Naapureista tuli ystäviä 

Teksti: Anna-Leena Kauppila | Kuvat: Tiitu Design

Kun Matti Heikkilä vuonna 2018 sai paikan Jyväskylän yliopistosta, valintakirjeessä muistutettiin myös asunnon hakemisesta. Matti on kotoisin Turusta eikä tuntenut Jyväskylästä ketään ennestään, joten asuntoa etsiessään hän mietti erityisesti sitä, miten hän parhaiten saisi luotua uusia ystävyyssuhteita opiskelupaikkakunnalla. Tie vei Kortepohjan ylioppilaskylään, jossa hän ajatteli mahdollisten opiskelukavereidenkin olevan lähellä. Matti sai huoneen J-talon soluasunnosta. 

”Soluasuminen oli antoisaa aikaa. Jokaisen ihmisen pitäisi ainakin kerran elämässään asua solussa, koska se on erityinen tilaisuus oppia sovittamaan elämäänsä yhteen muiden kanssa”, kuvailee Matti. ”Tykkään myös yksinasumisen mukanaan tuomasta yksityisyydestä”, hän lisää. 

Kohteesta toiseen 

Kortepohjasta löytyikin kavereita, joiden kanssa muutettiin ensin porukalla B-taloon ja myöhemmin Korttelikylään. ”Kaverit alkoivat houkutella hakemaan Korttelikylään. Harkitsin pitkään, koska olin tottunut elämään ylioppilaskylässä, jossa Soihdun palvelut sekä esimerkiksi isommat ruokakaupat olivat lähellä. Lopulta päädyin muuttamaan Korttelikylään”, kertoo Matti viimeisimmästä muuttopäätöksestään. 

Asunnon vaihtamista Soihdun talosta toiseen Matti kuvailee sujuvaksi. ”Tuli selkeät ohjeet siitä, että mitä piti tehdä mihinkin mennessä. Kun muuttopäivä oli tiedossa ja kaikki oli valmiiksi pakattuna, oli helppoa kantaa tavarat ulos asunnosta ja siivota. Sen jälkeen ei ollutkaan enää kiirettä; uudessa asunnossa piti vain sänky saada kasaan ensimmäistä yötä varten.” 

Korttelikylässä Matti arvelee asuvansa opiskelujensa loppuun saakka. ”Todennäköisyys sille, että löytyisi parempi asuinkohde opiskelujen aikana, on todella pieni. Vuokra on kohtuullinen ja sijainti lähes täydellinen.” Ylioppilaskylästä Matti kaipaa – etenkin myöhäisinä graduöinä – vuorokauden ympäri auki olevaa kauppaa sekä opiskelutilojen tulostinta. ”Korttelikylän yhteiset tilat ovat hulppeat, mutta tulostinta ei ole. Toisaalta yliopiston tulostimille on lyhyt matka.” 

Itsenäisyyspäivä Olotilassa 

Korttelikylässä Matin suosikkipaikka on Olotila. ”Kortepohjassa vietettiin aikaa kavereiden asunnoissa. Olotilassa on väljempää ja siellä on kiva hengailla kavereiden ja muidenkin asukkaiden kanssa esimerkiksi lautapelejä pelaten. Viime itsenäisyyspäivänä katsoimme täällä Linnan juhlat ja söimme juhlaillallista.”  

Matti on Korttelikylän asukastoimikunnan puheenjohtaja. ”Asukkaiden kokouksessa minut valittiin varapuheenjohtajaksi. Ensimmäisessä asukastoimikunnan kokouksessa puheenjohtaja kertoi muuttavansa pian pois, joten sovittiin että on selkeämpää, että minä olen puheenjohtaja heti alusta asti.” Matti pitää tärkeänä erityisesti tapahtumien järjestämistä asukkaille. ”Olen sosiaalinen ihminen, joten on kiva järjestää mahdollisuuksia tavata ihmisiä. On vaivatonta tavata samassa kohteessa asuvia ihmisiä yhteisen tekemisen parissa. Tapahtumia järjestäessä talon tilat ovat myös alkaneet tuntua enemmän omilta.” 

”On vaivatonta tavata samassa kohteessa asuvia ihmisiä yhteisen tekemisen parissa.”

Matti Heikkilä, Soihtu Korttelikylän asukastoimikunnan puheenjohtaja

Henkilö (Matti) istuu nojatuolissa ja katsoo kameraan hymyillen. Taustalla puolapuut ja koristeviiri.

Ajankohtaista

Kalustetun asunnon keittiö, jossa neljän hengen ruokailuryhmä. Taustalla näkyy parveke.

Nyt on paras aika vaihtaa opiskelija-asuntoa

, / 2.5.2025

Tavanomaisesti touko-kesäkuu on aikaa, jolloin vapautuu runsaasti opiskelija-asuntoja, kun valmistuneet opiskelijat muuttavat toisaalle. Nyt onkin hyvä aika vaihtaa asuntoa, mikäli olet haaveillut toisenlaisesta asuntotyypistä. Tällä...

Jyväskylän ylioppilastalo Ilokivi auringonpaisteessa

Soihtu Asumisen palvelupiste suljettu muuton vuoksi 12.-30.5.2025

, / 28.4.2025

Soihdun toimipiste muuttaa toukokuun aikana Ylioppilastalo Ilokivelle, jonka vuoksi Soihtu Asumisen palvelupiste (Vehkakuja 2 B) on suljettu 12.-30.5.2025. Muuton aikana tavoitat palveluneuvojamme puhelimitse ja sähköpostitse. Myös kaikki...

Hymyilevä järjestyksenvalvoja avaa oven farkkutakkiselle asiakkaalle Ilokivi Venuen sisäänkäynnillä

Etsimme viestintäharjoittelijaa Ilokivi Venuen tapahtuma- ja kulttuurivenuen markkinointiin

, , , / 28.4.2025

Oletko opiskelijakulttuurin innokas kuluttaja etsimässä harjoittelupaikkaa viestintä-, kulttuuri- tai markkinointialalta?   Saatat olla etsimämme henkilö!  Ilokivi Venuen tiimissä on tarjolla tilaisuus suorittaa n. 3 kk...