Yhdessä heittäytymistä

Teksti: Jenni Kirkkomäki | Kuva: Tiitu Design

Ilmeitä, eleitä, kuuntelua, reagointia ja kokeilua. Näiden ympärille rakentuu improvisaatioteatteri. Yksinkertaistetusti improvisaatiossa kohtaukset ja tarinat syntyvät ilman käsikirjoitusta. Se on monelle harrastajalle sekä irtiottoa arjesta että rentouttavaa hauskanpitoa. Toisaalta sen kautta voi myös saada lisää rohkeutta omaan ilmaisuun ja vuorovaikutukseen. 

Kortepohjan ylioppilaskylässä, Rentukan alakerrassa sijaitsevassa Lillukassa on kokoontunut syyskuusta lähtien Improkerho. Tämän uusimman kerhon taustalta löytyy Soihdun asukas Anniina Kivimäki. 

”Kun tutkin impron harrastusmahdollisuuksia kaupungissa, löysin esiintyviä, tosi aktiivisesti harjoittelevia ryhmiä tai maksullisia lyhyempiä kursseja”, Anniina kertoo. ”Kaipasin itse helpommin lähestyttävää toimintaa ja niin mieleeni tuli Kortepohjan kerhot.”  

Näin syntyi ajatus improvisaatiokerhosta, joka tarjoaa yhteistä tekemistä ja tutustumista impron maailmassa.  

Hassua, yllättävää ja virtaavaa 

Kun Anniina perusti kerhon, oli hänen ensisijainen toiveensa yhteinen toiminta. Viikoittain kerhossa onkin ollut kymmenkunta harrastajaa.  

Improvisaatio on ilmaisutaidon harjoittelua ja yhdessä heittäytymistä. Käytännössä Improkerhon ilta koostuu monenlaisista harjoituksista.  

”Osa harjoituksista liittyy näyttelemiseen, mutta enemmän kyse on yhteyden hakemisesta. Impro on muutamalla sanalla kuvattuna hassua, yllättävää ja virtaavaa.” 

Kerhon ilta voi pitää sisällään tutustumisleikkejä, pantomiimia ja erilaisia harjoituksia.  

”Esimerkiksi katsekontaktiharjoituksessa kävellään tilassa vapaasti ja tunnustellaan, miltä tuntuu, kun ottaa katsekontaktia toisiin ja toisaalta taas, mitä käy, jos välttelee sitä”, avaa Anniina yhden harjoituksen sisältöä. 

Omaksi lempiharjoituksekseen hän nimeää Still-harjoituksen. 

”Siinä kaksi ihmistä tekee kohtausta ja muut pysäyttävät sen, milloin haluavat, still-sanalla. Pysähdyksen aikana toinen kohtauksessa mukana olevista ihmisistä vaihtuu, minkä jälkeen tilanne jatkuu. Muutoksen takia kohtaus saattaa muuttua aivan erilaiseksi ja mennä eri suuntaan, mihin se alkujaan oli matkalla.” 

Vähän kuin vahingossa 

Kerhoon voi tulla tutustumaan ja improa kokeilemaan matalalla kynnyksellä eikä aikaisempaa kokemusta tarvitse. Anniina kuvailee kerhon olevan ensisijaisesti paikka, jossa ei ole vääriä vastauksia tai ideoita ja jossa saa harjoitella itsensä esille tuomista turvallisesti. 

Hänen oma polkunsa ilmaisutaidon pariin on kulkenut osittain sattuman kautta. 

”Yläkoulussa vähän kuin vahingossa otin valinnaisaineeksi ilmaisutaidon, jossa oli mukana improakin”, kertoo Anniina. ”Yritin itseasiassa saada vaihdettua valinnaista pois, koska ajattelin tuolloin, että enhän nyt minä halua mitään ilmaista, mutta sitten se olikin ihan tosi hauskaa.” 

Hän toivoo Kortepohjassa kokoontuvan Improkerhon tarjoavan muille samanlaista rentoa yhdessäoloa ja hauskanpitoa kuin mitä impro hänelle itselleen antaa. 

Kiinnostuitko?

Improkerho tapaa keskiviikkoisin Lillukassa klo 18.00!

Etualalla kolme henkilöä improharrastuksen parissa (kaks seisoo ja yksi istuu lattialla). Taustalla henkilö istuu tuolilla ja katsoo etualalla olevia ihmisiä lempeä ilme kasvoillaan.

Ajankohtaista

Joulukuun asukasinfo

, / 9.12.2024

Soihtu Asumisen asukkaille lähetetään kuukausittain uutiskirje Soihdun asuinkohteiden ajankohtaisista asumiseen liittyvistä asioista. Uutiskirje lähetetään järjestelmästämme löytyvään, asukkaan meille ilmoittamaan...

Asukaslehti Kylä Tenant magazine Kylä

Naapureista tuli ystäviä 

, , , , , / 3.12.2024

Teksti: Anna-Leena Kauppila | Kuvat: Tiitu Design Kun Matti Heikkilä vuonna 2018 sai paikan Jyväskylän yliopistosta, valintakirjeessä muistutettiin myös asunnon hakemisesta. Matti on kotoisin Turusta eikä tuntenut Jyväskylästä ketään...

Kuva kalustetusta huoneesta Kortepohjan ylioppilaskylän R-talossa. Huoneessa on kirjoituspöytä, pöytälamppu, tuoli, roskakori ja vaaleanpunaiset verhot. Lattialla on tummansininen matto ja kuvan etualalla näkyy osa sänkyä. Lattia on puuta imitoivaa vinyyliä ja muuten asunnon pinnat ovat valkoiset.

Vuokrat nousevat maaliskuussa 1,5-2,5 %

, , , , / 3.12.2024

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on vahvistaessaan Kortepohjan ylioppilaskylän ja liiketoimintajohtokunta vahvistaessaan Soihtu Vehkakujan sekä Soihtu Korttelikylän talousarvion vuodelle 2025 hyväksyneet keskimääräisen...