Yhteisöllisyys ja sen uudet muodot

Teksti: Jenna Pigg | Kuva: Petteri Kivimäki | Artikkelikuva: Anssi Kumpula

Jenna Pigg

Yhteisöllisyys. Mitä se oikeastaan itse kullekin tarkoittaa? Onko yhteisöllisyys mennyttä digitalisaation myötä? Miten koronapandemia on vaikuttanut yhteisöllisyyteen?

Yhteisöllisyys ei tarkoita ainoastaan yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja yhdessä tekemistä – yhteisöllisyys koostuu monesta eri tekijästä. Yksi merkittävä osa yhteisöllisyyttä on osallisuus: kuinka juuri sinä voit vaikuttaa omaan yhteisöösi. Osallisuuden lisäksi oleellisia tekijöitä ovat luottamus, sitoutuminen, motivaatio sekä läheisyys. Yksikään näistä tekijöistä ei kuitenkaan onneksi ole paikkaan sidottuja. Voit kokea yhteisöllisyyttä, vaikka muut yhteisön jäsenet olisivat toisella puolella maailmaa, jos vain muuten koet läheisyyden heidän kanssaan.

Yhteisöllisyys on olla osa jotain – tuntea kuuluvansa johonkin. Suurin osa tietää meistä sen tunteen, kun muuttaa uuteen kaupunkiin tai vaihtaa työpaikkaa. Kuinka tehdä tuttavuutta, jotta löytäisi sen oman porukan – oman yhteisön?

Pandemia tuo uusia yhteisöllisyyden muotoja

Korona on varmasti verottanut itse kunkin sosiaalisia kontakteja viime aikoina, mutta toisaalta se on lisännyt ihmisten solidaarisuutta ja myötätunnon kokemuksia. On myös keksitty uusia tapoja verkostoitua ja järjestää yhteisiä tapahtumia verkossa – kaukaisimmatkin ystävät ovat saattaneet tulla jälleen lähemmäksi yhteisten videotapaamisten myötä.

Perinteiset talkoot ovat nyt jääneet (ainakin toistaiseksi), mutta uskoisin, että talkoohenkeä ei ole meiltä yhdeltäkään puuttunut – nyt on puhallettu yhteen hiileen kenties enemmän kuin koskaan. Voisiko siis olla, että korona on tuonut tullessaan aivan uudenlaiset yhteisöllisyyden muodot?

Kortepohjan ylioppilaskylässä yhteisöllisyys on vahvaa

Erityisesti Kortepohjan ylioppilaskylässä yhteisötoiminta on ollut aktiivinen aikojen alusta saakka. Jo pelkästään se tosiasia, että noin 2000 opiskelijaa asuu tiiviissä pienessä kylässä, on omiaan yhteisöllisyyden kokemiseen. Ja sitten kaikki ne tapahtumat – on ollut Olvi-juoksuja, Rentukka Rockia, Kortepohja Festivalia ja Sauna-approja.

Vaikka tänä vuonna tapahtumista on jouduttu suurilta osin luopumaan, yhteisöllisyyttä on voinut vaalia Rentukan yhteisissä tiloissa ja kerhoissa. Pahimman poikkeustilan aikaan perustettiin Kortepohjan oma Discord-yhteisö, jossa on tällä hetkellä jo lähes 180 asukasta – siellä voi pyytää itselleen lenkki- tai lounasseuraa tai jutella muuten vain matalalla kynnyksellä asumisen asioista. Erilaisia kerhoja ja yhteisöjä kokoontuu Rentukassa tällä hetkellä viikoittain jopa ennätykselliset 11 kappaletta! Kortepohjan Discord-yhteisöön pääset tästä linkistä.

