Ilokiven lounasravintola osaksi Semma Oy:tä

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY myy omistamansa Ilokiven lounasravintolaliiketoiminnan Semma Oy:lle JYYn edustajiston tekemällä päätöksellä. Ilokiven lounasravintolan toiminta siirtyy kokonaisuudessaan Semma Oy:lle 1.1.2024. Liiketoimintakauppa ei koske Ilokivi Venuen tapahtumaliiketoimintaa.

Kyseessä on JYYn liiketoimintastrategian mukainen toimenpide, jossa JYYn harjoittama ravintolaliiketoiminta siirretään JYYn osakkuusyritys Semma Oy:lle. Lounasravintolan henkilökunta siirtyy Semma Oy:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Jatkossa JYY keskittyy Soihtu-liiketoimintansa kautta kehittämään erityisesti opiskelijoille tarkoitettua vuokra-asumista ja laadukkaita toimitiloja. JYY säilyttää hallussaan Ilokivi Venuen tapahtumaliiketoiminnan ja kehittää sitä osana liiketoimintayksikkö Soihtua.

”JYY jatkaa tiivistä yhteistyötä kaikkien Jyväskylän yliopiston kampuksilla toimivien ravintolatoimijoiden kanssa opiskelijaravintolapalveluiden kehittämiseksi. Korkealaatuinen ja ravitseva ruoka on yksi opiskelukyvyn ylläpitämisen keskeisistä tekijöistä. JYYn tahtotilana on, että opiskelijan elämä Jyväskylässä on Suomen parasta”, sanoo JYYn hallituksen puheenjohtaja Konsta Tarnanen.

”Ilokiven lounasravintolan liiketoiminnan siirto omalle osakkuusyritykselle Semma Oy:lle on ylioppilaskunnalle iso muutos ja henkisesti haikeaa, mutta myös selkeästi perusteltavissa. Osana ravintolaliiketoimintaa ydintoimintanaan tekevää Semma Oy:tä Ilokivellä on paremmat menestymisen eväät tulevaisuudessa, kuin mitä nykymuotoinen malli JYYllä mahdollistaa.”

JYYn toimitusjohtaja Timo Lahtinen

Semma Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Sallinen haluaa varmistaa sujuvan muutoksen: “On hienoa saada perinteikäs Ilokivi osaksi Semma Oy:n ravintolatoimintaa. Ilokivi on nauttinut suurta arvostusta yliopistoyhteisön keskuudessa jo pitkään, ja haluamme ehdottomasti varmistaa, että näin on myös tulevaisuudessa. Ensitöiksemme haluammekin toteuttaa mahdollisimman luontevan siirtymän, sekä varmistaa Ilokiven tunnelman ja suosikkiruokien säilymisen.”

Semmalla ja Ilokivellä on erinomainen ymmärrys yliopistoyhteisön odotuksista ja yhteinen arvopohja. Semman visiona on olla Suomen ajatuksia herättävin kampusravintola, ja se osaltaan lupaa kaikille Ilokiven entisille ja tuleville asiakkaille miellyttäviä ja maukkaita kokemuksia jatkossakin.

Lisätiedot:

Timo Lahtinen, toimitusjohtaja, Soihtu, Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta
+358 44 970 2160, timo.lahtinen@soihtu.fi

Jarmo Sallinen, toimitusjohtaja, Semma Oy
+358 44 710 9513, jarmo.sallinen@semma.fi

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY on julkisoikeudellinen yhteisö, jonka jäseneksi jokainen Jyväskylän yliopiston perustutkinto-opiskelija liittyy automaattisesti. JYY valvoo jäsentensä etuja yliopistolla ja yhteiskunnassa sekä omistaa Soihtu-liiketoiminnan, jonka kautta se hallinnoi ja kehittää laadukasta asumista ensisijaisesti opiskelijoiden tarpeisiin. Verkkosivu osoitteessa jyy.fi

Semma Oy tarjoaa monipuolisista ravintola-, kahvila-, leipomo- ja catering-palveluita erityisesti Jyväskylän yliopiston kampusalueella. Yhteisyrityksenä Jyväskylän yliopiston, yliopiston ylioppilaskunnan ja Compass Group FS Finland Oy:n kanssa, Semma pyrkii olemaan ainutlaatuinen ravintolakampus, jossa kunnioitetaan Seminaarinmäen vanhoja perinteitä. Semma Oy:llä on tällä hetkellä yhteensä 14 toimipistettä, yksi oma leipomo, sekä lähes 100 työntekijää. Verkkosivu osoitteessa semma.fi

Ajankohtaista

Joulukuun asukasinfo

, / 9.12.2024

Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...

Asukaslehti Kylä Tenant magazine Kylä

Naapureista tuli ystäviä 

, , , , , / 3.12.2024

Teksti: Anna-Leena Kauppila | Kuvat: Tiitu Design Kun Matti Heikkilä vuonna 2018 sai paikan Jyväskylän yliopistosta, valintakirjeessä muistutettiin myös asunnon hakemisesta. Matti on kotoisin Turusta eikä tuntenut Jyväskylästä ketään...

Kuva kalustetusta huoneesta Kortepohjan ylioppilaskylän R-talossa. Huoneessa on kirjoituspöytä, pöytälamppu, tuoli, roskakori ja vaaleanpunaiset verhot. Lattialla on tummansininen matto ja kuvan etualalla näkyy osa sänkyä. Lattia on puuta imitoivaa vinyyliä ja muuten asunnon pinnat ovat valkoiset.

Vuokrat nousevat maaliskuussa 1,5-2,5 %

, , , , / 3.12.2024

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on vahvistaessaan Kortepohjan ylioppilaskylän ja liiketoimintajohtokunta vahvistaessaan Soihtu Vehkakujan sekä Soihtu Korttelikylän talousarvion vuodelle 2025 hyväksyneet keskimääräisen...