Soihdun ravintola Ilokivi mukana Wasteless Food Services in Finland -hankkeessa
Wasteless Food Services in Finland (WFSF) -hankkeen tavoitteena on löytää ratkaisuja ja hyviä käytänteitä vähentämään ruokahävikin määrää suomalaisissa yksityisissä ja julkisissa ruokapalveluissa. Hankkeessa on mukana 19 erityyppistä ruokapalvelutoimijaa eri puolilta Suomea. JYYn omistamaan Soihtu-liiketoimintaan kuuluva ravintola Ilokivi on yksi hankkeeseen valituista ravintoloista.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) selvityksen mukaan Suomessa syntyy arviolta 61 miljoonaa kiloa ruokahävikkiä vuodessa (11 kg / henkilö). Wasteless Food Services in Finland -hankkeessa selvitetään, kuinka hävikkiä saadaan vähennettyä ennakoinnilla ja suunnittelulla. Hankkeessa rakennetaan malli erilaisten hävikkilajien (tarjoilu-, valmistus-, lautastähde- ja varastohävikin) jatkuvaan seurantaan erilaisissa ruokapalveluissa. Hankkeessa tuotetaan uutta tietoa, joka levitetään valtakunnallisesti julkisten ja yksityisten ruokapalveluiden käyttöön.
Hankkeessa on Ilokiven lisäksi mukana mm. Á la carte -ravintoloita, palveluasemia, keskuskeittiöitä ja erityyppisten oppilaitosten ruokapalvelutuottajia eri puolilta Suomea. Ilokivi edustaa hankkeessa kaikille avointa, korkeakouluopiskelijoiden lounasruokailuun painottuvaa, kampusalueella sijaitsevaa ravintolaa. Ilokivessä hankkeen toteutusta seuraa Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK.
”Ilokiven asiakkaat ovat perinteisesti olleet kiinnostuneita esimerkiksi ravintolassa syntyvän biojätteen määrästä ja ravintolan vastuullisuudesta ylipäätään. Siksi meillä on kova motivaatio olla mukana kehittämässä valtakunnallisesti käyttöön otettavia hävikin vähentämisen keinoja,” kertoo Ilokiven ravintolapäällikkö Kati Lemiläinen.
WFSF-hankkeen toteuttajat ovat Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Jyväskylään ammattikorkeakoulu, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu sekä Ammattikeittiöosaajat ry. Hankkeen toteutusaika on 1.12.2021- 30.11.2023.
Ilokivi x Wasteless Food in Finland
”Ilokiven asiakkaat ovat perinteisesti olleet kiinnostuneita esimerkiksi ravintolassa syntyvän biojätteen määrästä ja ravintolan vastuullisuudesta ylipäätään. Siksi meillä on kova motivaatio olla mukana kehittämässä valtakunnallisesti käyttöön otettavia hävikin vähentämisen keinoja.”
Ilokiven ravintolapäällikkö Kati Lemiläinen
Lähteet:
Wasteless Food Services in Finland -hanke (Seamk).
Saatavilla verkossa Seamkin sivustolla. Luettu 28.10.2022
Silvennoinen, K., Nisonen, S. ja Lahti, L. 2019. Ravitsemispalveluiden elintarvikejäte: jätteen määrä 2018–2019 ja seurannan kehittäminen. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 1/2020. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 45 s.
Saatavilla verkossa pdf-julkaisuna. Luettu 28.10.2022
Ajankohtaista
Joulukuun asukasinfo
Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...
Naapureista tuli ystäviä
Teksti: Anna-Leena Kauppila | Kuvat: Tiitu Design Kun Matti Heikkilä vuonna 2018 sai paikan Jyväskylän yliopistosta, valintakirjeessä muistutettiin myös asunnon hakemisesta. Matti on kotoisin Turusta eikä tuntenut Jyväskylästä ketään...
Vuokrat nousevat maaliskuussa 1,5-2,5 %
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on vahvistaessaan Kortepohjan ylioppilaskylän ja liiketoimintajohtokunta vahvistaessaan Soihtu Vehkakujan sekä Soihtu Korttelikylän talousarvion vuodelle 2025 hyväksyneet keskimääräisen...