääräisen...