Kortepohjan ylioppilaskylälle Vuoden parhaat ARA-neliöt 2023 -palkinto
TIEDOTE, julkaisuvapaa 19.1.2023 klo 15.00
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) on myöntänyt Vuoden parhaat ARA-neliöt 2023 tunnustuspalkinnon Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan Kortepohjan ylioppilaskylän peruskorjaus- ja aluekehityshankkeelle. Kortepohjan ylioppilaskylää hallinnoi ja kehittää JYYn liiketoimintayksikkö Soihtu.
Vuoden parhaat ARA-neliöt -tunnustuksen palkitsemisperusteissa Kortepohjan ylioppilaskylän uudistavaa perusparantamista pidetään poikkeuksellisena menestystarinana, joka toteuttaa myös kiitettävästi kiertotalouden tavoitteita. Soihdun vuosina 2017-2022 toteuttama A-E-tornitalojen ja Rentukka-talon perusteellinen remontointi ja alueen kehitys on nähty onnistuneena esimerkkinä säilyttävästä ja uudistavasta perusparantamisesta. ARAn rahoituksen lisäksi Kortepohjan ylioppilaskylän uudistaminen on saanut Kuntarahoituksen Vihreää rahoitusta.
Kortepohjan ylioppilaskylän uudistus palvelee koko kaupunginosaa
Soihdun toteuttaman JYYn hankkeen tausta-ajatuksena on ollut säilyttää Kortepohjan alueen identiteetti, mutta rikastuttaa sitä uudella rakenteella sekä uusilla asukkailla ja palveluilla. Asuntojen kokonaisvaltainen remontointi sekä ratkaisu siirtää yhteisölliset tilat alueen ytimeen, Rentukka-taloon, ovat olleet selkäranka muun uudistamisessa ja palvelevat koko kohteen asukkaita sekä koko kaupunginosaa.
Suojellut tornitalot muutoksen ytimessä
Kortepohjan ylioppilaskylän eteläisen alueen tunnetuimmat talot ovat viisi lähes identtistä 9-kerroksista taloa, jotka tunnetaan kirjaimilla A-E. Tornitaloiksi kutsutut rakennukset sekä alkuperäinen keskusrakennus Rentukka on julkisivuiltaan suojeltu kokonaisuutena. Peruskorjatut tornitalojen asunnot ovat yksiöitä, joiden koko vaihtelee 16,5–27 m2 välillä. Asuntojen määrä taloissa kasvoi 2017–2022 ARAn tuella toteutetussa peruskorjauksessa ja on nyt yhteensä 727.
”Suurta muutosta on valmisteltu kokonaisuutena, mutta työt on tehty hanke kerrallaan. Alulle saatu positiivinen kierre on vahvistunut ja saanut opiskelijat palaamaan takaisin Kortepohjaan”, Soihdun kiinteistöjohtaja Kimmo Moilanen kertoo.
Useita hankkeita on vielä tulossa lähitulevaisuudessa, joten Kortepohjan kehittäminen jatkuu edelleen.
Kortepohjan ylioppilaskylän rakennusvaiheet
Ylioppilaskylä edustaa usean eri aikakauden opiskelija-asumisen ihanteita. Alkuperäinen Kortepohjan ylioppilaskylä rakennettiin kahdessa vaiheessa vuosien 1968–1975 aikana.
Vuosien mittaan JYY on rakennuttanut lahjoituksena saamalleen alueelle Kortepohjassa lisää rakennuksia. Vuosina 1990–2016 toteutettiin myös uudisrakennuksia, joista osan tieltä purettiin pois vanhentunutta, lähinnä luhtitalotyyppistä rakennuskantaa.
- Rakennusvuodet: 1968–1975, 1990– 2016; peruskorjaukset 2007, 2014–2016, 2017–2022
- Kiinteistöt: 18 asuinkerrostaloa (A–T) sekä yhteisötalo Rentukka
- 70 % asunnoista yksiöitä, yhteensä n. 2 000 asukaspaikkaa
- Tornitalojen ja Rentukan peruskorjaushankkeissa päätoteuttajina ovat olleet Lemminkäinen, YIT ja Rakennus-Kaseva.
Kortepohjan ylioppilaskylästä on julkaistu laaja artikkeli Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran Ara-viesti -lehdessä 2 / 2022.
Vuoden parhaat ARA-neliöt -tunnustuspalkinto
Palkinto on myönnetty vuodesta 2017 alkaen yhdelle ARAn rahoittamalle uudisrakentamis- tai perusparantamiskohteelle. Palkinnon saavan kohteen valitsee ARA. Palkinto jaetaan vuosittain.
Palkintona on ”Vuoden ARA-neliö”, palkitun rakennuksen seinään kiinnitettävä laatta. ARA valitsee palkinnon tekijäksi vuosittain nuoren taiteilijan tai muotoilijan. Tämän vuoden palkintolaatan ovat suunnittelleet ja toteuttaneet LAB Muotoiluinstituutin opiskelijat Alex Domeney ja Netta Aavikko.
Lisätietoja:
Palkitusta kohteesta, Soihdusta ja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnasta:
- Timo Lahtinen, toimitusjohtaja, Soihtu (JYY), timo.lahtinen@soihtu.fi, 044 970 2160
- Kimmo Moilanen, kiinteistöjohtaja, Soihtu (JYY), kimmo.moilanen@soihtu.fi, 040 545 5198
Palkinnosta ja palkitsemisperusteista:
- Vesa Ijäs, yliarkkitehti, ARA, vesa.ijas@ara.fi, 050 565 1934
- Sampo Vallius, erityisasiantuntija, ARA, sampo.vallius@ara.fi, 050 189 476
Ajankohtaista
Joulukuun asukasinfo
Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...
Naapureista tuli ystäviä
Teksti: Anna-Leena Kauppila | Kuvat: Tiitu Design Kun Matti Heikkilä vuonna 2018 sai paikan Jyväskylän yliopistosta, valintakirjeessä muistutettiin myös asunnon hakemisesta. Matti on kotoisin Turusta eikä tuntenut Jyväskylästä ketään...
Vuokrat nousevat maaliskuussa 1,5-2,5 %
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on vahvistaessaan Kortepohjan ylioppilaskylän ja liiketoimintajohtokunta vahvistaessaan Soihtu Vehkakujan sekä Soihtu Korttelikylän talousarvion vuodelle 2025 hyväksyneet keskimääräisen...