Tulossa: Tapahtumia ja vaikutusmahdollisuuksia

Syksyn mittaan on myös onneksi tulossa muutamia pienempiä tapahtumia, kuten Zero Waste -työpajoja sekä pandemiatilanteen salliessa perinteinen asukastoimikunnan järjestämä joulunavaustapahtuma. Toivottavasti saamme jossain kohtaa jälleen käynnistettyä ravintolan pubivisatkin uudelleen. 29.9.2020 järjestetään etäyhteyksin kaikkien Soihdun asukkaiden yhteinen ilta, jossa keskustellaan asumisesta ja pidetään myös pieni leikkimielinen visa, jonka palkintona Bastu & Bertta käyttöön kokonaiseksi illaksi voittajan toivomana ajankohtana.

Osallisuuden kokemuksia puolestaan voit saada esimerkiksi ylioppilaskylän Kyläkokouksessa tai Vehkakujan asukaskokouksessa marraskuussa – molemmissa valitaan vuoden 2021 asukastoimikunnat. Lähitulevaisuudessa on tiedossa myös lisää asiaa muun muassa Kortepohjan keskustan kehittämishankkeesta, joten nyt on mahdollisuuksia vaikuttaa omaan yhteisöön!

Ei siis suotta vielä heitetä toivoa menemään, vaan vaalitaan yhdessä tätä kallisarvoista yhteisöä fyysisestä etäisyydestä huolimatta!


Tulevia tapahtumia Soihdun asuinkohteissa:

29.9.2020 Asukkaiden ilta etäyhteyksin, ilmoittaudu tästä

17.11.2020 Zero Waste DIY – kodin tarvikkeet, Rentukan kerho- ja ryhmätyötilat. Ilmoittautuminen tästä

18.11.2020 Ylioppilaskylän Kyläkokous, Lillukka & tarvittaessa etäyhteys

19.11.2020 Vehkakujan asukaskokous, Soihtu Asumisen palvelupiste & tarvittaessa etäyhteys

17.12.2020  Zero Waste DIY XMAS, Rentukan kerho- ja ryhmätyötilat

Tapahtumien osalta seurataan voimassa olevia suosituksia, jotta turvallinen osallistuminen on mahdollista. Muutokset ovat mahdollisia.


Kirjoittaja työskentelee Soihdun yhteisömanagerina osana Soihtu Asumisen tiimiä.

Ajankohtaista

Kalustetun asunnon keittiö, jossa neljän hengen ruokailuryhmä. Taustalla näkyy parveke.

Nyt on paras aika vaihtaa opiskelija-asuntoa

, / 2.5.2025

Tavanomaisesti touko-kesäkuu on aikaa, jolloin vapautuu runsaasti opiskelija-asuntoja, kun valmistuneet opiskelijat muuttavat toisaalle. Nyt onkin hyvä aika vaihtaa asuntoa, mikäli olet haaveillut toisenlaisesta asuntotyypistä. Tällä...

Jyväskylän ylioppilastalo Ilokivi auringonpaisteessa

Soihtu Asumisen palvelupiste suljettu muuton vuoksi 12.-30.5.2025

, / 28.4.2025

Soihdun toimipiste muuttaa toukokuun aikana Ylioppilastalo Ilokivelle, jonka vuoksi Soihtu Asumisen palvelupiste (Vehkakuja 2 B) on suljettu 12.-30.5.2025. Muuton aikana tavoitat palveluneuvojamme puhelimitse ja sähköpostitse. Myös kaikki...

Hymyilevä järjestyksenvalvoja avaa oven farkkutakkiselle asiakkaalle Ilokivi Venuen sisäänkäynnillä

Etsimme viestintäharjoittelijaa Ilokivi Venuen tapahtuma- ja kulttuurivenuen markkinointiin

, , , / 28.4.2025

Oletko opiskelijakulttuurin innokas kuluttaja etsimässä harjoittelupaikkaa viestintä-, kulttuuri- tai markkinointialalta?   Saatat olla etsimämme henkilö!  Ilokivi Venuen tiimissä on tarjolla tilaisuus suorittaa n. 3 kk...