Asukkaita pyydetään soittamaan poliisille mahdollisista havainnoista

Soihtu Asumisen palvelupisteelle on murtauduttu loppiaisena. Murrosta on tehty rikosilmoitus. Myös ylioppilaskylässä sijaitsevaan liiketilaan on yritetty murtautua samana päivänä. Olemme olleet yhteydessä tänään (perjantaina 7.1.2022) kolmeen asukkaaseemme, joiden avaimiin liittyi murron osalta epäilys väärinkäyttömahdollisuudesta ja väärinkäyttömahdollisuudet on saatu kumottua.

Poliisin kertoman mukaan Kortepohjan ja Savelan alueella on viime aikoina tehty joihinkin taloyhtiöihin häkkivarastomurtoja. Myös ylioppilaskylässä on tehty postilaatikkomurtoja viime syksyn aikana.

Pyydämmekin asukkaita olemaan tarkkaavaisia ja soittamaan poliisille (112) välittömästi, mikäli asukas havaitsee omassa asuintalossaan tai asuinalueellaan mitään epämääräistä rikolliseen toimintaan liittyvää.

Ajankohtaista

Soihtu Kiinteistöhuolto etsii työntekijöitä puhdistuspalveluihin

/ 23.5.2025

Avoin tehtävä: Siivoustyöntekijä (tarpeen mukaan töihin kutsuttava) Soihtu Kiinteistöhuolto hakee työntekijöitä tuottamaan puhdistuspalveluita osana kiinteistöhuollon tiimiä. Työ painottuu viikonloppuihin, arkipyhiin ja lomakausiin, joten se sopii hyvin esimerkiksi opiskelijoille tai muille, jotka etsivät lisätyötä osa-aikaisesti.

Vinkit opiskelija-asunnon hakuun

, / 19.5.2025

Kesän tullen useat tulevat opiskelijat saavat tiedon uudesta opiskelupaikastaan ja sen myötä ajankohtaiseksi tulee myös asunnon etsiminen. Soihtu saa kesäkuukausien aikana useita satoja hakemuksia kuukausittain. Listasimme meidän kolme...

Soihtu - Asukasinfo - Tenant information

Toukokuun Asukasinfo

, / 13.5.2025

Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...