Oma koti on turvasatama

Teksti: Anni Pajari

Amanda Mäkinen muutti Kortepohjan ylioppilaskylän vuonna 2018 päästyään opiskelemaan biologiaa Jyväskylän yliopistoon. Työelämässä oleva poikaystävä Jarkko muutti mukana, ja pariskunnan ensimmäinen yhteinen koti Kylässä löytyi N-talosta.

Parasta Kortepohjassa on hänen mukaansa sijainti kohtuullisen lähellä keskustaa mutta samalla lähellä luontoa. Hän arvostaa myös sitä, että vuokraan kuuluu esimerkiksi sähkö ja kuntosalin käyttö.

Kun parin vuoden kuluttua isomman kodin etsiminen tuli ajankohtaiseksi, pariskunta tiesi haluavansa jäädä asumaan Kortepohjan ylioppilaskylään.

”Emme edes etsineet asuntoa muualta. On helppoa, kun ei tarvitse häslätä sopimusten, tilausten ja laskujen kanssa moneen paikkaan kaiken kuuluessa samaan pakettiin.”

Koiratreffejä naapurien kanssa

Luonnonläheisyys on tärkeää erityisesti Nelli-tiibetinspanielin kanssa ulkoillessa. Koiran kanssa lenkkeily on tuonut elämään myös yhteisöllisyyttä. Amandan mukaan he tuntevat hyvin lähitienoon muut koiraihmiset, joihin törmäävät miltei päivittäin. Välillä järjestetään myös koiratreffejä.

”Olemme esimerkiksi käyneet syntymäpäivillä koiramme parhaan ystävän, samassa talossa asuvan Bella-koiran luona”, Amanda kertoo.

Hän kehuu myös naapureita ja kuntosalilla tapaamiaan ihmisiä mukaviksi. Samanlainen elämäntilanne yhdistää monien naapurien kanssa.

”Identifioin itseni kyllä ihan kortepohjalaiseksi, tuntuu että kuulun ylioppilaskylään.”

Puheenjohtajaksi puolivahingossa

Kylällä liikkuessaan Amanda kiinnostui ilmoituksista, jossa asukkaita kutsuttiin koolle Kylätiimiin kehittämään yhteisöllisyyttä ja suunnittelemaan tapahtumia.

”Ajattelin että käyn uteliaisuudesta katsomassa, mitä Kylämiitin tapaamisissa tapahtuu. Mietin että voisi olla kiva päästä järjestämään tapahtumia tai hankkia tavaroita, joille olisi Kylän asukkaille käyttöä.”

Myöhemmin asukkaiden kokouksessa oli runsaasti kiinnostuneita osallistujia, ja Kylään saatiin muodostettua asukastoimikunta vuoden tauon jälkeen. Vaikka Amanda halusi olla mukana, puheenjohtajan rooli tuli hänelle yllätyksenä. Aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä hänellä ei ollut.

”Kun porukan kesken piti päättää puheenjohtajasta, syntyi hiljaisuus. Sanoin sitten että no, minä voin ryhtyä”, Amanda kertoo nauraen.

”Vietän kuitenkin paljon aikaa kotona, joten asumiseen liittyvät asiat todella kiinnostavat minua. Haluan pitää Kylän jatkossakin hyvänä ja kivana paikkana.”

Erityisesti Amandaa kiinnostaa tapahtumien, kuten Rentukan pubivisan, järjestäminen. Vapaa-ajallaan hän viihtyy avopuolisonsa kanssa kotona lautapelejä pelaten ja kokkaillen. Ajatuksena on pysyä Kylässä ainakin opintojen loppuun asti.

”En tiedä opintojen tarkkaa kestoa ja tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä avoinna. Tämä on hyvä turvasatama katsella mihin elämä vie.”

Amanda Mäkinen muutti Kortepohjan ylioppilaskylän vuonna 2018

”Emme edes etsineet asuntoa muualta. On helppoa, kun ei tarvitse häslätä sopimusten, tilausten ja laskujen kanssa moneen paikkaan kaiken kuuluessa samaan pakettiin.”

Ajankohtaista

Joulukuun asukasinfo

, / 9.12.2024

Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...

Asukaslehti Kylä Tenant magazine Kylä

Naapureista tuli ystäviä 

, , , , , / 3.12.2024

Teksti: Anna-Leena Kauppila | Kuvat: Tiitu Design Kun Matti Heikkilä vuonna 2018 sai paikan Jyväskylän yliopistosta, valintakirjeessä muistutettiin myös asunnon hakemisesta. Matti on kotoisin Turusta eikä tuntenut Jyväskylästä ketään...

Kuva kalustetusta huoneesta Kortepohjan ylioppilaskylän R-talossa. Huoneessa on kirjoituspöytä, pöytälamppu, tuoli, roskakori ja vaaleanpunaiset verhot. Lattialla on tummansininen matto ja kuvan etualalla näkyy osa sänkyä. Lattia on puuta imitoivaa vinyyliä ja muuten asunnon pinnat ovat valkoiset.

Vuokrat nousevat maaliskuussa 1,5-2,5 %

, , , , / 3.12.2024

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on vahvistaessaan Kortepohjan ylioppilaskylän ja liiketoimintajohtokunta vahvistaessaan Soihtu Vehkakujan sekä Soihtu Korttelikylän talousarvion vuodelle 2025 hyväksyneet keskimääräisen...